Tänään vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Älkää, älkää, ei tarvitse. Meillä miehillä on jo kyllin. Päiviä.
Aamulla herään miesten rakentamasta talostani ja katselen ikkunasta, kun miehet jyräävät puskutraktoreillaan pihan puhtaaksi. Vilkaisen miesten keksimästä kännykästäni päivän uutisotsikot.
Joku palomies on pelastanut lapsen ja poliisimiesten erikoisyksikkö pysäyttänyt raivoavan väkijoukon.
Syön aamiaseksi puuroa, jonka tarpeiden kasvattamiseksi joku mies on raivannut karuun korpeen pellon. Sama mies, tai todennäköisimmin hänen miesjälkeläisensä, on sitten traktorinsa ja sen tehokkaiden lisälaitteiden avulla kylvänyt, korjannut ja puinut sadon.
Joku toinen mies on ajanut rekallaan viljan myllyyn, jonka jauhinkivien nykyaikaisia korvaajia pyörittää miesten keksimä energiamuoto, eli sähkö.
Hyppään miesten kehittelemään käytännöllisen tehokkaaseen autooni ja ajan miesten ylläpitämiä ja pääällystämiä teitä pitkin kohti työpaikkaani. Katselen ihastellen järeitä tiili- ja betonirakennuksia matkani varrella. Kaikki miesten rakentamia: kaivinkonekuskien, kirvesmiesten, puuseppien, betoniraudoittajien...
Kaukana taivaalla liitää lentokone. Miesten keksimä vempele.
Illalla tulen kotiin. Miesten keksimässä televisiossa joku nuori nainen sanoo varovasti, että miestenpäivä on hieno juttu. Ei minusta. Mitä yhdestä vaivaisesta päivästä?
Miesten rakentama maailma on upea ja käytännöllinen paikka ihmisen olla ja asua. Tai ainakaan muunlaista meillä ei toistaiseksi ole. Elän miestenpäivää joka ikinen päivä. Ja niin elätte te muutkin. Halusitte tai ette.
Jussi Juhani