Kaupunki on joutunut kurimukseen. Lurjukset ovat kaapanneet vallan eikä toivoa paremmasta näy. Kansa kituu ja on korviaan myöten veloissa saluunanpitäjälle. Hyvin menee vain huorilla ja hautausurakoitsijalla. Korppikotkat nokkivat jo uupuneiden selkänahkaa. Kaupunkilaisten hätä ja valitus on sydäntä särkevää. Kunpa tulisi joku ja pelastaisi…
Pelastus on lähellä. Aavikolla ratsastaa tuimailmeinen mies kohti kaupunkia aikomuksenaan palauttaa rauha ja järjestys. Pääkadulla hän kohtaa pahikset. Pam pam pam. Siinä missä ennen oli roiston päälaki, ei enää sitä ole. Paha on poistettu kaupungista. Vain verinorot puisella jalkakäyttävällä ja pakenevien haaskalintujen siipien havina kertovat sitä edes olleenkaan.
Mies puhaltaa aseensa piippuun. Työ on tehty.
– Mulkku, huutavat kaupunkilaiset.
Juuri noin on käynyt Juha Sipilälle. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Muistelen, että pitkän elämäni aikana Sipilä on ainoa poliitikko, joka on pitänyt lupauksensa. Olimme kolme vuotta sitten kansakuntana totaalisessa kusessa ja tarvitsimme pelastajan. Silloin ilmestyi Juha Sipilä.
Hän asetti tavoitteekseen 110 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysasteen nostamisen 72 prosenttiin. Vain se pelastaisi meidät lopulliselta kurimukselta. Lisäksi hän lupasi pysäyttää maan holtittoman velkakierteen.
Nämä kaikki hän on tehnyt. Tehnyt huolimatta professorien, talousviisaiden, median ja opposition hillittömästä vastarinnasta.
Rehellisesti sanoen suomalaiset: Juha Sipilä on pelastanut Suomen. Hallelujaa!
Eikö kuulosta karmealta, että joku sanoo noin?
Siis sen tosiasian, että tarvittiin lestadiolainen, keskustalainen riistäjäyrittäjä pelastamaan meidät itse aiheuttamistamme ongelmista? Toki ongelmien syntymiseen tarvittiin myös patologista löperyyttä, jota kunniakkaasti edustivat edelliset hallitukset ja reipas 70-lukulainen AY-väki.
Mutta niin vain kävi, että Sipilä tuli ja pelasti. Tosiasiat eivät muuksi muutu. Eivät, vaikka demareita, vasemmistoa ja kolumnisteja kuinka kiukuttaisi. Sipilä teki sen, johon kukaan ei uskonut hänen kykenevän. Ja nyt kun se on tehty, näyttää siltä, että juuri kukaan ei suostu myöntämään että teki, vaikka faktat eivät valehtele.
Kun Iltasanomien Timo Haapala yllätti ja myönsi näin käyneen, kommenttiosasto täyttyi hetkessä – ja vain kiukkuisista kommenteista.
” Kuinka sokea voi taloustoimittaja olla? Kertokaapa nyt kuinka paljon näistä työllistyneistä on ihan oikealla palkalla oikeassa työssä? ”
No, lähes kaikki. Se käy ilmi tilastoista ja seuraavasta Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovarin artikkelista.
Juuri kukaan ei silti suostu uskomaan, että tavoite on saavutettu. Eikä ainakaan sitä, että se olisi Sipilän ansioita. Ei suostu, koska ei halua. Se on niin suomalaista. Niin kiittämätöntä. Niin vassaria.
Edes hyvä ei kelpaa, jos se tulee taholta, joka on julistettu epätrendikkääksi. Pelastajan täytyy olla mediaseksikäs ja ennen kaikkea medianöyrä. Siis sopivasti luikuri ja aika lailla kallellaan sosialismiin. Sipilä ei taida olla.
No onneksi seuraavissa vaaleissa herää henkiin joku kadulle ammuttu lurjus ja korppikotkat palaavat. Pääasia, että kansa on tyytyväinen – ja se on sitä vain saadessaan valittaa kurjuuttaan.
Jussi Juhani
Miksi en maininnut maan pelastajina muita, esimerkiksi Petteri Orpoa? Sankaritarinoissa ei pelkillä hevosenhoitajilla ole merkitystä. Vain ratsastajat mainitaan.