Satakielen vaaliohjelmakatsaus: 4. Keskusta

Nelisen vuotta sitten Keskusta voitti ryminällä vaalit ja hallitusta muodostamaan asettui sen nykyinen puheenjohtaja pääministeri Juha Sipilä. Hallituspohja oli lupaava ja hallitusohjelma erinomainen, kun työ alkoi. Tuoreella pääministerillä oli kädessään neljä ässää ja jokeri.

Työmarkkinaosapuolten kanssa alettiin vääntää ja kannattajat innoissaan kotisohvilla saivat seurata, miten työmarkkinapomot hölkkäsivät nöyrännäköisinä mahat hölskyen ja naamat punoittanen Kesärannan portista sisään. Kansan enemmistö tuki muutoksia. Aktiivinen yrittäjäkunta ja nettoveronmaksajat odottivat vesi kielellä rakenteellisia uudistuksia ja työmarkkinoiden joustoja, joita ei ole koskaan tehty tässä maassa.

Mutta sitten tapahtui jotakin kerrassaan kummallista. Pääministeri Sipilä sekoitti ässäkätensä takaisin pakkaan ja suoritti uuden jaon. Ässät, jokerit ja täyskädet menivät toisiin käsiin ja itselle tuli ruutunelonen, herttaseiska, ristikasi ja – kakkonen sekä patarouva. Niillä sitten on neuvoteltu.

Puolue ilmoittaa vaaliteemoikseen Perheet, Ilmasto, Koko Suomi, Sivistys, Kotimainen ruoka ja Turvallisuus. Itse ohjelma alkaa kuitenkin isolla otsikolla Suomen arvoisia tekoja ja sen alla onkin puliveivattu eri otsakkeet kuin vaaliteemat- kohdassa. Ne ovat Osaava kasvu, Huolenpito, Realistinen vihreys ja Vastuunkanto. Lukija saa vähän aikaa itsekseen yrittää jäsentää kokonaisuutta, eikä se aivan helposti muotoudukaan.

Vaaliteemat ovat julistavia sloganeita, jotka hieman muistuttavat demarien vastaavia, tosin näitä on vain kuusi, kun demareilla oli en muista enää montakokymmentä.

Keskusta astuu ohjelmallaan huolella Kristillisdemokraattien tontille. Yleisenä vaikutelmana Keskustan vaaliohjelmassa huokuu uskonnollinen sävy. Verbeinä toistuvat usko, toivo ja luottamus. Lukija kysyy kylmä hiki otsallaan, että ollaanko jo niin syvällä suossa, että ainoa toivo on enää rukous.

Vaaliohjelmasta löytyy lyhyillä lauseilla koottu, melko julistavansävyinen listaus erilaisia asioita. Tulee mieleen, että onko tässä joku mielipidemittauspuljun tykkään - en tykkää- selvityksen lopputuotos avattuna ja tulostettuna ohjelmaksi. Se tekee lukemisesta ja kokonaisuuden muodostamisesta hieman katkonaista ja välillä tulee mieleen, oliko tarvis ihan kaikkia itsestäänselvyyksiä julkaista kuten esimerkiksi: ”Tiet, raiteet, vesiväylät ja lentokentät on pidettävä kunnossa.”

Toisaalta sellaiset kansalaista kiinnostavat kohdat, kuten selkeästi epäonnistunut maahanmuutto, työperäisen maahanmuuton kysymykset tai rikollisuuden raju lisääntyminen loistavat poissaolollaan. Aliarvioidaanko lukijaa? Tosin luettuani SDP:n pienellä fontilla rykäistyn paksun julistuksen, joka muistuttaa lähinnä Marxin pääoman alkukielistä teosta lyhentämättönmänä, luen mieluummin tätä.

Hengeltään ohjelma on positiivinen ja ajoittain muistuttaa luterilaisen kirkon sanomaa ja liturgiaa. Se ei näe yhteiskunnassa ongelmia, ainoastaan haasteita, jotka luottamuksella, uskolla ja toivomalla katoavat sen taivaan tuuliin, karrikoidusti sanottuna.  Ohjelmasta puuttui loppurukous ja Isä meidän, muuten sitä voisi käyttää pohjana useampaankin sunnuntaisaarnaan.

Positiivisuus on ihan hyvä juttu, mutta kun kyseessä on päähallituspuolue, joka on pitänyt valtaa viime kauden, tulisi selkeisiin ongelmiin otettaa suoraselkäisesti kantaa eikä puuteroida niitä positiivisiksi. Se herättäisi luottamusta.

Varsinainen vaaliohjelma, kun sinne saakka lopulta päästään, alkaa otsikolla ”Työtä ja toimeentuloa”. Se lämmittää mieltä, ettei heti ensimmäisessä lauseessa työnnetä kättä minun taskuuni, vaan edes yritetään työn kautta. ”Kun yritykset menestyvät ja ihmiset saavat työtä, karttuvat myös valtion ja kuntien kassat. Vain näin voidaan ylläpitää ja kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa.” Lauseesta huomaa, että puolueen pomo on ex-yritysjohtaja.

Ja sitten seuraa puolueen töks-töks maahanmuutto-ohjelma päälauseilla. Kas näin: ”Suomi tarvitsee hallittua työperäistä maahanmuuttoa. Työehtojen tulee olla kaikille samat. Työntekijän oleskelulupakäytäntöjä pitää yksinkertaistaa ja selkeyttää. Työntekijän oleskeluluvan saatavuusharkinnasta on luovuttava asteittain.” Kuten jo aiemmin kirjoitin, olisin kaivannut selkeää vastausta siihen, miten vuosi 2015 meni niinku noin omasta mielestä ja myös aika siitä eteenpäin. Ja miten sen maahanryntäyksen jälkihuolto, joka on edelleenkin vaiheessa, hoidetaan. Ei vastausta.

Koulunkäyntiin liittyen tässä maassa eletään edelleenkin siinä harhassa, että meillä on maailman paras koulu. Jotkut opetuspuolen virkahenkilöt ymmärtävät jo pitää suunsa soukemmalla, mutta moni jatkaa vielä huolta vailla. Keskusta on havainnut pilviä taivaalla. ”Peruskoulu on menestystarina, suomalaisen tasa-arvon tunnusmerkki. Sitä uhkaa kuitenkin oppimiserojen ja eriarvoisuuden kasvu. Toisen asteen opiskelijoilla on puutteita jopa lukutaidossa”. On vakava ongelma, jos yhdeksän vuotta koulua ei riitä lukutaidon saavuttamiseen. Se tietää sitä, että paljon muutakin on jäänyt oppimatta, kun ei osata lukea. Tästä olisin odottanut huolellisen analyysin ja sitä kautta sitten toimenpiteet, mutta asia on ilmeisesti niin monitahoinen, riitaisa ja poliittisesti vaikea, että on helpompi sipaista pintaa. Se ei kuitenkaan lohduta juuri nyt vanhempia, joiden rippikouluikäinen lapsi ei osaa lukea.

Kaikkien tiedossa lienee se tosiasia, että maamme nuorisosta liian suuri osa voi erittäin huonosti. Ahdistusta ja masennusta on vaikka muille jakaa. Aika keveät ja hajanaiset eväät on hallitusvastuusta nauttineen puolueella tarjolla. sillä he ehdottavat, että: ” Julkisilla varoilla on tuettava erityisesti omaehtoisia, mahdollisimman monet väestöryhmät saavuttavia harrastusmahdollisuuksia. Yksi välittävä ja rinnalla kulkeva aikuinen voi riittää. Alle 25-vuotiaille pitää taata mahdollisuus maksuttomaan ehkäisyyn. Mielenterveyspalvelut pitää varmistaa kaikilla kouluasteilla. Äänioikeusikäraja on laskettava 16 vuoteen kaikissa vaaleissa. 16-vuotiaille pitää saada rajattu ajo-oikeus helpottamaan opiskelua.” Jospa kumminkin hoidettaisiin ensin perusasiat kuntoon ja sitten vasta aletaan harrastaa, äänestää, ehkäistä ja ajaa mopoautolla. Esimerkiksi opetellaan lukemaan.

Vanhustenhuolto on nyt kriisissä ja otsikoissa. Siitä riittää kaikille puolueille ammennettavaa kyllästymiseen saakka. Lisäksi se on aihe, josta kaikki puolueet ovat kivasti yhtä mieltä. Valistunut äänestäjä ihmettelee, miksi vasta nyt herätään, sillä ongelma on näkynyt pitkään ja pitkälle. ”Jokaiselle ikäihmiselle onkin taattava yksi lämmin ateria päivässä. Suomi tarvitsee vanhusasiavaltuutetun rakentamaan yhä vanhusmyönteisempää yhteiskuntaa. Elintapaneuvonnan ja -ohjauksen pitää jatkua koko aikuisiän.”

Moni muukin puolue on väläytellyt vanhusasiainvaltuutettua. Eivätkö vanhuusasiat enää kuulu kansanedustajan työhön? Kohta meillä jokaisella on oma erikoisvaltuutettumme asioitamme ajamassa.

Nettoveronmaksajalle ohjelmasta löytyy lämmittävä uutinen. Puolue haluaa, että ”Verotuksella pitää varmistaa, että käteen jäävät tulot kasvavat aina ansioiden noustessa”. Asian luulisi olevan itsestäänselvä, mutta eipä ole, jos lukee vasemmiston ohjelmia.

Ilolla ja hämmästyksellä lukija toteaa, että vihdoinkin vuosikymmenien altavastaajana olon jälkeen Keskusta on ryhdistäytynyt ympäristön ja maa- ja metsätalouden asioissa ja astunut toisella jalallaan isosti Vihreiden tontille, mikä on oikein.

Opinkappale Vihreää realismia lupaa, mitä pitää ja on sisällöltään maininnan ja kehun arvoinen. Keskusta luovutti aikoinaan taistelutta ympäristöasiat vihreille cityhörhöille, jotka eivät ymmärrä ihan oikeasti maa – ja metsätaloudesta yhtään mitään. Samoin metsästys- ja petoeläinkeskustelua on käyty vihreiden ehdoilla, joiden petoeläintuntemus tulee Disney-filmeistä ja metsänäkemykset rajoittuvat Espan ja Katri Valan puistoihin. ”Ilmastopolitiikan vihreänä lankana ei voi olla toistemme syyllistäminen”. Tämä on ihan tervettä kirjoittaa auki.

Rauha ja turvallisuus- kohta käsittelee turvallisuuspolitiikkaa, jonka retoriikassa haiskahtaa kekkoslaisuus, vai mitä tykkäätte lauseesta ” Aktiivinen vakauspolitiikka edistää keskinäistä luottamusta ja laaja-alaista yhteistyötä” on kuin suoraan Urkin kynästä.

Maanpuolustustahto on puolustuksemme ydin, lukee ohjelmassa, mutta kantaa ei oteta viimeaikaisiin tutkimuksiin maanpuolustustahdon selkeään alenevaan trendiin sekä sen syihin ja mahdollisiin seurauksiin.

EU nähdään ratkaisujen tyyssijana, mutta otan tämän ehkä enemmän puolueen toiveena. Tähän saakka Brysselistä on lähetetty nettoveronmaksajille laskuja, säädetty hihnalta uusia direktiivejä ja vaadittu vihapuhekieltoja. Tekstistä ei ilmene, kannattaako puolue liittovaltiokehitystä vai kansallisen määräysvallan pysyttämistä ennallaan. Ellei sitten kannanotoksi lueta kohtaa, jossa kirjoitetaan, että ”Keskusta haluaa vahvistaa YK:n ja EU:n kaltaisia yhteisöjä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia, demokratiaa, oikeusvaltiota ja kestävän kehityksen periaatteita.”

Keskustan Suomi nojaa EU-hun myös turvapaikka-asioissa. ”EU:n on jatkettava määrätietoisesti ponnisteluja Suomen esittämän kokonaisvaltaisen ratkaisun saavuttamiseksi muuttoliikkeen hallinnassa ja turvapaikkapolitiikassa. Toisten piikkiin ei eletä”. Haluaisin myös tietää, millä tavoin huolehditaan siitä, että meidän piikkiin ei jatkossa eletä?

Aivan viimeisenä ohjelmakohtana on Turvallinen arki- otsikko, joka käsittelee sisäistä turvallisuutta. Myös Keskusta Demarien ja Kokoomuksen tavoin, kiinnittää huomiota turvallisuuden tunteeseen ja siitä huolehtimiseen. Vinkkinä Satakieleltä, että turvallisuuden tunne korjaantuu heti, kun turvallisuuspuoli itsessään tulee kuntoon eli selkokielellä viserrettynä silloin, kun rikoksia ei enää tehtailla nykymalliin, rangaistukset vastaavat oikeustajua, myös tavalliset kansalaiset saavat pienemmätkin rikoksensa tutkintaan ja kaikki laittomat maleskelijat saadaan palautettua kotimaihinsa pois meidän piikkiin elämästä, jolloin voidaan liikkua turvallisesti myös iltaisin. Luulenpa, että EU:n kautta tapahtuvat turvapaikka-asioiden hoito ja palautukset ovat niin pitkässä juoksussa, että sitä ei aivan kohta huomenna tule tapahtumaan, vaikka puolue toivookin, että ”Painopistettä on siirrettävä turvapaikan hausta kohti kiintiöpakolaisuutta. Pakolaisuuteen pitää vastata ensisijaisesti ehkäisemällä ja ratkaisemalla sen juurisyitä lähtömaissa”.

Hyvä asia on, jos keskiluokkainen, omillaan toimeentuleva henkilö saisi oikeutta ja voisi ajaa asiaansa ilman henkilökohtaista konkurssia, jos joutuu rikoksen uhriksi. Oikeutta hyvinvointivaltiossa nimeltään Suomi saa joko täysin varattomat tai hyvin varakkaat ihmiset. Työllään itsensä elättävä keskiluokka saa nuolla haavansa. Siksi tämä ehdotus, jonka mukaan oikeusavun saamisen perusteena olevien tulorajojen korotusta tulisi harkita, on hyvä ja löytyy vain tämän puolueen ohjelmasta.

Kaikkien puolueiden ohjelmista käy ilmi, että looginen ajattelu tuottaa ongelmia. Mieluummin maalataan pastelliväreillä mielikuvamaisemia, kuin arkisesti ja täsmällisesti käydään läpi yhteiskunnan kipukohtia kohta kohdalta tyyliin: ongelma - syy – seuraus – toimenpide-ehdotus. Keskusta ei ole tässä yksin, vaan tämä on nyt kautta politiikan trendissä ja tällä mennään. Lukijalla / äänestäjällä on vastuu lukemastaan ja kuulemastaan, kuten täällä Savossa on tapana noin yleisemminkin ohjeistaa.

Pääministeri Juha Sipilän oli maalannut itsensä Sote-nurkkaan. Vaalit lähenivät ja kannatus laski alamäkeä. Tilanne näytti pahalta sekä puolueen että Suomen kannalta. Anti Rinne oli kirinyt jo edelle joukkoineen ja Kokoomukseenkin oli eroa. Demarien suurvoitto olisi tarkoittanut vahvaa vasemmistohallitusta ja sen mukaista politiikkaa esimerkiksi verotukseen.

Luultavasti isot puolueet olivat ehtineet jo kulisseissa ja salaisissa neuvotteluissaan valmistautumaan vaalien jälkeiseen aikaan. Ainakin puheet olivat sen suuntaisia.

Vaikutti siltä, että Keskustan puoluekulisseissa oli myös jo valittu ne henkilöt, jotka kiskaisevat aikanaan maton Sipilän alta, mutta tämä ehti vetää maton nopeammin hallituksen alta. Hihaan oli piilotettu yksi ässä. Kilpailevien puolueiden puheenjohtajien kuin myös Kepun muutamien napamiesten ilmeet näyttivät samoilta, kuin työmarkkinajohtajien naamat hölkätessään hallituskauden alussa hyllyvin vatsoin Kesärantaan salkku kainalossa.

Kollegat paheksuivat Sipilän tekoa, koska he itse roikkuisivat vallan kahvassa rystyset valkoisina niin kauan kuin kehtaisivat ja liksa juoksisi. Kaunopuheella pahoitellen yritettiin iskeä puukkoa Sipilän selkään.

Liike-elämään tottuneet ymmärtävät heti reagoida, jos jotakin liike-toimintaa vaarantavaa tapahtuu. Jos mitään ei tehdä, koittaa konkurssi, mutta sehän ei broileripoliitikkoja itseään uhkaa, vaan ainoastaan kansaa muodossa tai toisessa.