[supsystic-social-sharing id='1']

Oletteko koskaan menettäneet itsekontrollianne kännissä täydellisesti? En tarkoita mitään noloja pikkujoulukömmähdyksiä, vaan totaalista kontrollin katoamista ja vintin pimenemistä rankan dokaamisen seurauksena.

Tarkoitan samanlaista kemiallisen myrkyn aiheuttamaa vakavaa aivojen häiriötilaa, mikä sattui Teuvo Hakkaraiselle eduskunnan kuppilassa. Ja mikä myös on vaaninut mm. Matti Nykästäkoko hänen juopotteluhistoriansa ajan. Sellaisen tilan seuraukset voivat olla karmeat sekä ympäristölle että sekoilijalle itselleen.

Mitä tahansa voi tapahtua ja tapahtuukin. Väkisinsuutelemisia, pahoinpitelyjä… Jopa puukotuksia ja tappoja. Onneksi vain tuo ensimmäinen toteutui Hakkaraisen kohdalla tällä kertaa.

Joilla on taipumusta sellaiseen, ovat ensinnäkin itse jatkuvassa vaarassa ja myös ihmiset heidän ympärillään ovat. Uskokaa, että näin on. Tunnen läheltä suuren joukon tapauksia, joissa jonkun elämä on tuhoutunut tuon kummallisen alkoholin aiheuttaman aivojen häiriötilan vuoksi. Ja katsokaa suomalaisia rikostilastoja. Kuinka moni on tehnyt rikoksensa juuri tuossa tilassa.

Sanoisin sitä patologiseksi humalaksi, mutta joku kaikkitietävä lääketiedettä lukenut puoskari väittäisi kuitenkin, ettei kyse ole siitä. Patologiseksi humalaksi nimittäin kutsutaan lääketieteessä sellaista tapausta, jossa jo hyvin pieni alkoholimäärä saa ihmisen käyttäytymään mielisairaan tavoin.

Teuvon, Matin ja muiden itseni kaltaisten, määrätystä alkoholismityypistä kärsivien, kohdalla näin ei välttämättä ole. Mielisairaan tavoin käyttäytyminen tulee vasta aika rankan viinamäärän jälkeen. Patologista se on silti.

Se varoittelee yleensä jo nuorena ja johtaa hankaluuksiin, joihin ei selvin päin koskaan joutuisi. Aamulla krapulassa ihmettelee mikä minua vaivaa. Miksi käyttäydyin taas kuin täysi sekopää? Se pysyy ehkä välillä jopa piilossa ja sallii juomakausia, jolloin mitään ei näennäisesti tapahdu.

Mutta, jos on taipumusta sellaiseen ja jatkaa ryyppäämistä, niin taatusti se putkahtaa näkyville. Ennemmin tai myöhemmin.  Se on kuin selittämätön aivojen sähkökatkos, joka ilmaantuu juuri silloin kun et odota. Voit vetää tsägällä nahkat silmille monta monituista kertaa sekoilematta, mutta sitten, arvaamatta, bang!

Teet jotain aivan kaistapäistä, etkä muista siitä yhtään mitään. Heräät putkasta rystyset verillä, alasti tai jotain, ja koko edellinen ilta on kateissa. Ne herätykset ovat yksinkertaisesti hirveitä. Näen niistä painajaisia edelleen.

Teuvon ei tarvitse muistella. Hän näki sen seuraavan päivän otsikoista. Oman pällin viereen oli mahdollisimman suurella fontilla präntätty: Hakkarainen kävi rajusti käsiksi ja suuteli väkisin..”

Mahtoi olla karmea herätys.

Ja sitten tulee katumus. Sitä konttaa vessaan, lukitsee oven, makaa kippurassa pytyn ympärillä ja hokee: Voi hyvä jumala, mitä minä taas tein, voi hyvä jumala… Jos tästä selviän, en enää ota pisaraakaan. Ikinä. En koskaan. Vannon kaiken sen kautta, joka minulle on pyhää.

Silloin, vannoessaan, ei enempää vakavissaan voisi olla. Se loppui nyt. Iäksi.

Ja kuitenkin, aika pian, unohtaa ja saa anteeksi – ja ottaa taas. Juoppoputka ja vessanpytty jaksavat odottaa. Se on julma kierre.

Se katkeaa vain toisten ihmisten avulla. Parhaiten heidän, jotka ovat kokeneet saman ja toipuneet sellaisiksi, etteivät enää ota. Pisaraakaan.

Sen jälkeen on aivan sama montako prosenttia K-kaupan, Viron tai Alkon kaljoissa ja viinoissa on. Jos on vaikka puolikin prosenttia, sekin on myrkkyä. Alkoholistille.

Olen surullinen rankan seksuaalisen häirinnän kohteeksi työpaikallaan joutuneen Veera Ruohon puolesta ja yhtä surullinen Teuvo Hakkaraisen puolesta. Toivon sydämestäni ensimmäiselle kykyä anteeksiantoon ja jälkimmäiselle VIIMEINKIN tilansa huomaamista ja hoitoon hakeutumista.

On kysymys aivokemiasta, joka ei siedä alkoholia pisarakaan. Ainoa mahdollisuus on olla kokonaan ilman. Niinkin pärjää. Yllättävän hyvin.

Jussi Juhani

[supsystic-social-sharing id='1']