Hieman mystiikkaa. Ehkä turhaan. Sillä tuskin ymmärrätte…
PIRUNTAPPAJA
Kuljet vaivalloisesti pensaikossa kantaen kumivenettä. Vaellat taakkoinesi kohti tietöntä korpea. Yksin. Polkua ei ole, se pitää kuvitella askelten alle. Jatkat metsässä kilometri toisensa jälkeen. Taivas on pilvessä. Hämäryys on jo melkein pimeyttä. Näet vaivoin omat jalkasi ja pari metriä eteenpäin. Kolea lokakuun ilta ennustaa räntäsadetta yöksi…
Työnnyt märän risukon läpi mutaiselle rannalle. Järvi. Ehkä tuntemattomin tässä maassa. Sen nimeä ei mainita kalastusoppaissa. Kutsut sitä Painajaislammeksi.
On tullut jo yö. Saari häämöttää vasten mustaa vettä kuin eksynyt laiva. Olet matkalla sinne. Saareen. Nouset veneeseen.
Kukaan ei kai koskaan ole käynyt saaressa – paitsi sinä itse silloin, kun rakensit sinne mökin. Vuosikymmeniä sitten. Maailman yksinäisimmän majan. Se on yhä siellä. Ränsistynyt, mutta pystyssä. Se on ihme.
Kamiina hehkuu hennosti. Aamuyön toinen tunti lähenee jo loppuaan. Tuijotat lavitsalta herkeämättä läpitunkemattomaan pimeyteen. Odotat sen tulevan.
Pimeydessä kahahtaa lehti, katkeaa risu. Vaimea askelten ääni. Joku ontuu toista jalkaansa, laahaa sitä… ja toinen… se… se taitaa olla kavio.
Öinen oven narahdus yksinäisellä saarella, jolla kukaan ei koskaan käy, hyytää sielun.
Kolea virtaus heilauttaa hiuksiasi. Aukossa tumma hahmo. Kuolemaa kauhistuttavampi. Tyhjyyden ruhtinas. Se lähestyy lavitsaa. Kun siristät, erotat sarvet. Ja kiiluvat silmät. Ne tuijottavat rävähtämättä omiisi.
- Tulit, sanot sille.
Se ei vastaa. Paholaiset eivät puhu.
- Teit virheen, jatkat.
Se nauraa kimeästi. Ne eivät puhu, mutta nauravat kyllä.
- Aion tappaa sinut, uhkaat matalasti. Äänesi vavahtaa hieman. On tulossa tärkeä taistelu. Elämäsi tärkein.
Paholainen paljastaa piikkihampaansa. Kitalaki on tummanpunainen. Hengityksen löyhkä tunkee nenääsi. Se työntää kolmihaaraista kieltään kohti kasvojasi. Et väistä.
Tunnustelet ristiä kaulaketjussasi. Miten naurettava taikakalu pahuutta vastaan. Repäiset sen irti ja heität nurkkaan.
- Katso! Olen aseeton, sanot ja naurat käheästi.
Naurat lisää. Kovempaa. Näytät sille kielesi. Se on nelihaarainen. Vähintään. Jakautui juuri. Hampaasi ovat terävät ja ulkona ikenistä. Terävämmät kuin sen. Hönkäiset. Mikä löyhkien löyhkä! Kalmaa pahempi.
Naurat katketaksesi. Sitten huudat. Huudat valittamalla kuin kuoleva lapsi.
Annat sen kuolla. Pelosta kitisevän lapsesi.
Tartut olentoa kaksin käsin. Raatelet hampaillasi. Revit rinnan auki ja kaivat kielellä mustan sydämen suuhusi ja sylkäiset kamiinaan. Ulvot. Menet ovelle, kohotat kätesi ja ulvot. Voittajana.
Olet piruntappaja. Tapoit ne kaikki. Yhden kerrallaan. Tyhjensit koko helvetin. Helvettisi. Tuo oli viimeinen – ja pahin.
Mökki on ansa. Rakensit sen omin käsin. Pirujen houkuttimeksi.
Nukut.
Aamulla lähdet. Kevein askelin. Voiko vapaampaa olla kuin pirunsa tappanut mies?
Jussi Juhani
[supsystic-social-sharing id='1']
