Julkaisen itsestäni silloin tällöin hölmöjä kuvia Facebook-sivuillani. Miksi? Etten ottaisi itseäni liian vakavasti. Se on nimittäin ihmisen virheistä pahin. Se aiheuttaa kaikki harmit sekä yksilöille, että massoille – ja lopulta koko planeetalle. Egopönötys.
Ilman sitä olisimme onnellisia, mutta sen kanssa vain onnen etsijöitä.
Maailma on laitojaan myöten täynnä paskantärkeitä tyyppejä. Meitä, jotka emme ymmärrä olevamme vain surkeita hitusvälähdyksiä kosmoksen leikeissä. Jos ymmärtäisimme, leikkisimme mukana, emme pönöttäisi.
Avaa telkkari (mikä kanava tahansa), päivälehti, radio, naistenlehti, some… Siellä niitä riittää. Tärkeitä.
Ja löytyy lähempääkin: peilistä. Se kaikkein tärkein tapittaa sieltä. Ja se se vasta tosi tärkeä onkin. Paitsi ettei ole. Kukaan ei ole.
Seitsemästä ja puolesta miljardista et löydä ainuttakaan oikeasti tärkeätä yksilöä, vaikka jokainen kokee olevansa. Ja laskelmien mukaan peräti jo n. 105 miljardia on ennen meitä ollut ja mennyt.
Ahaa, sanot. Tai todennäköisesti et. Ainakaan sille peilikuvallesi. Oivallus omasta pienuudesta on lähes yhtä harvinainen kuin täi espoolaisperheessä.
Mutta jos tapahtui edes jonkinlaista havahtumista, niin odota minuutti. Se menee kyllä ohi. Ja pönötys hiipii takaisin. Niin se aina tekee. Se on sen luonto.
Hieman auttaa, jos menee metsään ja hankkii niskaansa lauman hirvikärpäsiä. Et ehkä tiennyt, mutta ne ovat kaikkeuden tärkeysjärjestyksessä tasan samalla sijalla ihmisen kanssa. Ehkä jopa hieman tärkeämpiä, kuka tietää?
Ota yksi hellästi käsiisi ja tutki. Miten täydellinen otus! Kuin luotu tehtäväänsä. Eli pysymään hengissä niin kauan, että ehtii paritella. Kuten sinäkin.
En tosin tiedä kuinka hirvikärpäset parittelevat, mutta veikkaisin, että lähes yhtä naurettavassa asennossa kuin mekin – ja hirvi.
Ja nautintokin lienee yhtä säälittävän lyhyt. Kaikki, aivan kaikki, on väliaikaista. Kuin sillan alta virtaavaa vettä. Siinä kelluu juuri lehtenä ohi aikaansaannoksesi, voi miten upeaa! – ai se meni jo.
Uskottelemme kyllä itsellemme jotakin aivan muuta ja elämme sen mukaisesti: Tärkeiden ihmisten ikuista elämää.
Laitamme jopa toisiamme tärkeysjärjestykseen ikään kuin jokin järjestys muka olisi olemassa. Kunnioitamme joitakin egopönöttäjiä enemmän kuin toisia. Ainakin enemmän kuin hirvikärpäsiä. Ei pitäisi.
Missä ovat Suomen tärkeimmät miehet UKK ja Mannerheim nyt? Katariina Suuri? Julius Caesar? Kleopatra?
Atomeina. Tai ainakin siihen suuntaan. Joo, älä väitä. Eivät saaneet mitään niin suurta aikaan, että sillä olisi merkitystä yhtään mihinkään. Luulet vain. Tai niin sinulle on kerrottu.
Yksikään aamu ei ole jäänyt noiden tyyppinen takia tulematta, eikä kuu entisestään kirkastunut – eikä yksikään hirvikärpänen jättänyt parittelematta.
Katso sitä ötökkää uudelleen.
Tiedän. Tapat sen kuitenkin. Niin aina. Itseään tärkeämmäksi luuleva tappaa vähemmän tärkeän. Tai mitätöi muuten. Mutta anna mennä vain. Listi se. Ei siinä tapahdu mitään mullistavaa. Eräs kosmoksen hitunen vain lakkasi elämästä – ja parittelemasta.
Niin käy pian sinullekin. Tosin tilastojen mukaan lakkaat ensin parittelemasta ja sitten vasta kuolet. Samantekevää. Ketä MUUTA se OIKEASTI kiinnostaa?
Viimeistään sadan vuoden kuluttua olet yhtä vähäpätöisen unohdettu kuin listimäsi ötökkä jo huomenna. Eikä sata vuotta ole yhtään huomista pitempi aika.
Hirvikärpänen ei muuten ole kärpänen lainkaan vaan täi. Hirven täi.
Jos ymmärsit mitään, niin katsot tästä lähin ehkä uudella tavalla pahimpia pönöttäjiä – ja peilikuvaasi.
Kun Sipilä pitää seuraavan isänmaallisen puheensa tai Donald Trump meuhkaa twitterissä, muista hirvikärpäsen perimmäinen tarkoitus: nopea parittelu naurettavassa asennossa – ja nirri pois.
[supsystic-social-sharing id='1']
