Miksi suvaitsemattomuuden suvaitseva suvaitsevaisuus ei voi olla objektiivinen arvo?

Arvo on Wikipedian mukaan ”käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta”. Tuon määritelmän mukaan arvot jakautunevat yksilöllisiin eli subjektiivisiin ja yleistettäviin eli objektiivisiin arvoihin, eli arvoja voinevat olla niin jäätelönsyönti kuin maailmanrauhakin. Jos pidän jäätelöstä, arvostan silloin jäätelönsyöntiä eli jäätelönsyönti on minulle subjektiivinen arvo. Mutta tuon arvon subjektiivisuus tai yksilöllisyys on sitä, etten kuvittele voivani olettaa muiden välttämättä pitävän jäätelönsyönnistä enkä myöskään pidä välttämättömänä, että jäätelönsyönti muodostuisi yleisesti tavoiteltavaksi asiaintilaksi.

Maailmanrauhaa ja vaikkapa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta on sen sijaan mahdotonta toivoa toivomatta samalla, että nuo arvot olisivat arvoja muidenkin yksilöiden mielessä. On mieletöntä ajatella: ”Toivon maailmanrauhaa, mutta toiveeni ei pidä sisällään ajatusta, että kaikki kansat ja ihmiset toivoisivat sitä laillani.”

Arvon objektiivisuus nimenomaan pitää sisällään sen, että kyseisen arvon toivoo muodostuvan kaikkien ihmisten kannattamaksi arvoksi, jolloin tuo arvon ilmaisema asiaintila voi toteutua. On turha kuvitella yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutuvan, jos vaikkapa kolmasosa yhteiskunnan jäsenistä ei pidä kyseistä arvoa kannatettavana ja toimii tuon käsityksensä mukaisesti; jonkin arvon objektiivisuus pitää nimenomaan sisällään ajatuksen tuon arvon yleismaailmallisesta kannatettavuudesta eli siitä, että ihmiset kansallisuudestaan, sosiaalisesta statuksestaan ja uskonnostaan riippumatta kannattavat kyseistä arvoa. Arvon objektiivisuus on sen kiistattomuutta; henkilö, joka katsoo jonkin arvon olevan objektiivinen, katsoo samalla, että muiden järkevien ihmisten tulisi silkan ihmisyytensä ja ajattelukykynsä nojalla ajatella samoin.

Objektiivinen arvo ei niin ollen voi pitää sisällään ristiriitaa; ei voi väittää pitävänsä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta objektiivisena arvona ja tokaista samaan hengenvetoon, ettei ole väliä, kannattavatko muut oikeudenmukaisuutta. Ei voi myöskään väittää, että itse pitää jokaisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta objektiivisena arvona, muttei piittaa siitä, mitä muut asiasta ajattelevat. Eikä voi väittää pitävänsä lasten seksuaalista koskemattomuutta objektiivisena arvona ja olla kuitenkin piittaamatta siitä, käytetäänkö lapsia seksuaalisesti hyväksi. Sellainen puhe olisi täysin tyhjää ja mieletöntä; sellaiset arvot kumisisivat tyhjyyttään.

Näin ollen suvaitsevaisuus, joka suvaitsee suvaitsemattomuutta, ei voi olla objektiivinen arvo; se kumoaa itse itsensä. Samoin kuin lasten seksuaalista koskemattomuutta objektiivisena arvona pitävä henkilö ei voi sallia arvonsa esittämän asiaintilan vastakohtaa eli lasten seksuaalista hyväksikäyttöä eikä näin ollen myöskään sellaista ajattelua tai filosofiaa tai uskontoa, joka suosii lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, ”suvaitsevainen” ihminen ei voi sallia sellaista ajattelua tai filosofiaa tai uskontoa, joka kannattaa suvaitsemattomuutta tai perustuu suvaitsemattomuuteen.

Jotta voi pitää suvaitsevaisuutta objektiivisena arvona, tulee toivoa suvaitsevaisuuden leviämistä kaikkialle maailmaan. Jos suvaitsevaisuutta arvostava ihminen sallii suvaitsemattomuutta esiintyvän missään muodossa, hän ei tosiasiassa pidä suvaitsevaisuutta objektiivisena arvona, koska jonkin arvon objektiivisuus tarkoittaa nimenomaan sitä, että toivoo arvon sisältämän asiantilan toteutuvan kaikkialla maailmassa.

Suvaitsevaisuus voi niin ollen olla ainoastaan subjektiivinen arvo samalla tavoin kuin jäätelönsyönti. Henkilö voi todeta: ”Kannatan omalla kohdallani suvaitsevaisuutta. Aion omasta puolestani suvaita kaikki ihmiset riippumatta heidän vakaumuksestaan. Minua saa yrittää käännyttää kristityksi, juutalaiseksi, kommunistiksi, natsiksi tai muslimiksi, koska mielestäni ihmisillä on oltava oikeus levittää aktiivisesti maailmankatsomustaan. Heillä on minun näkökulmastani yhtäläinen oikeus suvaitsemattomuutensa kuin minulla on suvaitsevaisuuteeni.”

Objektiivisten arvojen (maailmanrauha, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo jne.) punaisena lankana on vastavuoroisuuden idea, jonka voisi kai ilmaista seuraavasti: ”Jotta maailmanrauha voisi toteutua, minä en saa sotia sinua vastaan, mutta myöskään sinä et saa sotia minua vastaan.” Tai: ”Jotta yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus voisi toteutua, minä en saa riistää sinua, mutta myöskään sinä et saa riistää minua.” Tai: ”Jotta tasa-arvo voisi toteutua, minä en voi olettaa olevani oikeutettu etuuksiin, joihin sinä et ole oikeutettu, mutta sama pätee myös sinuun.” Objektiiviset arvot ovat sisällöltään moraalisia; niissä toivotaan toteutuvan maailmanlaajuisesti ajatus, jonka mukaan tulee pyrkiä tekemään toisille sitä, mitä toivoisi toisten tekevän itselle, ja välttämään tekemästä toisille sitä, mitä ei toivo itselleen tehtävän.

Näin ollen suvaitsevaisuutta ei voi pitää moraalisena asenteena eikä objektiivisena arvona, sillä siinä ei toteudu vastavuoroisuuden ajatus.

Koska suvaitsevaisuus on näin ollen subjektiivinen arvo samalla tavoin kuin jäätelönsyönti, suvaitsevaisen on loogista kohdella kaikkia suvaitsemattomia yhtä suvaitsevaisesti.