Sain Hannah Arendtin ajatuksista ja teorioista vastauksia minua jatkuvasti askarruttaneisiin kysymyksiin nykyisen yhteiskunnallisen keskustelun ja politiikanteon järjettömyydestä, rajattomuudesta, epäloogisuudesta ja irrationaalisuudesta. Tai näin minusta tuntui, kun luin nyt joulunpyhinä erään merkittävimmistä 1900-luvun ajattelijoista ja filosofeista kirjoitetun elämänkerrallisen teoksen ja hänen tutkimustensa pääteesit selityksin.

Saksan-juutalainen Hannah Arendt syntyi Saksan Köningsbergissä (Kronstadt) vuonna 1906. Hänen isänsä kuoli varhain, jolloin hän jäi äitinsä kanssa kahden. Lahjakas ja huippuälykäs Arendt aloitti filosofian opinnot Marburgin kaupungissa Saksassa, mutta pian alkoi kolmannen valtakunnan nousu. 1930-luvulle tultaessa Arendt älykkäänä vaistosi vaaran ja heti Hitlerin noustua valtaan hän pakeni äitinsä kanssa ensin Pariisiin jossa jatkoit työtään filosifisten kysymysten parissa. Joitain vuosia myöhemmin kuin ihmeen kaupalla hänen onnistui monipuolisen suhdeverkostonsa turvin saada laivapaikka Portugalista Yhdysvaltoihin itselleen ja äidilleen.

Arendt tunnetaan erityisesti totalitarismitutkimuksistaan sekä Eichman-oikeudenkäynnin esseistä.

Hannah Arendt pitäytyi liittymästä mihinkään poliittiseen, aatteelliseen tai ideologiseen ryhmittymään tahi uskonnolliseen tai filosofiseen koulukuntaan. Hän pysytteli täysin riippumaattomana, minkä vuoksi hän jäi tuolloin hieman syrjään ajatuksineen.

Hannah Arendtin ajattelu on hätkähdyttävän ajankohtaista ja kylmän sodan päätyttyä hän on noussut uudelleen mielenkiinnon keskiöön erityisesti totalitarismin tutkimusten ja pahuuden arkipäiväistymisnäkemystensä takia. Hänen humaanin yhteiskuntakriittisen ja filosofisen näkemysten vaikutus näkyy nykyajassa edelleen selkeästi.

Totalitarismin teesit

a) Heikot kansallisvaltiot

Hannah Arendt tutki totalitarismia, minkä hän omin silmin ja aistein koki ja näkin asuttuaan 30-luvulla juutalaisena Saksassa sekä seurattuaan Neuvostoliiton Stalinin ajan bolshevismia. Hän kirjoittaa tavoitteistaan seuraavin sanoin: ”Kirjani käsittelee totaalisen herruuden alkuperää ja elementtejä kuten olemme ne oppineet eräänä, oman käsitykseni mukaan uutena ”valtiomuotona” kolmannessa valtakunnassa ja bolshevismin valtakaudella. Niiden alkuerä löytyy kansallisvaltion rappiosta ja hajoamisesta sekä modernin massayhteiskunnan anarkistisesta noususta.”

Hannah Arendtin mukaan totalitarismin juuret löytyvät nimenomaan heikosta kansallisvaltiosta. Miten tätä taustaa vasten pitäisi nyt suhtautua, kun koko Euroopan laajuudella halutaan rajat alas ja kansallisvaltioita ja kansallismielisyyttä pidetään uhkana. Miten tähän suhtautuu EU:n pyrkimys nopeuttaa liittovaltiokehitystä kansallisvaltioiden kustannuksella. Ja miltä kuulostaa Saksassa mielenosoituksissa huudettu ja kylttiin kirjoitettu slogan:”Nie wieder Deutschland!” (Ei koskaan enää Saksaa)? Arendt ainakin pitää tätä yhtenä merkkinä totalitarismin uhasta.

b) Luokkayhteiskunnan luhistuminen ja massayhteiskunnan synty

Toinen merkki, joka luo pohjaa totalitarismin nousulle, on luokkayhteiskunnan luhistuminen ja sen pohjalta syntynyt massayhteiskunta, kuten Arendt tutkimuksissaan on havainnut. ”Ilman massoja ei voi olla totalitaarista liikettä. Massoille, joista totalitaarinen liike muodostuu, on ominaista, että ne eivät kuulu mihinkään pysyviin organisaatioihin kuten puolueisiin tai yhdistyksiin”, kirjoittaa Arendt. Euroopassa ja Suomessa on nyt muodostunut massoja, jotka eivät kuulu mihinkään. Tai kuuluvat joihinkin yhdistyksiin, jotka ovat kuitenkin aatteellisia ja joiden rahoitus tulee veroista. Niiden tehtävänä on jonkin tietyn aatteen, politiikan tai ideologian tukeminen, vahvistaminen tai edustaminen. Näistä esimerkkeinä ovat moninaiset tasa-arvoa, moniarvoisuutta, luonnonsuojelua tai seksuaalista moninaisuutta edistävät ryhmittymät tai vaikkapa rasismin, ilmastonmuutoksen, eriarvoisuuden tai fasismin vastustamista ajavat moninaiset tiukan aatteelliset ja ideologiset ryhmittymät tai yhdistykset. Ne eivät ole aitoja kansalaisliikkeitä, koska niiden olemassaolon ovat määritelleet aatteelliset, poliittiset tai ideologiset taustatahot, joiden toimintaa nämä ryhmittymät välillisesti edistävät. Siksi niiden olemassaolo täyttää Arendtin massayhteiskunnalle antaman määritelmän.

Massojen liikehdintä ja yhä enenevässä määrin aggressiivinen toiminta näkyy monin tavoin niin Suomessa kuin Euroopassakin erilaisina mielenosoituksina, boikotteina, virkavallan väkivaltaisena vastustamisena, yliopistojen kutsumien luennoitsijoiden vastustamisena, mikäli asianomaisen ajatusmaailma ei käy yksiin boikotoijien kanssa, omaisuuden polttamisena tai tuhoamisena. Lista alkaa olla pitkä ja vaikuttava. Näitä kaikkia toimintoja varten tarvitaan massaliikettä. Miten syvällä ja tosissaan erilaiset tämän hetken hysteeriset massaliikkeet ovat, voi hyvin kysyä? Ja mikä on niiden tavoite ja liikkeessä pitävä voima?

c) ”Eliitin ja roskaväen liitto”

Arendt järkyttyi Berliinissä kolmannen valtakunnan noustua valtaan, kuinka monet hänen tuntemistaan akateemikoista ja intellektuelleista olivat valmiita palvelemaan uutta järjestelmää. Häntä hämmästytti, miten helposti intellektuellit kykenivät hyväksymään jopa totalitaarisen propagandan mielikuvitukselliset historian väärennökset. Arendt puhuukin levottomuutta herättävästä ”liitosta roskaväen ja eliitin välillä.” On kiistatonta, että totalitaarinen herruus voi syntyä vain silloin, kun levottomat ja kaunaiset massat saavat sivustatukea henkiseltä eliitiltä, joka asettuu palvelemaan totalitaarista herruutta. On aika miettiä tätäkin Arendtin opinkappaletta ja soveltaa sitä tämän hetken Suomeen ja Eurooppaan? Missä mennään?

Itse olen ainakin havainnut, että eri puolueiden välissä ei juurikaan ole ideologisia eroja. Merkitseekö tämä Arendtin havaitsemaa luokkayhteiskunnan luhistumista? Onko kyseessä henkinen laiskuus, jonka taakse tarve analysoida tilanteita ja ottaa tiukasti kantaa piiloutuu? Onko helpompaa mennä ideologisten ja äänekkäiden massojen mukana kuin uida vastavirtaan ja olla eri mieltä, taistella vastaan??

d) Vapaan ajattelun eliminointi

Arendt kirjoittaa, että totalitaarisen ideologian tehtävänä on laatia uusi selitys maailman johtajia ja valtaan alistuneita kansalaisia varten. Se huolehtii myös siitä, ettei vapaalle ajattelulle jää enää tilaa, kuten ei myöskään satunnaisille ja spontaaneille yllätyksille. Arendt kuvailee ideologian nousua seuraavin lausein: ”Massat eivät juuri tunnusta satunnaisuutta, joka on kaiken todellisuuden yksi ainesosa. Ideologiat tulevat tätä kieltäytymistä vastaan siinä mielessä, että ne muuntavat kaikki tosiasiat ennalta määrättyjen lainalaisuuksien ennakkotapauksiksi ja eliminoivat kaiken sattumanvaraisuuden olettaen niiden edustavan kaikki yksityiskohdat käsittävää kaikkivaltiutta.”

Tätä taustaa vasten on hyvä tarkastella vaikkapa sananvapautta tai mielipiteenmuodostusta, joka on luonteeltaan spontaania, yllättävää ja satunnaista. Voidaan keskustella, missä määrin nykyinen tulkinta vihapuheesta ja sen kontrolloinnista noudattelee Arendtin kuvailemaa kulkua kohti jonkinlaista totalitarismia?

e) Todellisuus korvataan vakaumukseen pohjaavalla rakenteella ja tieto korvataan ideologialla

Arendt luonnostelee totalitarismin analyysissaan kuvan tosin kammottavasta, mutta itsessään ristiriidattomasta ja johdonmukaisesta vastamaailmasta. Siinä ihmiselle luontaiset tavat käsitellä todellisuutta korvataan yhteiseen vakaumukseen pohjautuvalla rakennelmalla, joka tuotetaan terrorin ja totalitaarisen propagandan avulla ja joka kykenee näennäisesti muuntamaan todellisuutta. Johtolauseena on ajatus, että kaikki on mahdollista, jos ongelmat yritetään ratkaista totalitaarisen herruuden keinoin. Vapaudelle ja itsenäisyydelle ei jää enää tilaa ja tieto on korvattu ideologialla.

Kuulostaako tämä joltakin osin tutulta? Onko meille muodostunut hyvinvointivaltiosta rakennelma, jota pidetään propagandan voimin pystyssä, koska aika on ajanut sen ohitse eikä sitä ole pystytty uudistamaan? Voidaanko omnipotentti hyvinvointiyhteiskunta nähdä jonkinlaisena ehdottomana totuutena ja virheettömänä ratkaisuna, joka tosiasiassa on jättiläinen savijaloilla? Me uskomme johonkin, jota tosiasiassa ei ole enää olemassa. Entä Euroopan Unioni ja sen lupaukset?

Missä määrin tieto on jo korvattu ideologialla?

f) Totuuden ja valheen välinen ero katoaa

Arendt kuvailee konkreettisesti, miten ajattelu irrottautuu ajan myötä kaikesta kokemuksesta ja kaikista tosiasioista. Siten ihminen, joka on kadottanut terveen järjen ja kaiken arvostelukyvyn, ei enää kykene erottamaan todellisuutta ja harhaa toisistaan. Lopulta myös totuuden ja valheen välinen ero on hänelle irrelevantti.

Tässä Arendtin kuvailemassa tilanteessa on mielestäni selkeä kytkentä nykyhetkeen. Joka päivä uutisoidaan tapahtumista ja väitteistä, joita ei voi uskoa todeksi, mutta joka kumminkin on aivan totta. Väitteet ja johtopäätökset ovat epäloogisia ja irrallaan todellisuudesta. Ihmisen omat kokemukset ja arkiset havainnot eivät käy yksiin poliitikkojen, eliitin edustajien tai erilaisten asiantuntijoiden väitteiden kanssa. Kokonaisuus on sinällään ristiriidaton, mutta täysin irti todellisesta elämästä ja ihmisten omista kokemuksista. Esimerkkejä on paljon ja niitä on havainnut moni päivittäin.

g) Toisinajattelijoiden vaientaminen

1900-luvun eurooppalaisissa totalitarismeissa oli tunnusomaisena leirit, jonne toisinajattelijat, kansanviholliset, juutalaiset tai muu epäsuotuisaksi nimetty kansaosa eristettiin ja suljettiin. Tavoitteena oli vangittujen yksilöllisen elämismaailman radikaali tuhoaminen. Nykyään leirejä ei sanan silloisessa varsinaisessa merkityksessä ole. Tosin eräissä totalitarismia selkeästi edustavissa valtioissa toisinajattelijoita vangitaan, vainotaan ja kidutetaan edelleen joka päivä, juuri nytkin.

Eräänlainen pehmoversio on mahdollinen myös Suomen kaltaisessa valtiossa. Siinä ihminen eristetään leimaamalla, nolaamalla, tekemällä naurunalaiseksi, tuhoamalla toimeentulo eri keinoin eli ottamalla työpaikka, apurahat ja avustukset pois, mikäli henkilön toimeentulo on niistä riippuvainen, lopettamalla määräaikaiset työsuhteet, haastamalla oikeuteen vaikkapa vihapuheesta tai raamatun siteeraamisesta.

Keinoja on monia. Ihminen on laumaeläin ja riippuvainen muista. Konkreettinen vankila on yksi keino eristää. Edellä mainitut keinot ovat toinen, hienovaraisempi. Eristäminen on myös tehokas keino kiduttaa ihmistä. Olen sitä mieltä, että nämä ns. pehmeät keinot ovat tälläkin hetkellä käytössä monissa demokraattisissa maissa. Suomi mukaan lukien.

Ajan merkeistä?

Miten paljon ja ylipäätään onko lainkaan eurooppalaisessa ja suomalaisessa politiikassa ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä piirteitä totalitarismin esivaiheesta? Ja jos on, niin miten paljon ja miten syvällä jo ollaan? Ja kuka olisi tässä tapauksessa "diktaattori"?

Politiikan tarkoitus on vapaus, sanoo Arendt. Hän muistuttaa, että meidän on alati pysyttävä tietoisina siitä, että vapauden rajoittaminen, ihmisen spontaaniuden tukahduttaminen ja vallan rappeutuminen väkivallan seurauksena ovat vapaiden järjestelmien alituisina uhkina.

Politiikan uudelleen määrittelystä Arendt on sitä mieltä, että sen on aina kummuttava politiikan autenttisesta ymmärtämisestä, joka perustuu konkreettisiin kokemuksiin eikä maailmalle vieraaseen spekulaatioon. Hän tähdentää, että ajattelun on aina syytä lähteä kokemuksista, jota ei voi korvata teorioilla eikä henkilökohtaisella osallistumisella.

Tässä hän on täsmälleen oikeassa. Myös poliitikkojen on syytä olla elävää elämää kokeneita ja monin tavoin laajasti ymmärtäviä, tai muuten riskinä on se, että asioita aletaan hoitaa tässä esiteltyjen aakkosten tahdissa.