Setämäistymiseni etenee vääjäämättömästi… Minulla on esimerkiksi vankka mielipide tv-sarjasta Ensitreffit alttarilla, vaikka en ole katsonut ainuttakaan jaksoa, enkä katso.
Ohjelman idea pohjaa mielestäni niin luokattomaan avuttomuuteen, etten halua olla sellaisen kanssa missään tekemisissä ennen kuin joudun lusikkaruokintaan. Toki vilpittömästi toivon, etten joudu. Että joku ystävällinen vanhan liiton mies tyrkkäisi vaikka junan alle säästääkseen minut Antti Rinteen hoitajamitoitukselta.
Jos jättää aviopuolison hankkimisenkin ulkopuolisten tehtäväksi, niin kyllä siinä omat valtuudet elämän suhteen on minimoitu jo niin vähäisiksi, että musta vyö vätysmäisyydessä on ehdottomasti saavutettu.
Kyseisessä (mitä ilmeisimmin infantiileille aikuisille tarkoitetussa) sarjassa esiintyy lehtitietojen mukaan asiantuntijoina lisäksi tahot, joille en luottaisi edes kissani ulkoiluttamista, jos minulla olisi sellainen. Mitä aito luontokappale – tai kukaan - tekee seksuaaliterapeutilla tai papilla? Ainakaan, jos aikoo paritella.
Mutta tähän on luisuttu. Täydelliseen löperyyteen.
Se matka on naurettava kertomus pelkuruudesta, sisäisestä hämmennyksestä ja uusavuttomuudesta.
Jos tikku menee sormeen, soitamme hätänumeroon. Jos kellarissa tuoksahtaa ummehtuneelle, panikoimme ja ryntäämme väistötiloihin. Jos naapuri lämmittää takkaa, laadimme elinten luovutus testamentin ja tutkimme imusolmukkeemme. (Päätään ei kukaan ymmärrä tutkituttaa).
Mikäli joku ohittaa meidät liikenteessä, lähetämme tilanteesta kännyvideon someen otsikolla: Kauhua moottoritiellä, kaahari lähes tappoi minut!
Video saa kolme tuhatta tykkäystä ja sata jaxuhali-toivotusta. Olemme sankareita, kun selvisimme ilman vammoja Keravalta Korsoon. Juhlimme sitä koko perheen voimin avaamalla pullon kauraleseistä tiristettyä kuohujuomaa - joka ei kuohu.
Ja entäpä tämä ilmasto hirveine muutoksineen? Se vielä murhaa meidät! Säikyimmät väittävät jo näkevänsä hiilidioksidipaakkuja ilta-aurinkoa vasten ja lakkaavat käyttämästä hiustenkuivaajaa ja leivinuunia tilanteen pelastamiseksi.
Että vakavaksi vetää.
Lapsia ei saada aikaiseksi, koska ei uskalleta. Tarpeet on huonot ja odotukset liian kovat. Pitäisi tulla kerralla viisas, komea ja urheilullinen. Pelottaa, että jos tuleekin ihan tavallinen Pekka. Pottunokka ja kaikki.
Sitten, jos joku siittiö kaikesta huolimatta livahtaa pessaarin ohi ihan ihmismuotoon saakka, sitä ainoakaista vahditaan kuin Ähtärin pandoja. Äidit, iskät ja mummut kärräävät yhteisvoimin lapsukaistaan harrastuksiin. Pitelevät 15-vuotiaansa treenikassia irti likaisesta lattiasta sillä aikaa kun tämä pelaa sählyä panssaroituna kuin keskiaikainen ritari.
Voi helv…
Kun nuorena harrastin läheisellä joella hyppelyä liukkaiden uittopuiden päällä, niin velipoika kokeili voiko niiden sekaan sukeltaa sillan kaiteelta niin, että jää vielä henkiin. Näköjään voi. Samaan aikaan iskä putsaili pirtissä haulikkoaan ja kertoili mutsille sotajuttuja. Kumpikaan ei edes muistanut, että olihan perheessä pari lastakin, saatikka sitä, missä ne juuri nyt olivat. Sitä kutsuisin vapaudeksi.
Mutta se on mennyt. Ajattelun ja tekemisen vapaus. Eikä vanki lopulta enää huomaa kaltereitaan. Siitäkin on kokemusta.
Miten tuo edellä oleva jorina liittyy Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan? No ei vittu mitenkään. Pitäisikö? Nousi vain tällä kertaa tuollainen assosiaatio mieleen lukiessani naistenlehdestä juttua ohjelmasta, jota en koskaan aio katsoa.
Ja nousi tällainenkin:
Nuori mies menee sosiaalitoimistoon:
- Hommatkaa minulle halukas nainen. Äkkiä. Tuokaa kotiin ja asetelkaa valmiiksi sängylle. Juu, heilutan kyllä itse takamustani, heilutan toki.
Jussi Juhani