Teuvo Hakkarainen kannatti kuolemantuomiota. Kaikki hyvät ja kunnialliset kansalaiset kauhistuivat. Jäin miettimään asiaa. Ihan vain siksi, koska en ole kovin hyvä enkä tunne erityistä hinkua kunniallisuuteenkaan. Tuossa kuolemanrangaistusjutskassa on nimittäin pointtinsa. Perustelen sen kohta.
On inhottava tosiasia, että raakalaiset kaikkialla maailmassa ovat AINA äärimmäisenä keinonaan tappaneet lähimmäisiään ja tappavat yhä. Isis varsinkin on viime vuosina vienyt murhaamisen tasolle, jossa sitä ei ole natsi- ja kommarihirveyksien jälkeen nähty: He tappavat kaiken mikä liikkuu – ja mahdollisimman julmasti. Erityisen koskettava oli uutinen, että ovat ryhtyneet järjestelmällisesti murhaamaan kehitysvammaisia.
Eräs syy vastustaa kuolemanrangaistusta on juuri tuollaisesta raakalaismaisuudesta irtisanoutuminen: Ihmishenki on niin arvokas, ettei sitä voi riistää missään olosuhteissa eikä millään perusteella. Mikäli yhteiskunta niin tekee, se syyllistyy samaan raakalaismaisuuteen kuin murhaaja. Siksipä edes murhaajaa ei meillä ”murhata”. Jos murhattaisiin, se raaistaisi yhteiskuntaa.
Perustelu on hyvä. Ehkä kuolemanrangaistus todella raaistaa sitä käyttävän yhteiskunnan. Ehkä yksi syy esimerkiksi Yhdysvaltojen korkeille väkivaltatilastoille löytyy kuolemanrangaistuksen käytöstä, ehkä ei.
Useimmiten esitetty peruste kuolemanrangaistuksen vastustamiselle on kuitenkin epämääräinen vetoaminen moraaliin. Jokin universaali, ihmisen ulkopuolinen, moraali muka vaatii meiltä armeliaisuutta jopa murhaajaa kohtaan. Se on tietenkin vain uskonnosta kumpuavaa tunteellista puppua – epätotta.
Moraalia ei anneta ihmisen ulkopuolelta (ellei evoluutiota lasketa sellaiseksi), vaikka miljoona pappia muuta väittäisi. Moraali kasvaa ihmisyhteisöjen sisällä ja saa muotonsa kyseisen yhteisön historiasta, perinnäistavoista, tavoitteista ja ennen kaikkea uskomuksista – eli opituista käsityksistä hyvästä ja pahasta.
Meille Euroopassa on kristinuskon tulkintojen myötä kehittynyt moraali, joka pitää kuolemanrangaistusta inhottavana, brutaalina ja vastenmielisenä. Helposti sama leima siirretään kuolemanrangaistuksen kannattajiinkin, varmaan Hakkaraiseenkin.
Puolustan tuota perisuomalaista sahurijunttia sen verran, että brutaali hän taatusti omalla tavallaan on, mutta ei inhottava eikä vastenmielinen. Ja tuo brutaaliuskin ilmenee tavalla, jolla se tässä kylmien korpien maassa on aina määrätyssä miestyypissä ilmennyt. Tiedän mistä puhun, olen taustaltani vanhan liiton mies ja metsätyönjohtajan poika.
Mutta nyt se pointti, joka voisi sisältyä kuolemanrangaistuksen hyväksymiseen. Sitä Hakkarainen ei todennäköisesti tarkoittanut, mutta mikä minusta on aivan ilmeinen. Ensin tärkeä kysymys:
Jos elinkautinen vankeusrangaistus todella olisi elinkautinen (niin kuin Yhdysvalloissa usein on), niin onko se inhimillisempi tai armollisempi kuin kuolemanrangaistus?
Lisäkysymys: Jos vastasit ”kyllä”, niin mikä on se moraalinen valhe, jolla moisen naurettavuuden voit itsellesi perustella?
Jos elinkautinen oikeasti on se, miksi sitä kutsutaan (koko loppuelämän mittainen), ja pitää kärsiä amerikkalais- tai venäläistyppisessä hirviövankilassa, niin se on PAHIN rangaistus, joka ihmiselle voidaan tuomita. Kuolemanrangaistus on sen rinnalla täydellinen armahdus. Jos tapahtuu hirttämällä, niin NIKS, se on siinä. Jos ampumalla, PAM, ja kärsimykset loppuvat.
Ihmiset kammoavat kuolemanrangaistusta loppujen lopuksi OMAN kuolemanpelkonsa vuoksi. Kuvittelevat, että elämän riistäminen sarjamurhaajalta olisi muka niin julma rangaistus, ettei sentään sitä. Todellisuudessa se on tietenkin armahdus.
Kannatanko siis kuolemanrangaistusta?
En. Lähimmäisenrakkauteni ei ole kehittynyt vielä niin armolliselle tasolle.
Jussi Juhani