Pääministeri Sanna Marin sanoi aamiaiskohusta, ettei hänellä ole ”viikkotolkulla aikaa selvitellä ruokailujaan julkisuudessa”.
Lisäksi sanoi vielä näinkin:
–Nyt joudun harkitsemaan, millä tavalla henkilökohtaista aikaani käytän. Mieluummin käytän aikaani maan asioiden hoitamiseen kuin tämänkaltaisten kuittien tai ruokailujen selvittämiseen julkisuudessa. Tässä on paljon mennyt minun ja esikuntani työaikaa viimeisen viikon aikana.
Huomaatteko ylimielisen ja närkästyneen sävyn?
Hän, maan (ja ehkä maailmankin) tärkein nainen, joutuu selvittelemään niin vähäpätöistä asiaa kuin ilmaisia aamiaisiaan.
Onhan se kohtuutonta. Siis, että joutuu mainitsemaan ylipäätään mitään siitä, että saa verottomana kaiken muun hyvän päälle veronmaksajien kustantamat hunajamelonit ja hanhenmaksat. Totta kai ne kuuluvat hänelle. Tärkeille kuuluu kaikki.
- …että jos siellä on vaikka erimerkkistä paahtoleipää, meidän perheemme pitää enemmän tietyn merkkisestä paahtoleivästä.
Oikein Sanna. Niin minäkin. En kelpuuta mitä tahansa rahvaan känttyä aamiaispöytääni. Joku roti pitää olla siinä, mitä paahtimeensa änkeää. Merkkivempeleeni on herkkä Pirkka-tuotteille ja polttaa ne tahallaan karrelle.
Itse asiassa olen sitä mieltä, että meille paahtoleipätietoisille riistäjille ja nirsoille pääministereille pitäisi kaupoissa olla ihan omat leipähyllyt. Ehkä Marinilla onkin. Siihen vain pitäisi tekstata: Veronmaksajat tarjoaa.
Siis puolivakavasti:
Mistä moinen sävy Sanna Marin?
Ymmärrän, että 850 €/kk ilmaista rahaa on ministerin tuloilla niin mitätön summa, että siitä puhuminenkin jo närästää. Mutta tuhansille suomalaisille eläkkeensaajille ja pienituloisille se on summa, jonka he saavat kuukaudessa kaikkeen elämiseensä. Ja maksavat siitä vielä verot.
He eivät pidä Marinin ruokaetua mitättömänä asiana. Enkä pidä minäkään.
Ajatteleepa pääministerin ateriaetua miltä kantilta tahansa, niin kysymyksessä on täysin kohtuuton ja röyhkeä huippupalkkaisen ihmisen korruptioluontoinen etu, josta pitäisi välittömästi luopua jo häveliäisyyssyistä.
Nyt hän luopuukin, mutta vasta asian tultua julkiseksi. Muuten hän olisi paahtanut leipänsä veronmaksajan piikkiin hamaan virkauransa tappiin saakka.
Kysymys ei muuten ole edes 850 euron summasta, vaan: ”Esimerkiksi viime vuoden huhtikuussa pääministerin perheen kylmät ateriat maksoivat veronmaksajille 1341,40 euroa ja ruokakauppalasku oli 620,92 euroa eli yhteensä 1962,32 euroa ” (lainaus Iltalehdestä).
Aikamoista.
Silloin kun ilmaiset ateriat ylittävät summaltaan jo rekkamiehen kuukausipalkan, niin lienee vihonviimeinen reaktio närkästyä kohtuuttoman etuoikeutensa arvostelusta. Mutta demarit tekevät tavallaan. Heille verorahat ovat aina olleet kuin omia.
Jussi Juhani
Olet 120% oikeassa tässä asiassa. Kohtuuton etuus. Mutta, jos on virkamiehet kertoneet että näin se skulaa, kandee tutkia kuinka kauan näin on toimittu. Syökää silakkaa, totesi eräs pm.
Ei voi muuta kun ihmetellä tämmöistä ylimielistä Vouge Times tyttöä joka luulee olevansa muiden yläpuolella ja on kaiken lisäksi röyhkeä.
Minkälaisen kotikasvatuksen hän on saanut ?
Aika erikoisen kun luulee esimerkiksi että hänellä ei ole isää…
Tämä Sannan närkästynyt äksyily ja median pääministerin verotonta 14000 euron ateriaetua siloitteleva uutisointi kertoo hyvin paljon itse henkilöstä ja maan poliittisen eliitin henkisestä tilanteesta. Verrattavissa VTVn Tytin meikki- ja lentopistekeräilyyn. Syy aina muissa. Oma etu, omat palvelut ja muut elikkä veronmaksajat maksaa. Tulee kuin Sannalle aamiainen.
Tais mennä Rytkösen suuhun aika paljon noita eväitä.
Kaljat, tupakit, vaipat ym. aamiaispöytään heti. Eroaisi nyt niin pääsisi vastuunkannosta ja SDP PELASTUISI.
Politikon uhriutuminen on ina kääntynyt häntä vastaan.
Otetaan vielä huomioon, että pääministerin kanslia ilmoitti hinnat arvonverottomina. Joten jos lisätään elintarvikkeiden ALV 14%, jonka kuluttajat joutuvat maksamaan niin summat nousevat. Keskimääräinen etu ei ollut noin 850 euroa vaan noin 970 euroa. On siinä ollut syömistä. Miten pääministeri on voinut pysyä noin hoikkana?