[supsystic-social-sharing id='1']

Kun nykynuori syntyi, kotikunnan taivaalle syttyi kirkas tähti. Tai saattoi se olla katulamppukin, mutta pääasia, että syttyi. Paimenia ei ehkä kedoilla ollut, mutta kunnan elimissä suurtapahtuma pantiin kyllä ilolla merkille. Molemmat kunnat, sekä syntymä-  että ihmiskunta olivat saaneet uuden tärkeän jäsenen – ja demarit äänestäjän.

Antti Rinteen kaipaamat synnytystalkoot olivat prosessissa jo ennen kuin Rinne ilmaisi kaipauksensa.

Niinpä kunnan sosiaalitoimesta vieraili lapsosen luona monenlaista tietäjää tuomassa tälle lahjojaan ja jakamassa neuvojaan. Jakavat edelleenkin, vaikka lapsonen on jo pitkään ollut parhaassa työiässään:

– Sitä paitsi vain täällä, demarien hellässä huomassa, voimme taata turvallisuutesi, sillä hallituksella on kovat piipussa:
…hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus. Sanoi Antti Rinne, tuo väräjävä muinaismuisto kansalaissodan ajoilta.

Toista oli ennen. Meikän nuoruudessa.

Kun Turun telakalla tarvittiin hitsareita, Nilsiän työnvälitystoimisto patisti kylän nuoret miehet sinne. Nekin, joilla perunannosto oli kotimökillä vielä pahasti kesken, jättivät talikkonsa ja lähtivät.

Kun tuli tieto, että lahtelainen talotehdas tarvitsi siivoojia ja naulaajia, sonkajärveläiset naimaikäiset neitoset pudottivat kutimensa ja ajoivat kimppakyydillä Lahteen heti seuraavana yönä. Aamulla olivat jo töissä.

Oi eksytettyjä!

Ihmiset eivät silloin vielä ymmärtäneet oikeuksiaan. Antti Rinne oli vielä liian pieni kertoakseen niistä heille.  Sen ajan nuoret luulivat, että jokaisen pitäisi muka elättää itsensä. Kuinka väärässä he olivatkaan!

Kyllä se on veromaksajien velvollisuus.

Tai siis etuoikeus. Minäkin maksan joka kuukausi puolet tuloistani veroa. Teen sen suurella ilolla ja riemulla. En ole varma välittyykö suunnaton etuoikeusriemuni teille näin blogin kautta, mutta vannon vuodattavani ilon kyyneleitä nytkin.

Jos olisin uskovainen, laulaisin maksaessani lisäksi hoosiannaa. Tekisin niin, koska iloni moninkertaistuu tiedosta, että köyhä ja kurja kirkkommekin saa almun meikän massista joka ikinen kuukausi – ja toki vielä reilumman siivun riistoyritykseni kassasta.

Tätä menoa uskon yritykseni pääsevän taivaaseen. Itse pääsen sinne ilman muuta. Sielläkin tarvitaan iloisia veronmaksajia. Sillä kuulitte muuta sanottavan, mutta minä sanon teille:
Taivasta ilman meitä iloisia veronmaksajia ei ole.

Jussi Juhani

PS. Suurin osa meistä on muuten muuttanut nykyisille asuinsijoilleen jostakin muualta. Työn perässä.

[supsystic-social-sharing id='1']