Päätin lukea Päivi Nergin kirjan sen jälkeen, kun siitä kertovat artikkelit herättivät minussa ristiriitaisen ja huolestuneen olon. Halusin muodostaa oman kuvan viime aikojen suuresta kriisistä, johon Suomi Euroopan mukana ajautui. Lukeminen kannatti.

Kirja nimi on Tiukka paikka. Yhtä osuva olisi ollut Housut kintuissa, sillä niin täysin tämä kriisi yllätti sisäministeriön ja sen kansliapäällikön. Kirja luettuani ymmärrän miksi, mutta tieto lisää samalla tuskaa.

Kirjaa on luonnehdittu jopa jännittäväksi. Se kuuluu mielestäni suorastaan kauhu-genreen sillä erikoisuudella, että kauhu menee lukija ihon alle vasta kirjan lukemisen jälkeen. Nimittäin kansalainen huomaakin, että mikään ei ole muuttunut ja sama voi toistua hetkenä minä tahansa. Myös itärajan yli voi tulla vaikka kuinka paljon väkeä, emme voi sillekään tosi paikan tullen mitään. Nerg lupaa, että nykyiset valmiudet vastaanottaa ja rekisteröidä turvapaikanhakijoita tuhansittain on olemassa, mutta samanlainen tapahtuma kuin vuonna 2015 katkaisisi suomalaisten henkisen selkärangan. Hän toteaa myös, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Lisäksi kirjasta jää sellainen vaikutelma, että meillä ylin virkamieskunta on pihalla kuin lintulauta, jos jotakin heille yllättävää tapahtuu. Nukuttaako vielä? Ei minuakaan.

En yhtään halua aliarvoida Päivi Nergin selviytymistä tuon invaasion hoidossa, sillä olosuhteet olivat varmasti tukalat. Mutta…. Ihmettelen hyvin suuresti, miten ne olosuhteet voivat olla tuollaiset Suomessa, joka sentään pitää itseään kansainvälisenä sivistysvaltiona ja kuuluu Euroopan Unioniin. On erittäin hieno asia, että Päivi Nerg on tämän kirjan kirjoittanut, koska se toivottavasti löytää lukijansa ja avaa silmiä – edes kansalaisten silmiä ja näin ennen vaaleja.

Mutta palataan kirjaan. On alkusyksy 2015. Sisäministeriön kansliassa vallitsee unelias rauha. Kansliapäällikön työtehtäviin on Päivin Nergin mukaan aina kuulunut strateginen johtaminen ja tosi isot asiat – mitä ne lienevätkään, mutta ei operatiiviset työt. Sisäministeriön hallinnonalat – rajavartiolaitos, poliisi ja pelastustoimi – eivät edes tiedä, kuka on heidän kansliapäällikkönsä. Jo edellisenä keväänä on kuultu huhuja kaukaa Euroopasta, että sinne olisi tulossa pakolaisinvaasio Syyriasta, mutta on päätetty, että asia ei koske meitä täällä Suomi-nimisessä lintukodossa. Kaapin uumenissa makaa pölyttyneenä jo 70-vuotias Neuvostoliitonaikainen itärajan vartiointisopimus. Hämähäkki kutoo hiljaa verkkoa ja verhot ovat kiinni. Kuuluu tasainen kuorsaus. Ja yhtäkkiä Tornion juna-asemalla on 5 000 pääasiassa irakilaista reppuineen anomassa turvapaikkaa. Tällaiseen karrikoituun tunnelmaan lukija päätyy alun lähtötilanteen opiskeltuaan.

Lukija mykistyy syystä. Voiko olla totta! Päivi Nerg kirjoittaa: ”Kukaan ei kuitenkaan uskonut, että he tulisivat Suomeen asti: halki Euroopan, ylitse Itämeren ja Ruotsin läpi. Ongelma ei ollut meidän, ainakaan käsinkosketeltavasti.”

Ministeriöiden pitää ensi tilassa hankkia kaikkiin työtiloihinsa suuret päivitetyt seinäkartat, jossa näkyy, että Tanskan salmen yli kulkee nykyään silta ja että itärajan takana on Venäjä eikä Neuvostoliitto.

Lukija järkyttyy, sillä suuri osa suomalaisista on kielitaitoisia, valistuneita ja lukeneita. Moni on asunut Euroopassa ja seurannut arjessaan, mitä maahanmuutto konkreettisesti voi olla. Tämä tieto ei ole tavoittanut miltään osin sisäministeriötä. Tilannekuva kansalaisten kanssa on erilainen. Kansa on huolissaan, ministeriön väki uinuu.

Jos vuoden 2015 tapahtumien alkusysäys Euroopassa tuli täytenä yllätyksenä meidän vastuuministeriöömme, ymmärtää, että sen jälkeen kaikki muukin tulee koko ajan täytenä yllätyksenä, mistä seuraa, että koko ajan ollaan tapahtumista jäljessä ja joudutaan hoitamaan kaikkea käsiohjauksella. Siitä seuraa tietystikin, että mitään tällaista ei olla budjetoitu ja rahaa kuluu. Nergiä siteeraten ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista, ja rahaa meni niistä samoista ulos.

Päivi Nerg sai päivittäin tilannekatsauksen, mutta mitään systemaattista ei alkanut tapahtumaan. Hän kuvailee Maahanmuuttovirastoa humanistispainotteiseksi virastoksi, joka ei ollut paras mahdollinen organisoimaan tilannekeskusta ja sen toimintaa. Kysymys kuuluu: Mitä tämä humanistilauma tekee koko virastossa, jos se ei osaa toimia sen toimialaan kuuluvassa äkillisessä tilanteessa? Ovatko ehkä väärässä virastossa kokonaan? Onko tämän jälkeen korjattu tilannetta henkilöstön osalta? Kysymykset jäävät avoimiksi.

Apu löytyi läheltä eli Rajavartiolaitoksesta löytyi upseeri, joka otti tilanteen haltuun, kun Maahanmuuttovirasto ei osannut eikä pystynyt. Vaikka kaikki ovat nykyään henkilöitä ja ihmisiä, niin taisi olla mies tämä upseeri ja humanistit, no en sano mitään, etten saa tasa-arvovaltuutettua tai muuta humanoidia kimppuuni. Rajavartiostosta ja poliisista siirtyi myös ”ihmisiä” hoitamaan muitakin tehtäviä. Jälleen herää kysymys henkilöstön sopivuudesta ja pätevyydestä.

Jäin kaipaamaan tämän alkutilanteesta kopin ottaneet ”ihmisen” nimeä tai edes julkista kiitosta työstään. Päivistä oli vaan huikeeta, että pystyttiin tunnustamaan, että ei itse osata – ollaan kädettömiä ja juostaan ympyrää. Minusta tämä ei ole huikeeta, vaan erittäin huolestuttavaa.

Päivin Nergin rooli ainakin kriisin alussa näyttäytyy lukijalle niin, että hän säntäilee ja ryntäilee paikasta toiseen ja pitää itseään ajan tasalla. Myöhemmin hän piti kansaa ajantasalla median välityksellä tilannepäivityksillä ja vieraili uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.

Kriisi helpotti vasta kun Ruotsi ja Tanska otti käyttöön rajavalvonnat, joiden toimintaa Nerg kiittää, sillä ”meidän ei itse tarvinnut tehdä oikeastaan mitään. Ajattelin, että jos se ei olisi alkanut näkyä, me emme olisi kestäneet enää kauaa.” Suomea on historian saatossa verrattu ajopuuhun. Ajopuuteoriaa jopa tutkittiin jossain vaiheessa. Nyt ollaan taas ajopuun lailla pakolaisvirrassa ajelehdittu ja rukoiltu, että joku muu tekisi nopeasti jotakin. Itse on vaan yritetty jotenkin selvitä aamusta iltaan. Järkyttävää! Eikö kenellekään Suomessa tullut mieleen, että raja pitää sulkea? Miten se, mikä onnistui naapurimailta, ei onnistunut meiltä? Ollaan kumminkin samassa EU:ssa molemmat?

Kun rekisteröintikeskus saatiin Oulun poliisin reippaalla toiminnalla pystyyn Tornioon, huomattiin jossakin kohtaa, että meillä on EU:n löysin turvapaikkalainsäädäntö sekä myös niin kutsuttu humanitaarisen maahanmuuton pykälä, mitä kenelläkään toisella EU-maalla ei ole. Tämä lainsäädäntöön liittyvä poikkeus huomattiin siis sisäministeriössä vasta tässä kohtaa, kun sakkia lappasi maahan katkeamattomana virtana. Tässä vaiheessa syttyi myös lamppu, että löysä laki on ehkä vetovoimatekijä. Ja taas lukija haukkaa happea ja ryystää vettä, ettei pyörry.

Päivi Nerg kehuu estoitta SPR:n toimintaa. Ja ihan syystä varmaankin osittain, epäilemättä, mutta… onko järjestöllä oma lehmä ojassa ja imukuppi valtion pohjattomassa kassassa? SPR:n lisäksi mukaan tuli nopeasti muitakin järjestöjä, kuten Luona Oy ja Suomen Setlementtiliitto.

SPR:n ja Migrin välistä sopimusta käsiteltiin MOTissa pariinkin otteeseen ja sen vastaanottokeskustoiminta laitettiin veronalaiseksi liiketoiminnaksi sittemmin. Luona Oy on liiketoimintaa harjoittava yritys, jonka hallituksessa istuu tai on ainakin istunut kansanedustajia ( Ulpu Iivari (sd), Mia Petra Kumpula-Natri (sd), Sanna Lauslahti (kok)). Suomen Settlementtiliitto puolestaan järjesti Oulun seudulla koulu- ja päiväkotivierailuja turvapaikanhakijoille ja opetti pikkulapsia katsomaan silmiin ja luottamaan näihin miehiin. Minkäänlaista jälkikritiikkiä ei Päivi Nerg esitä näihin toimijoihin liittyen. Yhdessä kohdassa hän tosin toteaa, että tilanne toi myös hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäyttöä esiintyi, mutta kohdentamatta moitetta.

Näin siis alkusyksy 2015 sujui auttamien hurmiossa ja kädet savessa, kunnes aika pian alkoi ilmetä kaikenlaista kitkaa.
- Pian kuitenkin alkoi ilmetä kitkaa vastaanottokeskusten sisällä sekä kantaväestön ja tulijoiden välillä, Nerg kuvaa.

On ikävää näin lukijana huomata, että aika vähän ymmärrystä meille suomalaisille liikenee kansliapäälliköltä. Hänen mukaansa suomalaisissa on paljon heitä, jotka ovat asuneet ikänsä samoilla seuduilla eivätkä välttämättä edes käyneet ulkomailla. Nergin mukaan syynä reaktioon oli vierauden pelko. Olen eri mieltä. Ensinnä jo aiemmin kuvattu virkamiesten tohelointi ja ajopuuna liikkuminen vei jo huonontunutta luottamusta päättäjiin vieläkin huonommaksi. Jos tietyt asiat kansan käyttäytymisessä näkyivät kriisiryhmän johtoon, kyllä se yleinen pihallaolo näkyi selkeästi kansaankin päin, että asiat eivät ole kunnolla hallinnassa ja ennakkoluuloa esiintyy ja tiettyä agendaa.

Päivi Nerg kuvaa, että yhteenkin kuntaan he olivat perustaneet vastaanottokeskuksen yön aikana, eikä muistettu infota kunnanjohtajaa, mistä syntyi ikäviä tilanteita. Nergin mukaan olisi pitänyt ”hygieniasyistä”, infota mutta kiire esti ja tilanne vaati. Entä ne kuntalaiset, jotka heräsivät aamulla ja kunnassa oli uutta väkeä – yleensä raavaita irakilaisia tai afgaanimiehiä?

Suomalaisia osoitellessaan Päivi Nerg unohtaa, että Suomessa kerrottiin hänen tai muun johtajan suulla, että tänne tulee syyrialaisia sotapakolaisia, naisia ja lapsia. Tuli jotakin ihan muita, mutta missään vaiheessa eikä kenenkään suulla tätä ole kommentoitu tai oikaistu edes jälkikäteen.

Myös kerrottiin hänen suullaan, että Suomessa tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut,… eikä sitten tiedettykään.

Kommentoimatta Päivi Nergiltä jää myös esimerkiksi Heinolan tapauksen tyyppiset tilanteet, jossa kunnan ja koulun tiedotteella kehotettiin nuoria tyttöjä ja naisia olemaan liikkumatta ulkosalla pimeän aikaan tai yksin. Oli tapahtunut ikäviä asioita.

Kommentoisin tässä yhteydessä myös ministeriön virkamiesten kansainvälisyyttä. Ihan varmasti virkamiehet tekevät matkoja ulkomailla ja lomailevat Thaimassa ja Kanarialla sekä liikkuvat enemmän maailmalla kuin keskivertosuomalainen, mutta se ei takaa mitään siitä, että ymmärtää yhtään enempää vaikkapa integroitumisesta, vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta, vieraassa maassa asumisesta ja toimisesta tai muusta syvätiedosta.

Hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat nimenomaan paljon ulkomailla asuneet ja toimineet ihmiset, joilla on hyvä omakohtainen tuntuma onnistuneeseen tai pieleen menneeseen maahanmuuttoon, maahanmuuttajiin sekä asumisen edellytyksiin vieraassa kulttuurissa. Savon satakieli on muuttolintu ja on valmis antautumaan keskusteluun virkamiesten kanssa tästä teemasta milloin vain.

Päivi Nerg kannattaa monikulttuurisuutta. Mistään ei käy selville, mitä hän tällä tarkoittaa? Onko se tietty prosentti ulkomaalaisia? Vai värikäs katukuva? Vai vieraskielinen puheensorina lattea lipittäessä? Tuli mieleen, että se on vissiin, kuin vanha Kismet - mainos, joka on niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

Päivi Nerg kirjoittaa myös maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja hänen retoriikkansa on hyvin tuttua mielle kaikille. Nimittäin myös suomalaiset tekevät rikoksia, hän kirjoittaa. Nerg kertoo uskovansa hyvään ihmisissä, eikä mitenkään ymmärtänyt, että joku voi tehdä jotakin pahaa, johon poliisit hänelle, että Päivi, valitettavasti vaan näin on. Joulupukkiin on kiva uskoa, että kun on oikein kiltti, saa lahjoja. Toivottavasti Puolustusministeriön kansliapäällikkö ei usko, että kaikki armeijat ovat rauhan asialla.

Rikosten ilmaantuessa oli johdossa yksi huolenaihe: - Älkää kukaan menkö yleistämään yhtään mitään, puhukaa vain tästä yksittäistapauksena.” Kuka antoi tämän nimenomaisen neuvon? sisäministeri Orpo? Vai oliko se Päivi Nergin oma ohje? Olisi mukava tietää.
Päivi kiersi ahkerasti tapaamassa vastaanottokeskuksia ja yhdistyksiä, mutta tapasiko hän rikosten uhreja? Mainintaa ei löydy.

Kun karu arki alkoi paljastumaan sekä kansalaisille että ministeriön kriisiryhmälle, olivat ministeriön ihmiset epätietoisia ja peloissaan. Kansalaisille sanottiin, ettei peloille saa antaa valtaa ja nyt selviääkin, että on pelätty ihan urakalla tuolla viranomaispäässä. Jouduttiin oikein erityistoimiin.

Ainoa kerta, kun Päivi Nerg tunnustaa kunnolla pelänneensä ja itkeneensä oli, kun hän tyttären ja pienen lapsenlapsen kanssa kulki kaupungilla ja joutui turvapaikanhakijoiden tukijoiden ja kannattajien piirittämäksi ja haukkumaksi, jolloin tytär joutui puolustamaan äitiään. Siis missään ei lue, että uhkaa olisi tullut näistä Suomi ensin- tai muista maahanmuuttokriittisistä porukoista? Virkamiehen vastustaminen uhkaamisesta puhumattakaan on Suomessa rikos. Nostiko Nerg syytteen tämän tilanteen perusteella uhkaajiaan vastaan? Olisi ehdottomasti pitänyt.

Muutamassa kohdassa Päivi Nerg vihjaa huomanneensa, että vapaaehtoistoimijat todennäköisesti keskuudessaan sopivat, mistä aihepiiristä milloinkin lähestyvät ministeriötä. Ihan varmasti ja tämä maalittaminen ja leimaaminen on selkeä olemassa oleva ilmiö, jonka uhriksi ja kynsiin moni suomalainen joutui ja joutuu edelleenkin. Joiltain meni työ alta tai vähintään maine. Tästäkään ei kirjassa ole selkeää mainintaa pahoittelusta puhumattakaan.

Epäselväksi myös jää, mistä poliisien toimeenpanemat karkotusten päivämäärä ja paikat levisivät anarkistien tietoon? Kuka vuoti Migrissä? Selvitettiinkö se koskaan ja joutuiko kukaan vastuuseen?

Sisäministerinä toiminut Petteri Orpo pääsee ääneen kirjassa ja kuvailee, miten hän kanteli elokuussa 2015 halkoja kesämökillä, kun hänelle soitettiin, että Tornio on täynnä turvapaikanhakijoita.

- Minä olin siellä mökillä halot kädessä, että mitä ihmettä tapahtuu!

Näin hyvin kartalla oli silloinen sisäministerimme omin sanoin siitä, mitä Euroopassa ja Suomessa tapahtui.

Sitten alkoi väkeä lappaa itärajan yli. Sitä ei saatu pysäytettyä, vaan Orpo joukkoineen joutui lentämään Moskovaan apua pyytämään. Siellä kerrottiin, että suomenpuolueisen rajan valvonta kuuluu suomalaisille. Lopulta venäläiset tulivat apuun ja tulo pysähtyi.

Päivi Nerg uskoo, että EU:n yhteinen rajavalvonta Frontex on hyvä asia ja se tulee meille apuun tukalassa paikassa. Petteri Orpo puolestaan ilmaisee pettymyksensä, kun hän tunsi Moskovan reissullaan FSB:n toimistossa syvää yksinäisyyttä, kun tukea EU:lta ei tullut missään muodossa. Kannattaa tämä ottaa jatkossakin huomioon, että jos Euroopassa kosahtaa, niin kukin keskittyy omiin nurkkiinsa eikä naapurin nurkkiin. Se on aika luonnollistakin.

Summa summarum kun tätä kokonaisuutena miettii, niin ei tästä kansalainen voi millään muotoa antaa kiitettävää arvosanaa. Ihan ei mennyt kuin Strömsössä, mutta hengissä selvittiin - toistaiseksi. Toisaalta tulee luottavainen olo ja hieman lohduttaa, että ainakin Poliisi, Pelastuslaitos ja Rajavartiolaitos toimivat ja siellä on pätevää henkilökuntaa ja on vastakin, ellei näitäkin laitoksia mennä löyhin perustein mädättämään ties minkä vihapuheen vastustamisen, älyttömien säästöjen tai muun varjolla.

Päivi Nergin mukaan pakolaiskriisi vai miksi sitä nyt nimittäisi vuodelta 2015 jätti pysyvän jäljen suomalaiseen yhteiskuntaan. Siitä olen täsmälleen samaa mieltä.

Koko touhu sekä tämä kirja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tulee kiitollinen olo ainakin siitä, että tämä nykyinen päättäjäporkka ei ollut puikoissa vuonna 1939, kun päällä oli todellinen ja aidosti vakava kriisi.

Ihmetyttää suuresti, miksi tämän kaiken kohelluksen jälkeen Harakiri-Mykkänen into pinkeenä kiirehti allekirjoittamaan YK:n pakolaissopimuksen joulukuussa 2018?

[supsystic-social-sharing id='1']