Minulla on eräs todella nolo vika. Kai se on päässä, koska siellä olettaisin fetissien muodostuvan.
Tämän intiimin salaisuuden paljastaminen on sekä rohkea että kauhistuttava teko. Aion tehdä sen silti. Rohkea siinä mielessä, ettei yksikään toinen suomalainen ole vielä uskaltanut moisesta perverssiydestä kertoa, ja kauhistuttava siksi, että tunnustamisen seuraukset voivat romuttaa tulevaisuuteni – jota toki ei muutenkaan ole kummoisesti jäljellä.
Tässä se tulee: Pidän Juha Sipilää Suomen lähihistorian parhaana pääministerinä.
Kiljaisitko? Putositko tuolilta? Muljahtiko sydän silkasta ihosta? Älä välitä, et ole oireittesi kanssa yksin. Sipilä-inho ja hänen tekemistensä vähättely on nyt maassa muotia. Yltää lähes Trumpin aiheuttaman yökkäysrefleksin tasolle.
Mutta koska olen kasvanut niin oudossa kylässä kuin Rautavaaralla (voitti aina ykköstilan kuntien köyhyyskisassa), niin fiksulle psykiatrille Sipilä-ihailuni olisi paljastavaa, tai ainakin psykopatologisesti mielenkiintoista.
Jo lapsena nimittäin tajusin, ettei kylä ollut vasemmistolainen siksi, koska se oli niin köyhä, vaan se oli sen vuoksi köyhä, koska oli niin vasemmistolainen. Ja siinä on vähintään leipäjonon mittainen ero. Niillä opeilla ja asenteilla, joita siinä kylässä viljeltiin, oli mahdollista saavuttaa vain yksi tavoite: Pysyä maan köyhimpänä.
Sama asenne oli vallalla tässä maassa, kun Sipilästä tuli pääministeri. Luisu kohti Kreikan tilannetta oli edellisten vätyshallitusten ansioista kiihtymässä kuolemankyydiksi. Silti kaikki vain halusivat lisää kaikkea, vaikka entiseenkään ei ollut varaa.
En usko, että yksikään vain politiikkaa varten kasvatettu ihmisbroileri olisi kyennyt enää muuttamaan suuntaa. Tarvittiin yksinäinen ratsastaja politiikan ulkopuolelta.
Uskokaa tai älkää, mutta he, broilerit, eivät oikeasti edes halua maan parasta. He haluavat vain äänenne. Sillä he pönkittävät omien orgasmiensa lähdettä: valtaa. Jokainen mairea hymy, joka ikinen puhtaaksi muotoiltu lause, kaikki se hyvä, mitä he teille lupaavat, tähtää ainoastaan siihen: hymyilijän omien valtapyrkimysten toteutumiseen.
Jos ette usko, lukekaa vaikka Nietzscheä. Ihmisen syvimpiä tarpeita on pyrkimys valtaan. Se voittaa kiiman koska tahansa kuusi-nolla. Ja myös kiima on eräs valtapyrkimyksen ilmaisuista. Poliitikoilla on valtafetissi. Se määrittää heidän elämänsä. Juuri siksi he ovat poliitikkoja. Eräänlainen perverssi kehä siis.
Sipilä on toista maata. Hän on yrittäjä, ei broileri. Olen samaa heimoa. Meillä riistäjäyrittäjillä valtapyrkimys ilmenee toisin. Yrittäjät saavat kiksinsä menestymisestä, eivät suosiosta. Raha ja menestys ovat se vallan täyttymys, johon me pyrimme. Perverssiä ehkä ja alkeellista, mutta äärimmäisen tehokasta. Ehkä tehokkainta ihmiskunnan historiassa. Koko maailma makaa tai kaatuu yrittäjyyden mukana.
Myös yrittäjät siis hamuavat valtaa, mutta eri tavoin kuin broilerit. Suosio on silloin sivuseikka, massi ja taloudellinen menestys on se juttu. NE tuovat valtaa. Mutta nyt tulee tärkeä pointti: Ilman asetettuja ja saavutettuja tavoitteita hynää ja menestystä ei tule.
Yrittäjän luonteessa on sisään rakennettuna pyrkimys edetä jääräpäisesti kohti tavoitettaan, koska vain sen saavuttamalla tulee palkituksi vallalla. Sitä luonteenpiirrettään Sipilä on sinnikkäästi noudattanut. Kitinästä jo avoimeen parkuun kohonneesta broilerimölinästä huolimatta.
Kun broilerille riittää, että hän voi patsastella väkijoukossa suosionsa keskellä, riistäjällä täytyy olla myös massia - tai Sipilän tapauksessa hänen yrityksellään, Suomella, pitää olla.
Paksu massi on yrittäjän miekka ja kilpi valtataisteluissa. Ilman niitä hän on vain, no, jokamies. Eikä jokamiehen valtaoikeuksilla pääse parittelemaan parhaita naaraita – noin vertauskuvallisesti.
Niinpä noustessaan pääministeriksi Sipilä ei lähtenyt tavoittelemaan broilereille tyypillisesti orgasmeja tuottavaa kansan suosiota, vaan suuntasi kohti itse asettamaansa TAVOITETTA. Ja jälleen ero on vähintään leipäjonon mittainen.
Meillä suomalaisilla kävi tsägä, että Sipilän tavoite ja maan etu sattuivat yksiin. Nyt nautimme sen tuloksista: Työttömyys alenee edelleen kohisten, vienti vetää ja hyvinvointi pursuaa pian ovista ja ikkunoista.
Jos vasemmisto ei onnistu sotkemaan Sipilän kuviota (niin kuin pahoin pelkään), niin pian se hyvinvointi valuu myös sinne leipäjonoihin saakka. Ne katoavat, enkä voi enää käyttää niitä ontuvina vertauksina blogeissani.
Jussi Juhani
PS. Jos vallankäytön kauheuksia verrataan, niin broilerivalta on osoittautunut ihmiskunnan historiassa noin sata kertaa pahemmaksi kuin riistäjävalta. Joten rakkaat nassut, kehotan teitä vakavasti rakastamaan meitä riistäjiä enemmän kuin broilereita, jos vain suinkin voitte.