Narsistien lajikirjo on lisääntynyt. Aiemmin psykologeille ja sellaista leikkiville riitti yksi tyyppi: meuhkaava, yli-itsevarma, röyhkeä, manipuloiva, sliipattu ja hurmaava ekstrovertti narsisti. Mutta tsädääm! – yllättäen putkahti esiin vielä pari narsistilajiketta lisää. Psykologi Craig Malkin löysi heidät. Kiitti vaan, mutta entisilläkin olisi ehkä pärjätty.

Uudet löydökset ovat: Introvertti narsisti ja Yhteisöllinen narsisti.

Introvertti narsisti on se kokousten ja juhlien tuppisuu jäyhä jököttäjä. Huokailee ja pyörittelee silmiään. Ei sano ääneen mielipiteitään, mutta antaa koko olemuksellaan ymmärtää, että perseelleen menee tämäkin tilaisuus. ”Meikä kyllä tietäis miten homman pitäis hoitua, mutta enpähän viitsi suuta aukaista… ” (linkki)

” He saattavat esimerkiksi sanoa ”okei”, ”kyllä”, ”tietysti” tai ”ihan miten haluat”, mutta eivät sen jälkeen joko tee mitään tai toimivat juuri niin kuin itse haluavat.”

Tuttu tyyppi. Mutta enpä olisi narsistiksi tunnistanut. Olen käyttänyt moisista ilmaisua jästipää.

Mutta tämä kolmas, yhteisöllinen narsisti, on varsin mielenkiintoinen tapaus. Nyt kun tohtori Malkin avasi silmäni, tiedän tunnistavani heitä aika liudan. Heillä on autuain hymy kaikista. Yhteisöllinen narsku nimittäin häärii hyväntekijänä ja saa siitä fibansa.

”… he pitävät itseään erityisen hoivaavina, ymmärtäväisinä ja empaattisina. He korostavat ylpeinä, kuinka paljon antavat hyväntekeväisyyteen ja kuinka vähän kuluttavat itseensä.”

Niinpä. Epäilen, että Suomen kirkko ja sen diakoniatyö pullistelee noita. Tekoempatialla suolattuja krokotiilin kyyneleitä kun ei erota aidoista. Eikä kukaan ilkeä kyseenalaistaa hyväntekeväisyystyön tuloksia. Pääasia, että lehdet kirjoittavat ja tekijöillä on kivaa. Yhteisövero on se kaivo, josta voi ikuisesti ammentaa varoja armeliaisuuteensa.

Määrätyistä syistä viime syksynä ilmaantui kuin tyhjästä laupiaiksi samarialaisiksi pukeutuneita egotrippaajia stagelle yli kymmenentuhatta. Heitä kutsuttiin vapaaehtoisiksi. Kävi lämmin henkäys talvisäässä… Lapasia tuli rekkakuormittain ja sukkapuikkojen helinä täytti maan. Hienoa. En ole aiemmin törmännyt moiseen lähimmäisenrakkausaaltoon tässä maassa. En varsinkaan silloin, kun tarjosin asunnottomia ja työttömiä, mutta raitistumaan pyrkiviä, juoppokavereitani eri hoitopaikkoihin. Viimaa piisasi…

Jotkut muistanevat blogini, jossa kerroin, että näistä tuhansista syksyn vapaaehtoisista ainuttakaan ei riittänyt suomalaisten vammaisten ja vanhusten vapaaehtoistyöhön.

No, totta. Varmaan kyytiin mahtui muitakin kuin pelkkiä narsisteja, mutta yliedustus näyttää selvältä. Vai eikö kenenkään muun sääriluuhun muka kolahtanut NOIN valikoiva hyväntekeväisyys?

Ja saatte olla aivan varmoja, että runsaasti valtakunnallista julkisuutta saavien hyväntekeväisyyshankkeiden keulakuvina häärii enimmäkseen pesunkestävät narsistit.  Suosituimmat hankkeet on rankattu mediaseksikkyyden ja sen tuoman henkilökohtaisen avara-ja-ennakkoluuloton-sydän -statuksen mukaan.  Avuntarvitsijat, joiden auttaminen ei tuo näkyvyyttä eikä jeesus-fiboja, jäävät ilman auttajia.

Malkinin ja muiden tutkijoiden mukaan yhteisölliset narsistit liittävät itseensä esimerkiksi seuraavia luonnehdintoja:

• – Tuon maailmaan rauhaa ja oikeutta.
• – Olen paras ystävä mitä kukaan voi itselleen toivoa.
• – Minut muistetaan kaikista niistä hyvistä teoista, mitä olen tehnyt.
• – Olen kaikkein lämminsydämisin ihminen yhteisössäni.
• – Minusta tulee kuuluisa maailman ongelmien ratkaisijana.
• – Rikastutan suuresti muiden elämää.
• – Olen kykeneväinen ratkaisemaan maailman köyhyysongelman.
• – Minulla on erittäin positiivinen vaikutus muihin ihmisiin.
• – Olen erittäin ymmärtäväinen ihminen.
• – Teen maailmasta paljon kauniimman paikan.
• – Olen poikkeuksellisen luotettava ihminen.
• – Minusta tulee kuuluisa ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä.

Kuulostaako tutulta? Jep. Tämän lajityypin edustajia riittää nykymaailmassa. Ihan konserteiksi asti.

Juuri he pitävät tunteisiin vetoavia puheita, vaikka yhteiskunta natisee liitoksissaan.  Ja juuri he estävät reagoimasta siihen natinaan järkevästi. Oma värisyttävä tunne, ja muiden manipuloiminen samaan hurmaan, on tärkeämpi kuin kylmän järjen ratkaisut, vaikka maailman tosiasiat tottelevat vain järkeä.

Tätä narsismityyppiä pidän henkilökohtaisesti vaarallisimpana sekä yhteiskunnallisesti, että yksilönä. Noista kahdesta muusta kyllä selviytyy, kun antaa heille omassa päässään aivotilaa vain kikkareen verran. Mutta nämä, yhteisölliset, vetoavat siihen mikä meissä on parasta – ja lamauttavat järkemme syyllistämällä meitä itse luomillaan ajatusvääristymillä: ellemme toimi typerästi, olemme sydämettömiä. Ja typerästi toimiminen johtaa tietenkin lopulta katastrofiin, mutta siitä narsisti ei välitä.

Anteeksi, jos olen jonkun mielestä vittumainen.
Niin me narsistit tuppaamme olemaan. Ja aina me tunnistamme toisemme.

Jussi Juhani

PS. Onko olemassa tapaa auttaa niin, ettei se olisi sidoksissa omaan hyvään mieleen jalosta teosta? Siis täysin pyyteetöntä, narsismista vapaata tapaa?
On.
”Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee”