[supsystic-social-sharing id='1']

Susanna Koskea on helppo inhota. Liian helppo. Niinpä lopetan sen omalta kohdaltani nyt. Katsoin Kosken ja työttömän Anna-Maija Tikkasen kohtaamisen Yle Areenasta viisi kertaa. En löytänyt Kosken käytöksestä lainkaan sellaista kylmyyttä, empatian puutetta tai ylenkatsetta toisen hädälle, josta iltapäivälehdet vihjailevat.

Toki lehdet perustavat juttunsa (ja samalla häivyttävät vastuunsa) haastattelun aiheuttamiin some-kommentteihin, joissa sanotaan muun muassa näin:

— Kosken käytös oli pöyristyttävän ilkeää. Miettikää miten pahalta Anna-Maijasta on täytynyt tuntua 🙁

Onko ilkeää luetella yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia, joita meillä jokaisella on tiukan paikan tullen käytettävissä? Onko ilkeää yrittää selkeyttää niitä köyhälle ja näköalattomalle työttömälle? Niinhän Koski teki. Eikö se päinvastoin ole merkki empatiasta? Halusta auttaa toista hoksaamaan nekin mahdollisuudet, jotka aiemmin ehkä ovat jääneet näkemättä?

Onko pöyristyttävää kysyä kaiken kuulemansa jälkeen: Eikö missään ole mitään mahdollisuuksia?

Se, että Anna-Maijasta saattoi tuntua pahalta, on varmaan totta, mutta Kosken käytös oli kyllä aivan korrektia. Ja niin kuin jo sanoin, itse näin siinä peräti selkeää empatiaa, kun hän yritti auttaa keskustelukumppaniaan löytämään edes jotakin valoa tilanteeseensa.

Mutta näin eri tavoin me tulkitsemme lähimmäistemme käytöstä.

Susanna Koski itsevarmana, varakkaana ja koppavan kauniina, on liian helppo kohde inhollemme. Hän olisi tullut hyväksytyksi moisessa tilanteessa vain, jos olisi voivotellut kyyneleet silmissä työttömän Anna-Maijan tylyä kohtaloa. Se tulkittaisiin kyllä empaattiseksi, mutta voisiko joku kertoa minulle, mitä se auttaisi?

Onko myötätuntoinen voivottelu auttanut koskaan ketään?

Esimerkiksi Anna-Maijan tapauksessa ainoa mikä ehkä auttaisi, olisi mahdollisimman nopea pääsy työkyvyttömyyseläkkeelle. Ainakin työnhakuongelma poistuisi sillä ja turha luukulta luukulle pompottelu. Kai se toisi myös hivenen lisää rahaa.

Kun ikää on jo 55 vuotta ja päällä kaikki ne ohjelmassa luetellut sairaudet, on järjetöntä roikuttaa häntä työnhakijana.

Se, ettei työkyvytön pääse ansaitsemalleen eläkkeelle, ei ole Kosken vika. Se on armottomasti toimivan holhousyhteiskunnan vika. Se on demariutta parhaimmillaan. Yhteiskunta on niin empaattinen, ettei suostu millään myöntämään tosiasioita yksilöiden kohdalla. Muun muassa sitä, ettei kaikista tule iloisia työllisiä, vaikka työkkärin empaattisin täti voivottelisi yötä päivää hänen vierellään ja ohjaisi sadalle eri kurssille.

Sellaisia tapauksia on jokaisen tuttavapiirissä (ainakin minun) vaikka kuinka monta. Siis ihmisiä, joiden olisi kuulunut olla eläkkeellä jo ajat sitten eikä roikkumassa työttömyyskortistossa. Epäilen, että pitkäaikaistyöttömistä heitä on kymmeniä tuhansia.

Heistä jokaisesta saisi liikuttavan vastakkaisasettelun koppavan kokoomuslaisen kanssa johonkin tv-ohjelmaan. Sellaisessa ohjelmanteossa ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Tai on. Sitä sanotaan sosiaalipornoksi.  Se ei auta ketään, mutta tekeepähän maailmasta entistä mustavalkoisemman.

Susanna Kosken kopisevat korot eivät kerro empatian puutteesta eivätkä kylmyydestä. Kertovat vain siitä, että hänellä on kopisevat korot.

Jussi Juhani

[supsystic-social-sharing id='1']