Tiedättekö kuinka tehdään some-itsemurha? Eli päädytään hylkiöksi, jolla on vain yksi FB-kaveri ja silläkin sama sukunimi? No, yksinkertaisesti kirjoittamalla jotakin, joka on vastoin kaikkien muiden uskomuksia.  Pyhää ”totuutta” ei saa loukata. Aion silti tehdä niin. Olen kyllästynyt leikkimään tyhmää.

Siispä röyhkeästi pilkkaan uskontoanne.

Olemme ehdollistuneet sanalle kosteusvaurio. Se on sekä uskonto että fobia. Puhe kosteusvauriosta saa suomalaisen paniikkiin. Jos jossakin asunnossa kupruilee tapetti, naapurit harkitsevat ambulanssin kutsumista, maltillisimmat siirtyvät väistötiloihin ja hätäisimmät pakenevat metsään.

Näin se menee, vaikka kukaan ei ole yksiselitteisesti ja vakuuttavin faktoin todistanut missään, että kosteusvauriosta olisi ihmisille mitään muuta kuin esteettistä haittaa. Silti uskomme (-tte), että niin muka olisi. Että kyseessä on yleisesti hyväksytty lääketieteellinen tai muu fakta. Ei ole. Toistaiseksi kysymyksessä on vain naurettavan laajaksi paisunut uskomus ja sillä siisti.

Ja meitä pidetään järkevänä ja harkitsevana kansakuntana…

Homeeesta ja kosteusvaurioista - ja niiden hirvittävästä haitallisuudesta - on ollut mediassa jo miljoona juttua. Karmeita kertomuksia huimauksesta, paiseista ja pilalle menneestä loppuelämästä.  Mutta huomatkaa: Näin vain Suomessa.

Esimerkiksi Espanjassa ja Hollannissa ilmenee kosteusvaurioita monin verroin enemmän kuin meillä, mutta siellä kukaan ei panikoi. Mistä luulette sen johtuvan? Lujemmasta kansanluonteesta? Säyseämmistä homeitiöistä? Vastuullisemmasta mediasta?  Veikatkaa.

Kosteusvaurioita on ollut rakennuksissa yhtä kauan kuin ihminen on taloja rakentanut. Ja sitä ennen niitä vasta olikin. Luolissa, joissa esi-isämme kehittyivät, tihkui vettä niskaan ja makuutaljalle että lorisi. Ihminen ja kosteusvaurioiset asunnot ovat erottamattomia.  Homeen, bakteerien ja sienten sietämisessä meillä on evoluution lahjoittama musta vyö. Ja silti miltei jokainen talo alkaa nykyisin muistuttaa kuolemanloukkua.

Uskomatonta höpsismiä.

Huomasin itsekin olevani luisumassa homeuskovaisten joukkoon. Aivopesu luhistaa lopulta vahvimmatkin.  Tarkkailin jo oireita, jos olin oleskellut epäilyttävissä tiloissa – ja niitä riittää. Silmät vuotivat, vatsaa turvotti ja ääni kähisi. Yöllä kutitti kaulaa ja käsivarsia, virtsaamistiheys lisääntyi. Oli epämääräinen olo.

Mutta sitten havahduin. Havahtuminen ei ole kivaa, koska sen jälkeen olet yössä yksin, kun muut vain kuorsaavat. Havahtumistani joudutti muun muassa tällainen tapaus:

Erään kiinteistön kulmahuoneistossa oli korjattavana pieni kosteusvaurio. No, kaikki meni pikku remontissa ihan hyvin. Sitten iski fobia.  Ylidramaattinen huoltomies oli käynyt kertomassa kiinteistön yhteydessä olevissa oheistiloissa, että kaukaisessa kulmahuoneessa oli kosteusvaurio. Hän oli liioitellut sen vakavuutta. Niinhän ihmiset tekevät voidakseen kertoa hyvän jutun.

Seuraavana päivänä kaikki niiskuttivat.  He olivat aivan varmoja, että remontoitavasta huoneistosta oli levinnyt homemyrkkyjä myös oheistilaan. Muutamat saivat iho-oireita. Aiemmin täysin terveet ihmiset alkoivat oireilemaan vasta saatuaan tiedon, että lähistöllä on kosteusvaurio.  Remontoitavasta huoneistosta ei todistettavasti ollut minkäänlaista yhteyttä kyseiseen tilaan.

Kiireellä piti kutsua ammattilaiset tutkimaan sekä ilman laatua, että rakenteita. Sisäilma oli moitteetonta eikä rakenteista löytynyt mitään hälyttävää. Silti pari työntekijää ei enää suostunut työskentelemään tilassa.

Niin toimii järkkymätön uskomus. Kuussa ei ole käyty, vaikka se todistettaisiin tuhansin tavoin - jos uskoo, ettei kuussa ole käyty.

Tiedän edellä kertomani tapauksen faktat juurta jaksain, koska seurasin sitä läheltä.

Muistan myös erään tutkimuksen: Siinä tutkija meni koululuokkaan ja kertoi ilman dramatiikkaa, että luokkahuoneen ilmanvaihtoon oli vahingossa päässyt pieni määrä kaasua, joka voi joillekin herkimmille aiheuttaa hengitystie- tai muita oireita.

Seuraavina päivinä ainoastaan kahdella oppilaalla ei ollut oireita.  Kaikki muut kertoivat silmien kirvelystä, nenän tukkoisuudesta ja päänsärystä. Olipa pari oppilasta joutunut jäämään kotiinkin oireiden rajuuden vuoksi.

Sitten tutkija kertoi, ettei mitään kaasua ollut. Kyseessä oli vain koe, jolla tutkittiin reaktioita sellaiseen tietoon. Ihmeparantumisia ei silti tapahtunut. Suuri osa oppilaista uskoo edelleenkin, että kaasua oli sittenkin. Niin toimii ihmisen mieli.

Esimerkiksi kotikaupungissani Kuopiossa käytännössä joka ikinen virastotalo, koulu ja julkinen rakennus on vuorollaan julistettu homeen saastuttamaksi. Kymmeniä tai satoja miljoonia on upotettu rahaa niiden korjauksiin. Yleensä siinä käy niin, että kun on korjattu, parin vuoden kuluttua sieltä löytyy uusi kosteusvaurio ja taas nenät vuotavat – ja miljoonia palaa.

En enää usko tuollaiseen. Mutta surukseni tiedän, että lähes kaikki muut kuopiolaiset uskovat. Onhan homeongelmista kerrottu maakuntalehdessäkin.  Ja jos vaikka Raamattu hieman valehteleekin, niin Savon Sanomat ei koskaan.

Kyseessä on prikulleen sama ilmiö kuin aikoinaan amalgaamipaikkojen kanssa. Kaikki revittivät paikkojaan paniikissa irti. Lehdet kirjoittivat neurootikkojen rajuista oireista, jotka muka johtuivat amalgaamista. Nyt tiedämme, että kyseessä oli hysteria.

Todellisuudessa amalgaami on mitä mainioin paikkausaine ja sitä käytetään edelleen paljon. Terveyshaittoja ei ole vuosien tutkimusten jälkeen havaittu ja koko kohu on laantunut. Juu. Totta kai löytyy sivustoja, joissa sen hirveydestä varoitetaan. Onhan litteällä maallakin kannattajansa.

Voisin lyödä vetoa, että monet entiset amalgaamikauhuiset kärsivät nyt homefobiasta. Pelkotiloillakin on trendinsä, joita uskolliset seuraavat. Nyt on homeen vuoro. Niin se vain menee, kuulostipa rienaukselta tai ei.

En väheksy kenenkään oireita. Ne ovat tietenkin todellisia. Voivat olla jopa invalidisoivia. Myötätuntoni on heidän puolellaan, mutta en vain kovin hanakasti usko oireiden alkuperään. Todisteita ei nimittäin oikeasti ole. Paitsi tietysti ne kuumatkat kiistävät faktasivustot.

Entä omat oireeni, joista alussa kerroin? Suurin osa lakkasi, kun lakkasin uskomasta. Ja loput menevät vanhuuden piikkiin. Toki se, ettei minulla ole iästäni huolimatta erektio-ongelmia, saattaa hyvinkin johtua sisäilmasta, mutta ei auta kuin kärsiä.

Sen verran voin paljastaa, että sopisin kyllä homekoiraksi. Haistan maalla kasvaneena nimittäin heti, jos jossakin rakennuksessa on vähänkin hometta.  Noudatan silti erään homevaurioiden parissa vuosikymmenet työskennelleen rakennusmestarin neuvoa: ” Jos huomaat hometta, älä vain kerro! Oireet tulevat vasta, jos joku vetää neuroosipyssyn liipaisimesta ja hihkuu: Täällä on hometta! ”

Jussi Juhani