Olen jo kauan tiennyt, että ihmismieli on moraalikäsityksissään alkeellinen ja mukaempatiassaan ja arvopohjissaan naurettava. Mikään ei ole niin häilyvä ja valheellinen kuin ihmisten julistama moraali. Siksi päätin jo yli kolme vuosikymmentä sitten, että minulla ei ole moraalia. Pelkkä myötätunto elämää ja elävää kohtaan saa riittää.
Moraaliposeeraus tuli taas niin esille Mikkel Näkkäläjärven tapauksessa. Lopulta se muuttui someraivoksi. Niin moraalille tuppaa käymään. Moraalinen närkästyminen on lähes kaikkien raivokohtausten siemen - ja myös massamurhien polttoaine: Miten tuo moraaliton julkesi tehdä/sanoa minulle, hyvälle ihmiselle, noin! Pilkkasi arvojani, aatettani, isänmaatani, jumalaani... Kosto!
Kirjoitin blogin, jossa puolustin Mikkel Näkkäläjärveä. Olin ja olen edelleen vilpittömästi sitä mieltä, että syyllistyessään kissan tappamiseen viisitoistavuotiaana, hän teki helvetin väärin, mutta sen tehdessään oli vielä ymmärtämätön (vaikkakin ehkä häiriintynyt) lapsi. Viisitoistavuotiaat ovat lapsia, vaikka kuinka vääntäisitte. Ja lapset käyttäytyvät välillä kuin apinat – joita me edelleen olemme.
Lapsuuden hairahduksista ei ihmistä saisi enää vuosikymmenten jälkeen rangaista, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Joka sitä vaatii, on huomattavasti julmempi kuin se tekoihinsa syyllistynyt lapsi.
Sain hillittömän raivokasta palautetta, jossa kuulemma puolustan lapsipsykopaattia, jotka eivät koskaan muutu. Pakko kysyä öyhkiltä: Ihanko totta!? Eikö kukaan? Koskaan? Sitähän tuo tarkoittaa.
Älkää rakkaat pellet lukeko niitä psykopatologisista häiriötiloista kertovia klikkijuttuja narsisteista, psykopaateista ja muista, kun ette näköjään lainkaan ymmärrä niiden sisältöä. Fiksuimmat niistä kertovat nimenomaan myös muutoksen mahdollisuudesta - ja siitä, että meissä kaikissa on ripaus psykopaattia ja sadistia. Jopa kissanpotkijaa. Jonkin sortin narsisteja olemme taatusti kaikki.
Että juuri sinä et ole, vai? Minäpä kerron mitä muuta olet: armoton itsellesi valehtelija.
Puolustin lapsuudessaan hairahtanutta ihmistä. Ei sen kummempaa. Me kaikki ansaitsisimme vähintään sen. Edes yhden ymmärtäjän, olipa elämässämme sattunut mitä tahansa. Teon hyväksyminen on sitten kokonaan eri juttu.
Puolustin Näkkäläjärveä vieläpä hänen puoluekannastaan riippumatta, vaikka –niin kuin ehkä tiedätte - pidän demariutta lähinnä poliittisena ruttona. Persujen puolustaminen näköjään kelpaa, demareiden ei.
Blogini ei ollut moraalinen, ainoastaan myötätuntoinen. Kissan tappamista ja kiduttamista en tietenkään puolusta, vaikka kuinka yrittäisitte sen sellaiseksi vääntää, mutta median maalittamia aion puolustaa vaikka kukaan muu ei sitä tässä maassa enää tekisi – niin kuin ei teekään. Te muut saatte aivan vapaasti uskoa minkä tahansa tarkoitushakuisen ja pahantahtoisen paskan, joka teille totuutena syötetään.
Jussi Juhani