Tänään hämmästyin. Ehkä olin peräti ”ällikällä lyöty” (mitä hemmettiä se sitten tarkoittaneekin). Luin Hesaria. Tuota oppimattoman rahvaan ainoaa toivoa siirtyä tietämättömyyden sysimustasta yöstä kohti sivistyksen punaisena helottavaa aamuruskoa.
Hesari repäisi. Rikkoi oman tabunsa.
Kirjoitti totta kunniakulttuurista! Eli yhdestä monikulttuurisuuden alakulttuurista. Kertoi Irakin kurdi Beriwan Mahmoodin suulla, että monikulttuurisuus ei ehkä olekaan niin auvoisaa, kun on annettu ymmärtää.
Että siitä jopa kannattaisi joiltakin osin pyristellä irti ja pyrkiä kohti yhtenäiskulttuuria, jossa samat lait ja käytännöt koskevat tylsästi kaikkia. Myös naisia.
Juttu oli ansiokas. Kiihkoton puheenvuoro naurettavan kunniakulttuurin aiheuttamista kärsimyksistä ennen kaikkea naisille ja tytöille. Aihe, josta feministien pitäisi puhua 24/7, mutta josta he eivät pukahdakaan.
Rohkea ja kunnioitettava ihminen tuo naisoletettu Beriwan Mahmood:
– Suomen viranomaiset ja valtio toimivat täysin väärin, jos he antavat ulkomaalaisten tyttöjen olla osallistumatta esimerkiksi uimatunneille koulussa uskonnon tai kulttuurin vuoksi.
Aivan. Eivätkä toimi ainoastaan väärin, vaan myös suunnattoman typerästi. Ja samalla luihusti. Puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät suo sen toteutuvan näiden tyttöjen kohdalla. Pelkuruussyistä.
Mahmood sanoo näinkin:
– Suvaitsevaisuus on mennyt liian pitkälle, sillä nyt kukaan ei uskalla kritisoida kulttuuria tai uskontoa.
Tuokin on melkein totta. Suurin osa ei uskalla. Eivät uskalla juuri sen naurettavan kunniansa vuoksi. Ja maailmankatsomuksessaan yksitoistavuotiaan tasolle fiksoituneet yksisarvisfanit eivät edes halua. Unelmat murskautuisivat.
Niillä, jotka ovat kritisointiin rohjenneet, ei enää ole hyvien ja suvaitsevaisten silmissä jäljellä sitä ”kunniaa” menetettäväksi. Ei ole, koska se on huuhdottu parempien ihmisten julkaisuissa (mm. Hesarissa) paheksumisen viemäristä alas jo tuhat kertaa.
Osa kritsoijista on julistettu rasisteiksi ja ne, joita pidetään vain ”tolkkuina”, leimataan edistyksellisten nuotiopiireissä melkeinpä rasistejakin pahemmiksi. Näin se monikulttuurisuuden nälkäpeli on Suomessa toistaiseksi kulkenut. Kohti yhteistä ääliöitymistä.
Kirjoitin aiheesta mielestäni hyvän blogin jo kaksi vuotta sitten aika raflaavalla otsikolla: Roskakulttuurit . Tekstissä yritin perustella, miksi kaikkien kulttuuristen piirteiden kunnioittamisessa ei ole mitään järkeä. Ei vain ole, vaikka Alexander Stubb twiittaisi meille kouhon tuntemuksiaan kolmesti päivässä.
Toistan itseäni kun sanon: Kulttuuri ei ole eksoottisia ruokia, värikkäitä vaatteita ja jännästi helskyviä soittimia. Se on paljon enemmän ja syvemmällä.
Se on ihmisen tapa nähdä, kokea ja elää maailmaansa. Hänen surkeat uskomuksensa, vahingolliset perinnäistapansa, näennäistietonsa, naurettavat kunniakäsityksensä, keskiaikainen moraalinsa…
Kulttuuri on kaikkea tuota. Se on identiteettimme. Ominta meissä. Toimimme päivittäin kulttuurimme sanelemalla tavalla. Ikävä kyllä.
Jos kannamme mukanamme keskiaikaisia uskomuksia, toimimme kuten siihen aikaan toimittiin. Jos uskomme taivaallisiin huru-ukkoihin, huruilemme itsekin. Jos taivashuru on profeettansa tai jonkin muun uuvattinsa kautta viestittänyt, että nainen on vain pala miehen kylkiluuta ja sen vuoksi vaietkoon seurakunnassa, me pidämme sitä kaikkien lakien yläpuolelle yltävänä totuutena.
Jos olemme riittävän herkkäuskoisia, teemme niin kaikesta valistuksesta huolimatta. Ja mikäli nuo uskomukset on juurrutettu meihin riittävän aikaisin ja riittävän vahvan auktoriteetin taholta, teemme niin aivan varmasti.
Tästä oivana esimerkkinä juttu uskosta, että maa on litteä. On se, koska palvottu koripalloilija kerran niin sanoo. Ja lapset uskovat häntä eivätkä opettajaansa. Moni lopun elämäänsä.
Niin simppeliä se on. Omimme kulttuurimme silloin, kun aivomme eivät vielä toimi. Ja siitä eteenpäin olemme kulttuurimme vankeja. Tai paremminkin sen uhreja. Lähes jokainen. Joten olisi enemmän kuin kivaa, että kulttuuri perustuisi mahdollisimman suurelta osin järkeen, tasa-arvoon, lähimmäisenrakkauteen ja armollisuuteen. Kaikki eivät perustu.
Jos ja kun meille tulee vieraita kaukaisesta menneisyydestä – eli ajalta ennen järkevyyttä ja tasa-arvoa – niin velvollisuutemme on saattaa heidät lempeästi nykyaikaan, eikä tukea heidän vahingollisia tapojaan ja uskomuksiaan, olivatpa ne miten eksoottista kulttuuria tahansa.
Jussi Juhani
[supsystic-social-sharing id='1']
