Luin liudan dokumentteja, joissa toimittajat panivat itsensä likoon tutkiakseen jotakin ilmiötä perin juurin. Eräs söi kaksi kuukautta pelkkiä hampurilaisia. Toinen asui viikon kodittomana Lontoon kaduilla. Yksi pukeutui burkhaan.

Moisesta kansalaisrohkeudesta kiihottuneena tein kokeen, jossa vein kaiken vielä pitemmälle, inhimillisen sietokyvyn äärirajoille. Elin päivän kuplassa. Edistyksellisenä, tiedostavana, suvaitsevana ja sukupuolineutraalina kulttuuripersoonana.

Ohessa raportti hullunrohkeasta matkastani outoon, mutta kiehtovaan maailmaan:

Aamu. Herään kuplassa. Se ympäröi henkisen horisonttini heti niin tehokkaasti, että kaipaan jo yrttiteetä, tofua ja aamujoogaa. Pomppaan pystyyn. Normaalitilassani istuisin sängyn laidalla ja raapisin mahaani. Normityyppien mahanahka kutisee aamuisin, kuplalaisten ei. Tunnustelen oloani ja sanon pari kertaa: Ah, ihana aamu!  Ihana on kuplakieltä. Ihokarvat nousevat pystyyn. Hämmennyn. Normaalisti ne tekevät sen vain kylmässä, samalla kun pili kutistuu. Jälkimäistä ilmiötä en nyt havaitse.

Voimistelen. Tai siis joogaan. Laitan selän köyryyn kuin kissalla ja sitten suoristan. Naukaisen samalla hieman. Kuplassa elävän kissajoogaajan täytyy samaistua henkieläimeensä, niin arvelen. Teen kaiken varalta pari yhden jalan kyykkyäkin. En ole varma tekevätkö oikeat kissat yksijalkakyykkyjä, mutta joogaavat kuplalaiset todennäköisesti.

Tuntuu jo tosi oudolta. Normaalisti en herättyäni kyyki makuuhuoneessa hetkeäkään, vaan laahustan suoraan aamukuselle. Tänään se ei käy. Tai ainakin aktion nimi täytyy muuttaa. Kuplalaiset eivät kuse, he pissaavat. Laskettelen varovasti pitkin pytyn laitoja, ettei lorise. Sellainen olisi sivistymätöntä. Hetkinen. Ei riitä. Aktio on vieläkin liian maskuliininen, aggressiivinen jopa.

Sukupuolineutraaliuden tiedostavat tyypit pissaavat istuallaan, ettei vain muinainen miessukupuoli korostuisi liian dominoivana piirteenä. Siispä istun. Unohdan muovirinkulan ylös ja posliinipytty on hiton kylmä. Ihanan sukupuoleton olo – paitsi, että perse palelee. Hups! En voi käyttää tuota sanaa tänään. Se on brutaalia. Pylly kuulostaa söpömmältä.

Teen pinaattismoothien ja pitsiohukaisia speltistä. Maistuvat lähinnä linnunkakalta, mutta syön urhoollisesti kaiken. Nuolen lautasen, koska olisi väärin maailman nälkäisiä kohtaan tuhlata ruokaa.

Tavallisesti luen aamulla sanomalehdestä vain Fingerporin. Nyt luen ilmastonmuutosta koskevan pääkirjoituksen. Tekstistä tulee syyllinen olo. Sanon kokeeksi: Voi harmi. Se on voimaannuttava kuplasana. Alan henkistyä. Kokeilen rankempaa: Voi harmien harmi! Ihokarvat nousevat taas pystyyn. Pili ei reagoi. Alan todella henkistyä.

Kaipaan kahvia. Mutta turhaan tänään. En juo sitä koskaan mustana, vaan aina maidon kanssa, ja siinä tulee tiedostavalle ongelma – eli se maito. Konelypsyssä riistetään sekä lehmää että vasikkaa. Ei lehmä tuota maitoa ihmistä varten, vaan vasikalleen eli lapselleen. Eettisesti on julmaa ja ylimielistä latkia lehmän lapselle tarkoitettu ravinto kahvin kaltaisen ylellisyysjuoman lisukkeena.

Jätän myös avokadon syömättä, koska mieleen pulpahtaa kauhea ajatus: Haluaako avokado tulla syödyksi? Eikö se vain haluaisi viettää kesän iloisena avokadona ja sitten kuihtua hiljaa pois? Haluaako ylipäätään kukaan, että joku työntää lusikan sisuksiin ja kaivelee sieltä jotakin suuhunsa? Huh huh! Tiedostavalla ei ole helppoa ruokapöydässä.

Tänään syrjintää havainnoivat tuntosarveni ovat herkemmät kuin juuri kaapista tulleella homokoiperhosella. Omatuntoni kärsii vielä tunnistamattomien sukupuolivähemmistöjen puolesta. Narsis-introseksuaalit! Miten unohdettu ja huomiotta jäänyt ryhmä.

Jos joku taantumuksellinen ei tiedä, niin kyseessä ovat ihmiset, joiden sukupuolinen kiinnostus kohdistuu pelkästään omaan itseen. Narsis-introt eivät edes fantasio muista kuin itsestään. Onko wc-kulttuurissa lainkaan huomioitu heidän tarpeitaan? Ovatko peilit riittävän suuria? Näkeekö niillä riittävän alas? Entä pyttyjen rakenne? Voiko istua niin, etteivät erogeeniset alueet kosketa kohtia, mihin muiden vastaavat alueet ovat olleet kosketuksissa?  Ainakin miespuolisilla istujilla roikkuu jotakin, joka helposti koskettaa pytyn etureunaa vesirajaan saakka.

Kun tapaan muita kuplalaisia, otan kyseisen seksuaalivähemmistön asian puheeksi. Laadimme yhteisen kannanoton, jonka vaadimme liitettäväksi opetussunnitelmaan. Samalla voimme pitää miekkarin Trumpia vastaan, koska hän taatusti on myös narsis-intro-foobikko.

Kävelen töihin. Pitäisi tietenkin pyöräillä, mutta minulla ei ole sopivaa pyöräilykypärää. Ensin ajattelin käyttää sellaisena vanhaa pastasiivilää. Se on topakkaa muovia, mutta näyttäisin natsilta. Natsilta näyttävä kuplalainen ei ole kovin uskottava lattepiireissä. Ja toisaalta pastasiivilän käyttö päähineenä voisi olla kulttuurista appropriaatiota. Lähden siis jalan.

Katselen parkkiruudussa jököttävää taantumuksellisen menneisyyteni ylpeyttä, urheilullista Mersua. Peniksen jatke! Kävellessäni tunnen itseni pygmiksi, jolla on herneen kokoiset kivekset, mutta olen valmis hyytäviin uhrauksiin selvittääkseni kuplassa elämisen salat. Itkeä tirautan silti. En harmista, vaan ihan vain kyynelehtiäkseni. Se todistaa, että tunneälyni on tänään huippuvireessä. Kuplassa ei pärjää ilman sitä.

Töissä katsovat kummissaan. Miettinevät miksi olen pukeutunut omituisiin samettihousuihin, joiden lahkeessa on pyykkipoikia. En alennu selittämään, että meinasin tulla pyörällä, siksi. Sen sijaan kerron pääkirjoituksesta, jotta havahtuisivat ilmastonmuutoksen kauheuteen. Kaikki katselevat ulos, ikään kuin luonnonmullistus olisi just nyt päällä.

– Relax ihanat. Dont panic!

Rauhoitan lisää kertomalla ilouutisen, että voimme vielä estää tuhon pienentämällä hiilijalanjälkeämme. No nyt kaikki tutkivat lattiaa. Hassut! (Hassu on kulpakieltä.) Täsmennän, ettei se hiilijälki näy varsinaisina kengän jälkinä lattialla, vaan hiilidioksidin lisäyksenä per yksilö per ilmakehä, tai jotain.

– Että pankaa se imuri pois ja relatkaa.  Lattialla ei ole hiiltä. Tuo rakkine pahentaa ilmastonmuutosta, koska käyttää vääränlaista sähköä. Meidän on ostettava imuri, joka toimii hiilineutraalilla sähköllä.

Mietin hetken.

– Tai käsikäyttöinen… sellainen veivattava tai jotain…

Katsovat vielä enemmän ihmeissään. Punakka mies, jolla on pyykkipoikia samettihousujen lahkeessa, ei ehkä ole uskottavin ilmastonmuutoskonsultti raakaa ja hektistä myyntityötä tekevässä yrityksessä. Poistun työhuoneeseeni. Vedän matolla muutaman kissajoogaliikkeen saadakseni henkiset energiani nousemaan takaisin sakrakeskuksiin.

En ryhdy tavalliseen työhöni. Myyntityöhön osallistuminen olisi merkki syvästä porvarillisesta taantumuksesta. Keksin jotakin luovempaa ja yleishyödyllisempää. Muistan, että lähimarketin edustalla istuu usein yksijalkainen romanikerjäläinen. Kylmää on luvassa, joten päätän kutoa hänelle villasukat.

Toki tiedän, että hän vain feikkaa yksijalkaista saadakseen säälikolikoita. Oikeasti hänellä on molemmat jalat. On ovelasti taittanut toisen polvesta taakse päin ja piilottanut sen leveän lahkeen sisään. En halua loukata häntä, joten kudon vain yhden sukan.

Ruokatauolla menen muiden pariin. Ennen kuin kaivan esiin tofusahramisalaattini, esitän:

– Sopii varmaan, että lausun teille itse kirjoittamani runon? Pieni kulttuuripläjäys voimaannuttaa mukavasti loppupäiväksi…

Katsovat ihan kuin ei sopisi, mutta ovat fiksuja eivätkä ilmeile liikaa. Rykäisen.

Juurikin niin Poseidon!
Kastele Zeuksen miehusta!
Valta, rahavalta, mikä jumalten rappio!
Osattomuus on onnellisten osa.
Ja kuivat housut. (sic)

Odotan taputuksia. Ei tule. Jokainen on kiinnostunut kengänkärjistään. Eivät ymmärrä hyvää runoutta, moukat. Hesarille tuo kelpaisi heti. Laitoin nimittäin mukaan kaiken tarpeellisen: 1. muotihokeman 2. kreikkalaista mytologiaa 3. rikkauden ja vallan paheksuntaa 4. köyhyyden sankaruutta. 5. akateemisen lopun.

Olen pettynyt. Luulin heitä fiksuimmiksi. Ovat niin ymmärtämättömiä, että lähes varmoja rasisteja kaikki. Ja sellaiset muuttuvat hetkessä natsifasisteiksi. Pelottavaa! Pakenen työhuoneeseeni.

Iltapäivä kuluu jotenkuten. Kissajoogaan salaa pari kertaa. En uskalla enää naukaista, etteivät kiihotu lisää.

*   *   *

Vaimo tulee illalla kotiin. Lepään yksin pimeässä kylmä kääre otsalla. Olen paskana.

Jussi Juhani