[supsystic-social-sharing id='1']

Jari Sillanpää on totisesti koukussa. Tämä on diagnoosini. Siitäkin voisin lyödä vetoa, että esiintyessään Enbuske, Veitola & Salminen –ohjelmassa, hän oli etukäteen yrittänyt suoristaa yläkerran mattoja keinoilla, joita en tässä voi nimetä, etten joutuisi sananvastuuseen.

Muuten haastattelu oli lajissaan ihan normaali.  Sekavan addiktin sekava selittelytuokio. Hörhöilyä siis. Paitsi haastattelun lopussa, jolloin Sillanpäälle syttyi suuri oivallus, jota jopa koko kansakunta tarvitsisi. Siitä myöhemmin.

Haastattelu alkoi surkealla vitsillä, jolla Sillanpää yritti hakea sympatiaa yleisöltä. Se ei toiminut, koska vitsi ilmeisesti liittyi tapahtumiin, joista meillä kotikatsojilla ei ollut tietoa. En ainakaan minä hoksannut miten naisen orgasmi liittyy metamfetamiinin käyttöön, ja jos liittyy, mitä vitsikästä siinä on?

Hän on maan ylivoimaisesti paras ja valovoimaisin miesartisti. Uskomattoman maaginen esiintyjä, kiehtova persoona ja muuntautumiskyvyssään suuri taiteilija, joka saa yleisön liekkehin. Hänen konserteissaan on läsnä jotakin erityistä, joka muilta esiintyjiltä puuttuu.

Sillanpää on siis poikkeus suomalaisella tähtitaivaalla. Tämän päivän Olavi Virta myös tavoiltaan. Ja todennäköisesti kohtaloltaankin.

On jotenkin surullista, että Sillanpää on addiktoitunut juuri tuohon kyseiseen paskaan, metamfetamiiniin. Olisihan noita ollut hieman armollisempiakin hermomyrkkyjä. Mutta oikeastaan aine on valinnut hänet, eikä toisin päin. Niin siinä vain käy.

Sekin on surullista, että hän (kaikkien muiden addiktien tavoin) ei kykene itse nähtävästi lainkaan tiedostamaan riippuvuutensa syvyyttä. Ja juuri se tekee riippuvuudesta inhottavan: käytetty aine manipuloi aivot uskomaan, ettei oikeastaan edes ole mitään riippuvuutta, eikä siis mitään hätää.

No, hätä onkin suhteellinen käsite. Jos joku tykkää viettää loppuelämänsä huumepöllyssä, niin sitten tykkää. Omapahan on elämänsä. Siksi käytön ei pitäisi olla rangaistavaa, vaikka myynnin pitääkin.

Ehkä Sillanpää oikeasti haluaa vetää metamfetamiinia niin kauan kuin henki pihisee? Ja ehkä hänen faninsa tulevat katsomaan myös narkomaani-Sillanpäätä? Ehkä hänen uransa jatkuu. Toivon niin, koska minä ainakin menen heti, jos esiintyy sopivan lähellä. Ja pysyy lavalla ilman köysiä.

En siis tuomitse mitään. Narkomaanit ovat sairautensa uhreja. Esimerkiksi alkoholismi on lääketieteessä jo ajat sitten luokiteltu sairaudeksi eikä selkärangattomuudeksi ja ilmeisesti huumeriippuvuus myös. Ainakin pitäisi olla. Niissä on kysymys aivan samasta asiasta.

Joillakin ihmisillä herkkyys addtiktoitua päihteille on valmiina aivokemiassa jo syntymähetkellä – ja sitten aivot vain odottavat sopivaa tilaisuutta. Sen jälkeen kyyti on yleensä kylmää. Vain häviävän pieni osa addikteista – ehkä vain prosentti – onnistuu hyppäämään pois. Tässä suhteessa kuulun prosenttijengiin.

Se Jari Sillanpään ohjelmassa lausuma suuri oivallus meni jotenkin näin: En ole tehnyt metamfetamiinia käyttäessäni kenellekään mitään pahaa, miksi siis pyytäisin anteeksi?

Niinpä. Siitä hän oli aivan oikein pahoillaan, että ajellessaan pöllyssä ehkä vaaransi joidenkin hengen. Muuten ei ole mitään anteeksipyydettävää. Jos pyytää anteeksi alkoholismiaan tai huumeiden käyttöään, on aivan sama kuin pyytelisi ihmisiltä anteeksi, että sairastui syöpään.

Siinä ei ole järkeä. Siksipä ihmettelenkin, miksi Tuomas Enbuske, muuten niin fiksu tyyppi, edes julkesi ehdottaa sellaista.

Miten tuota Jari Sillanpään oivallusta julkisen anteeksipyynnön tarpeettomuudesta sitten pitäisi soveltaa laajemmin koko kansakuntaan?

Muistelkaa.

Varmaan moni muukin minun lisäkseni tunsi itsensä vaivautuneeksi esimerkiksi Louhimiehenruinatessa anteeksipyynnöillään armoa satojentuhansien katsojien edessä. Ja sitä ennen Törhönenkin taisi sortua samaan ja sitä ennen joku muu… ja kohta kolostaan ryömii esiin seuraava anteeksipyytelijä. Siitä on tullut maan tapa. Korjaan: maanvaiva.

Jos ei ole tehnyt jollekulle henkilökohtaisesti mitään pahaa – niin kuin esimerkiksi Aku Louhimies ei ole Suomen kansalle tehnyt – miksi pyytää anteeksi kaikkien edessä? Anteeksipyyntö on kahdenkeskinen juttu.

Julkisessa anteeksipyytelyssä on mieltä vain silloin, jos kyseessä on esimerkiksi poliitikko tai yritysjohtaja, joka on aiheuttanut vahinkoa jokaiselle kansalaiselle. Heitä riittäisi, mutta luuletteko, että pyytävät?

Julkisuuden henkilöistä te muut, joilla on jotakin anteeksipyytämistä, esittäkää se vain heille, joita vastaan olette rikkoneet. Jättäkää meidät sivulliset ruikutuksiltanne rauhaan.

Jussi Juhani

[supsystic-social-sharing id='1']