[supsystic-social-sharing id='1']

Erkka ja Pena ovat samanikäisiä. Nyt jo kolmekymppisiä. Erkka syntyi akateemiseen perheeseen, sai kunnon kasvatuksen, ylioppilaslahjaksi merkkikellon ja teki gradunsa tasa-arvoisen kohtelun tärkeydestä yksilön kehitykselle.

Penaa kasvattivat lähipubin juopot, joita äiti raahasi öisin kotiin. Keskeytettyään amiksen, Pena kasvatti viikset ja ajoi päänsä kaljuksi. Neljän vuoden työttömyyden jälkeen hän sai metallialan työllisyyskurssilta luokkahitsarin paperit, jotka hukkasi ruotsinlaivalla.

Erkka on 185 senttinen, raamikas, älykäs ja valloittavan komea nuori mies. Penalla on metabolinen oireyhtymä, joka saa lyhyen miehen vaikuttamaan notkolle halkaistulta keilalta.

Erkka on tahdikas ja osaa käyttäytyä. Hän käyttää Giorgio Armanin tuoksuja ja pukeutuu rennon nuorekkaasti. Pena ei ymmärrä, että eilen syöty valkosipulipatonki haisee tosi pahalle vasta tänään. Pena ei osaa edes lausua Armanin etunimeä, saatikka käyttää hänen tuotteitaan.

Koska maailma on molemmille sama, kerran käy niin, että sattuvat samalle tanssiklubille samana iltana. Kumpikaan ei ole tanssijana kummoinen.

Lähes jokainen nainen katsoo Erkkaa ja toivoo Erkan hakevan juuri häntä.  Penaa katsoo vain järjestyksenvalvoja ja pohtii missä vaiheessa hakisi tämän niskaperseotteeseen.

Erkka vetää hitaissa daamit lähelleen. Varatalokontaktiin. Niin kurssilla oli opetettu.  Kaikki suostuvat. Pena tempaisee lähiotteeseen sen ainoan, joka ei kehdannut antaa pakkeja.

Erkka saa ihailua ja aamuyöllä pesää. Pena saa korvilleen ja syytteen seksuaalisesta ahdistelusta.

Se on oikein, joten inhotkaamme Penaa. Sillä juuri Penan olisi pitänyt tietää, että maailmassa on tasa-arvoa niin vähän, ettei sitä riitä muutamille lainkaan. Missään asiassa.

Jussi Juhani

[supsystic-social-sharing id='1']