[supsystic-social-sharing id='1']

Jos olisin piispa, katuisin syntejäni näyttävästi ja mieluummin kunnon sviitissä kuin köyhälistölle kyhätyissä kalseissa hotellihuoneissa.

Sille on syynsä. Jumala nimittäin tykkää kaikesta prameudesta. Erityisen innostunut Hän on komeista kirkkosaleista ja hyvin puetuista ja syöneistä papeista. Jumala on ylitsepursuavien pitojen ja rasvanoroisten suupielten Jumala.

Tämä lienee tullut selväksi kaikille, jotka ovat tutustuneet kirkon tilinpäätökseen ja piispojen viimeaikaisiin edesottamuksiin. Kaanaan häät jatkuvat.

Vain paras on Jumalalle ja piispan arvolle sopivaa. Sen ovat Suomen pyhät miehet ja naiset kautta aikain oivaltaneet kaikissa kristillisissä virtauksissa. Tuttu helluntailaissaarnaajakin osti juuri uuden Mersun.

Niin sen täytyy mennä. Ei piispoja ja pappeja saa sotkea rasvanahkaisiin duunareihin. Menee uskottavuus Jumalan asiamiehinä. Uskoisitko muka itse kirpparilla salihousuissaan könyävään pastori-Raatikaiseen, josta haisee eilinen keskiolut?

Kuka sellaista paimeta seuraisi? Ei yksikään.

Jos ette edes piispojen pyhyyteen usko, ei ole mitään asiaa taivaaseen.  Ja mikäli kävisi niin surkeasti, että peräti kokonainen kansakunta menettäisi heihin uskonsa muutaman viattoman luottokorttilaskun vuoksi, se olisi hyvässä lykyssä  iänkaikkinen vahinko. Iänkaikkisuus ei ole pikku juttu. Se on enemmän kuin miljoona vuotta.

Hei haloo kelatkaa! Entäpä jos yläkerran saleista tämän jähinän synnyttämän epäuskon vuoksi puuttuisivat suomalaiset tykkänään? Olisiko se edes taivas? Kuka kantaisi astiat pöydistä?

Että antakaa piispojen bailata seurakunnan piikkiin ihan vapaasti.

He ovat Jumalan asialla, laupeudentyössä.  Siksi he uhrautuvat puolestamme. Pilaavat vapaaehtoisesti maksansa ja paksusuolensa runsailla aterioilla ja hyvillä viineillä, ettei meidän syntisten tarvitsisi.

Sehän on kuin lievä ristinkuolema kaikkine metabolisen oireyhtymän aiheuttamine vaivoineen. Että päinvastoin, kannustakaamme heitä entistä suurempin uhrauksiin. Jumala rakastaa kilvoittelua.

Koska itse olen syvästi perehtynyt kristinuskon mysteereihin, selvennän niitä hieman teille, jotka ette ole. Piispojen käytös nimittäin perustunee suuren Mestarin käskyihin:

”Tämä on minun ruumiini”, sanoi Jeesus ja tarkoitti varmaankin mahdollisimman laadukasta leipää ja mieluummin sammen mätiä siihen päälle. Ei mitään Prisman patonkia.

”Tämä on minun vereni” taas kehottanee valitsemaan mieluummin Bordeauxin alueen viinejä, kuin Lidlin hanapakkauslitkuja.

Sellaisesta menosta Jumala tykkää. Ja piispat, jos ketkä, tietävät sen.  He ovat matkalla taivaaseen. Ja ehkä vain he. Sillä “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” Ja piispathan tekevät. Amen.

Jussi Juhani

[supsystic-social-sharing id='1']