Niinhän siinä kävi, että meikästä tuli hylkiö. Niin käy kaikille, jotka kehuvat Juha Sipilää. Erehdyin sellaiseen kohtalokkaaseen virheeseen edellisessä blogissani. Siinä meni uskottavauus ja maine –  joita kumpaakaan minulla tosin ei ollut ennestäänkään, mutta…

Nyt tuttavat eivät enää tervehdi ja sukulaiset harkitsevat nimen muuttamista Kuosmasesta Korhoseksi. Jälkimmäinen on niin yleinen sukunimi täällä päin, että laskevat pysyvänsä tuntemattomina, vaikka minä seuraisin esimerkkiä ja muuttaisin myös.

Kaduilla uskallan liikkua vain öisin. Tosin niin olen tehnyt aiemminkin, koska silloin ei ole liikkeellä yhtä paljon edellisestä vaalitappiostaan katkeroituneita pölvästejä kuin päivällä.  Ei kompastu banderolleihin.

Myös vaimoni on saanut kärsiä. Ei kuule enää kauppareissullaan yhtä paljon ehdotuksia kuin nuorempana – tai siis ennen blogitekstiäni.

Vaikka olenkin yrittänyt naamioitua puolueettomaksi pukeutumalla samanaikaisesti nuorisotennareihin, homppelitakkiin, ukkofarmareihin ja merkkikehyksiin, kirjoitukseni paljasti laakista synkeän riistäjäpuoleni. Ja vain sydämettömät riistäjät voivat arvostaa Sipilää. Yksikään jalosydäminen ei.

Johtuu siitä, että kun riistäjät naurettavasti uskovat, ettei viittätuhatta ihmistä – puhumattakaan viidestä miljoonasta – voi ruokkia ilman työtä ja rahaa, niin riistäjiä fiksummat tietävät, että se käy kätevästi, jos on vain uskoa ja pari kalaa…

Mutta anyway. Kirjoitin siis Juha Sipilän lunastaneen lupauksensa 110 000 uudesta työpaikasta ja 72 prosentin työllisyysasteesta. Vittu mikä urpo! kirjoittavat kommentoijat. Tarkoittavat sekä minua, että Sipilää. Noususuhdanne ne työpaikat loi eikä Sipilä, he jatkavat.

No okei. Mutta Sipilä, ei noususuhdanne, kuitenkin asetti nuo julkisesti tavoitteekseen. Se asetettu tavoite on nyt täytetty. Vai haluatteko vängätä, että ei ole? Että tilastokeskus, ministeriöt, kaikki talouden tutkimuslaitokset, professorit ja matematiikka ovat väärässä, mutta te oikeassa?

Kuulen kuinka alatte kirkua. Se on aivan ymmärrettävä traumaattinen stressireaktio silloin kun oma totuus luhistuu oikean edessä. Mutta inhottava fakta on, että meillä on nyt 110 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysaste on 72 prosenttia. Inhotkaamme sitä hetki yhdessä. Aamen.

Työpaikat eivät kelpaa, koska ovat kepulilla hankittuja tai jotain, niinkö? Kun eivät maistu riittävästi kalalle?

No, älkää turhaan olko huolissanne. Jo reilun vuoden kuluttua valtaan pääsee taas kahden kalan mies. Sitten maailman järjestys palaa entiselleen: köyhät köyhtyvät ja rikkaat myös.

Jussi Juhani 

PS. Eräs kommentoija halusi samaa kamaa mitä minä käytän. Kannattaa olla varovainen toiveissaan. Hän ei kestäisi sitä. Yksikin oma ja itsenäinen ajatus voi tuhota heikoimman psyyken hetkessä.