Veikkaan, että suurin osa tätä lukevista ei ole käynyt Neuvostoliitossa. Joko siksi, että ovat liian nuoria tai siksi, etteivät syystä tai toisesta ehtineet käydä katsomassa rajantakaista onnelaa. Minä kävin muutaman kerran.
En ole sitä ennen, enkä sen jälkeen, nähnyt mitään yhtä surkeaa ihmisen kehittämää systeemiä. Se oli kerta kaikkiaan puistattava!
Muistan, kun ensimmäisen kerran ylitin rajan. Leukani tipahti rinnukselle pelkästä hämmästyksestä ja lienenkö koko matkan aikana saanut hinatuksi sitä takaisin paikoilleen.
Se oli 80-luvun lopulla. Suomi oli silloin jo aika paljon samanlainen kuin se on nyt. Hyvät tiet, siistejä omakotialueita, tavaraa pursuavia kauppakeskuksia, hoidettuja puistoja, hyvin puettuja ihmisiä, te tiedätte. Läntinen sivistysvaltio siis.
Neukkulassa KAIKKI oli toisin. Se oli jämähtänyt 30-luvulle. Viipuri oli samassa kunnossa, mihin se oli suomalaisilta sodassa jäänyt. Paitsi, että kaikki oli ränsistynyttä kuin kauhuelokuvissa. Paikalliset pikkupojat juoksivat automme perässä kuin koiralauma kerjäämässä jotakin, mitä tahansa, länsimaista.
Viipurin ja Leningradin välinen vilkas tie oli kuin humalaisen pommiryhmän tekemä: kuoppainen, joka suuntaan kallisteleva, ja jopa ilman raviojia. Siis vain suoraan maastoon avattu ura, johon oli ruikittu jotakin asfaltin tapaista.
Ja ne autot... tai miksi noita sanoisi. Voi jumankauta mitä rämiä! Lännessä vastaavia hökötyksiä ei löytynyt edes romuttamoilta. Ja aina niillä keikkui kyydissä jokin kaikkiin ilmansuuntiin kallisteleva epämääräinen kuorma. Olin aivan varma, että jo seuraava romahtaa päällemme. En ole nähnyt yhtä surkeaa tienpitoa ja liikennettä missään.
Leningradista (nykyinen Pietari) olisin halunnut ostaa jotakin matkamuistoja kotiin tuomisiksi tai ihan mitä vain neukkutavaraa. En ostanut mitään. En löytänyt. Siellä ei yksinkertaisesti ollut länsimaalaiselle ihmiselle mitään ostamista. Heidän tuotteensa olivat säälittäviä. Ikivanhalla tekniikalla tehtyjä sätöksiä. Tekeleitä.
Sinkkissanko oli ainoa tavara, joka edes jollakin tavoin muistutti ihmiskunnan teknisestä osaamisesta, mutta sellainen minulla lojui jo ennestään käyttämättömänä liiterissäni. En siis ostanut sitäkään.
Tämä tuntuu teistä uskomattomalta, mutta millä tahansa suomalaisella R-kioskilla oli suurempi valikoima laadukasta tavaraa kuin koko neljän miljoonan ihmisen Leningradissa. Sanoin, että se tuntuu uskomattomalta. Se oli uskomatonta. Siksi leukani roikkui.
Eräässä kaupungin keskustan liikkeessä oli huone, jonka keskellä metrin korkuinen pylväs ja sen päällä lasikupu. Muuta tavaraa huoneessa ei ollut. Kupupylvästä vartioi kaksi myyjää. Etenin varovasti kylki edellä katsomaan, mikä aarre kuvun alla oli myynnissä. Se oli kello.
Samanlainen ajastaan jäänyt digitaalinen ”bensamittari”, joita Suomessa sai huoltoasemilta parilla kympillä, mutta joita kukaan ei enää vuosiin ostanut. Ja nämä vartioivat tätä kuin aarretta! Se oli säälittävää ydinasevaltiossa. Olisi kuulemma saanut tilauksesta, mutta jonotusaika oli vähintään puoli vuotta.
Niin tehokas oli sosialistinen järjestelmä, että halutessaan ostaa paskakellon, olisi pitänyt täyttää hemmetinmoinen määrä lomakkeita ja odottaa rotiskoa puoli vuotta! Toistan itseäni: se oli uskomatonta.
Entäpä neukkulähiöiden kerrostalot? Ette usko, jos kerron.
Vierailin eräässä sellaisessa. Se oli kyhätty elementeistä ja kerroksia oli kymmenkunta. Joka toisen elementin kulma oli lohjennut ja kaikki metallirakenteet olivat umpiruosteessa. Piha oli kuin kaatopaikka. Olin varma, että talo on tehty ennen sotia ja se on kärsinyt pommituksista. Se oli viisi vuotta vanha.
Hissi ei toiminut. Ja koska myöskään monen asunnon vessat eivät toimineet, niin asukkaat olivat keksineet neuvostomallisen ratkaisun: he tekivät tarpeensa hissikuiluun.
Miksi kerroin tästä?
Vain siitä syystä, että juuri noin toimiva on sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä ja nyt Suomen hallitus haluaa SOTE-ratkaisun, joka perustuu täydellisesti juuri samaan sosialismiin. Eli yksityiset terveysalan toimijat – ja samalla alaa eteenpäin vievä kilpailu – halutaan rajata pois.
Jos niin käy, saatte olla aivan varmoja, että parinkymmenen vuoden päästä terveyskeskuksissa paskotaan sinkkisankoon.
Jussi Juhani
PS. Emilia Kullaksen Kolumni Iltalehdessä asian tiimoilta kannattaa ehdottomasti lukea. Asialla on päättäjäsukupolvi, joka ei joko tiedä tuon systeemin kauheudesta mitään tai ei halua tietää siitä, ettei vain ideologinen haavemaailma järkkyisi. Mitä tahansa muuta paitsi sosialismia. Se on ylivoimaisesti surkein ihmisen kokeilemista yhteiskuntajärjestelmistä.