Korona saattaa olla tälle kansalle siunaukseksi ja opetukseksi. Meille muille siunaukseksi, maailmansyleilijöille opiksi. Jospa viimeinkin oppivat arvostamaan suomalaista työtä, järkevän jäyhää ajattelua ja korpimaamme ainutlaatuista kulttuuria.
Nyt kun kiinalaiset kusettivat meitä, ruotsalaiset jatkavat mengelemäistä ihmiskoettaan ja EU on osoittautunut täydelliseksi vätysorganisaatioksi, niin jospa me viimeinkin luottaisimme itseemme ja arvostaisimme suomalaista osaamista.
Tiedän, että me hoidamme tämän, mutta vain, jos uskomme itseemme emmekä hosu kuin venäläinen pilkkionkija. Niitähän pitää joka kevät pelastaa Laatokan jäälautoilta tuhansittain. Muutamat moneen kertaan.
Tiedän, että Suomessa tuotetut suojavarusteet ja muut tuotteet läpäisevät minkä tahansa laatuvaatimuksen. Ne ovat vaatimattomasti maailman parhaita - jos niin haluamme. Ainakin ne ovat parempia kuin virolaisilta kauneusklinikoilta haalittu kiinalaiskrääsä. Tehdään siis niitä, suomalaisia. Ja huom! Ostetaan vain niitä. Se takaa laadun lisäksi töitä.
Suomessa tuotetaan myös maailman puhtainta ja parasta ruokaa. Pian ehkä syömme enimmäkseen vain sitä. Siis, jos olemme viisaita, emmekä vaihda Puruveden muikkua marokkolaiseen sardiiniin vain muutaman sentin vuoksi. (Sardiinit ovat muuten tosi paskoja muikkuun verrattuna, toim. huom.)
Olen lähes varma siitäkin, että loppujen lopuksi tulevan sadon korjaavat enimmäkseen aika pellavapäiset pojat ja tytöt. Tosipaikkoihin lähtevät vain ne, joilla vastuullisuus kulkee kulttuurissa. Kyynisyyteni saa minut epäilemään, ettei vainioilla juuri vieraita kieliä puhuta, vaikka maassa on niiden osaajia työttöminä pilvin pimein. Todistakaa kesän aikana, että olen väärässä ja iloni on oleva taivaankorkea.
On se Kiina muuten ihme maa! Se, josta roinat tulee, ja josta te kaikki himona hankitte tofunne, muovisankonne, kännykkänne ja väärennetyt merkkilenkkarinne.
Ensin aiheutti sivettikissoja ja lepakoita grillaamalla maailmanlaajuisen katastrofin. Sitten valehteli pitkään, että ei tässä mitään hätää, ja nyt huijaa pandemiasta kärsiviä maita ala-arvoisella roinalla.
Eikä kukaan Trumpin lisäksi edes älähdä. Te haukutte Trumpin, mutta ette Kiinaa! Olen aina tiennyt asuvani maapalloksi kutsutun hourulan yhdellä osastolla, mutta aina se vain jaksaa yllättää.
Ja tällaisen valtion kanssa te ehdottomasti haluatte olla liikesuhteissa joka ikisellä tasolla. Sinne siirrätte tehtaanne ja verstaanne ja viette kaiken tietotaidon. Suomalaisen vaateteollisuuden ja Nokian tappajalle, työehtojen polkijalle, kansalaistensa kyttääjälle, toisinajattelijoiden sortajalle, maapallon ilmaston tuhoajalle...
Että on se kyllä ihme maa tämä Suomikin, jos tarkemmin funtsii.
Eikö oikeasti löytynyt muita hengityssuojien maahantuojia kuin virolainen rintaimplanttien asentaja ja epämääräinen pikavippikauppias? Toisaalta se ei ole yrittäjän vika, jos asiakkaana on täysi hölmö. Kun tietää tilauksen tekijät, niin...
En ole pitkän elämäni aikana tavannut ainuttakaan vasemmistolaista, joka ymmärtäisi liike-elämästä ja kaupanteosta yhtään mitään. Niitä ei pitäisi laskea ostamaan toisten rahoilla edes vessapaperia. Siis jos haluaa sellaista, ettei sormi sujahda läpi eka pyyhkäisyllä.
Entä EU sitten? Lafkalla ei ole ollut tässä asiassa mitään virkaa. Ei niin mitään. Se on kuin häntäluu. Kaikki kädelliset tulisivat ihan hyvin toimeen ilman sitä.
EU on uskonto, ei sen kummempaa. Hyvien ihmisten harmitonta humanismilla leyhyttelyä. Konkreettiset teot voi laskea yhden käden sormilla - mutta vasta sirkkeliin horjahtamisen jälkeen. Kun kriisi iski, en ole nähnyt tällä Telluksella vähemmän aikaansaavaa organisaatiota. Että onnea vain ja pitkää ikää teille, jotka yhä odotatte EU:n toimivan jossakin asiassa jotenkin.
Pakko sanoa Ruotsistakin sen verran, etten ole ikinä ymmärtänyt, miksi jotkut tässä maassa ihailevat tuota lässyttäjien kansakuntaa. He keräsivät rikkautensa sen ansiosta, että onnistuivat luikuroimaan välissä, kun muut sotivat itsensä henkihieveriin. Myivät aseita molemmille osapuolille.
Sitten innostuivat omasta hyvyydestään niin vimmatusti, että pilasivat maansa ja kulttuurinsa. Se on jo niin antisankarillista, ettei vätyssanakirjastani löydy sille synonyymia.
Nyt siellä on menneillään epäinhimillinen ihmiskoe, koska jälleen luulevat olevansa muita kansakuntia viisaampia. Syvä osanottoni kaikkien jo tähän saakka kuolleiden ruotsalaisten koronauhrien omaisille.
Ja kaiken huipuksi ruotsalaiset lanseerasivat lahden yli niin hölmön tanssin, ettei ihmiskunnan historia tunne kauheampaa koikkelehtimista. Tanssi on nimeltään bugg. Se perustuu suureen ruotsalaiseen oivallukseen, että ihmisillä on enimmäkseen kaksi jalkaa. Paitsi tietenkin ne lukuisat poikkeukset, joissa ihminen voi itse määritellä jalkojensa lukumäärän.
Jussi Juhani