Tulevaisuus ei tottele yliopistotutkijoiden skenaarioita eikä ideologisten poliitikkojen märkiä päiväunia. Se kulkee omia reittejään yleensäkin.
Puhtaalle toiveajattelulle perustuu historian tunneilta lintsanneiden nykypäättäjien ja heidän hännystelijöidensä näkemys sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.
Poliittinen unelmahöttönäkemys Itämeren tilasta on seuraavanlainen:
Virallisen näkemyksen mukaan suurin uhkamme on ilmastonmuutos. Toiseksi suurin uhka on rasismi. Itämeri on rauhan meri. Pari vuotta sitten koko rannikko tyhjennettiin rajavartiopisteistä ja kaikki armeijan saaret myytiin eniten tarjoavalle virkistyskäyttöön. Merivoimien käytöstä poistettuja sota-aluksia kaupattiin Airiston Helmelle ja muille harrastelijoille taustasta riippumatta. Kivaa, kun tulee uusia asukkaita Turun saaristoon ja saadaan elämää alueelle! Kotkassa asukkaat hieman ihmettelivät, kun merivartioston alukset ajoivat maihin, mutta tavallinen rahvas on aina hiukan epäluuloista eivätkä ne ymmärrä syvempiä ajan virtoja. Tällä hetkellä suurin Itämeren ongelma ovat liian lujaa ajavat yksityiset veneilijät, mutta heitä varten on jo toimintasuunnitelma olemassa. Trafi suunnittelee veneajokorttia ja eduskuntaan on menossa lakiesitys sakkojen ja muiden rangaistusten kovenemisesta. Jos kuitenkin sattuu jotakin pientä konfliktinpoikaa johtuen maailmanpolitiikasta, niin meillä on vahva yhteistyösopimus Ruotsin kanssa sekä turvatakuu Ranskan kanssa. Myös Saksa historiansa vuoksi rientänee takuulla apuumme. Tuhatvuotinen rauha on saapunut Itämerelle. Aurinko laskee länteen ja auringonkilo leikittelee Itämeren lempeillä laineilla. Kaikki hyvin!
Realistinen näkemys sen sijaan on seuraava:
Suomen täysin pihalla oleva poliittinen johto on rauhanaatteen sumentamana päättänyt ajaa alas Suomen puolustuksen, koska sotilaallinen uhka eli Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Tätä työtä on tehty vuosituhannen alusta saakka. Itänaapuri valppaana käyttää avautuneen mahdollisuuden hyväkseen ja lähettää turismista ja saarimatkailusta kiinnostuneet liikemiehet paikalle. Tsuhnat myyvät saaret ja kaluston eniten tarjoavalle ja kyllä he eniten tarjoavatkin.
Eipä aikaakaan, kun joku tsuhnista ymmärtää merkitä ostokset karttaan ja kas, kaikki huoltovarmuusreittien ja armeija tukikohtien lähialueet ovat itänaapurin ”matkailuelinkeinon” piirissä. Karttoja lukeva tsuhna maalitetaan porukalla ja leimataan sodanlietsojaksi, russofobiksi, rasistiksi ja ilonpilaajaksi.
Eräänä aamuna kesähorroksessa oleva poliittinen johto heräilee Venäjän merivoimien suursotaharjoitukseen, josta ei ole muistettu länsinaapurille, eli meille Suomeen mainita ja ilmoitusasiana kerrotaan myös, että Suursaareen, 40 km Kotkasta ja vähän vähemmän Mussalosta, perustetaan tukikohta sotilaskoptereille.
Sattuupa sitten eräänä päivänä se ”pieni maailmanpoliittinen selkkaus” ja Suomi pyytää tukea. Ruotsi tulkitsee sopimusta siten, että avunpyyntö koskee vain Perämerta ja maalla tapahtuvia selkkauksia eikä voi mitenkään tehdä yhtään mitään.
Saksa on hyvin, hyvin vihainen ja nuhtelee Moskovaa Berliinistä etänä uhaten keskeyttää Mersujen toimitukset Moskovaan kahden kuukauden ajaksi tai ainakin niiden varaosatoimitukset.
Ranska toteaa, että matka on kovin pitkä Itämerelle ja lähettää twitterillä jaxuhalit.
