Jos olisin alpakka, niin ehkä kannattaisin suurmoskeijaa. Alpakat eivät söpöydestään huolimatta ole kovin viisaita.  Suomalainen lammaskin on eläintieteilijöiden mukaan hivenen välkympi.

Jos olisin alpakka, olisin tällä hetkellä myös hyvin hämmentynyt.  En ehkä ymmärtäisi miksi juuri minusta tehtiin mediassa melkein uusi vaakunaeläin. Vasta maahan muuttaneesta.  Toki alpakat pärjäävät Suomen luonnossa, kunhan niitä vain hoidetaan hyvin. Lammas tulee toimeen vähemmällä paijauksella. On jo sopeutunut ääriolosuhteisiimme.

Yllättävä joutuminen hyvien, mutta kierojen aikomusten keppihevoseksi saattaisi kiepauttaa valmiiksi neuroottisen alpakka-avatareni hämmennyksen ehdaksi vainoharhaksi. Eikä vainoharhainen alpakka enää ole kiva. Se saattaa sylkäistä. Sellainen ei sovi.

Oletteko koskaan kuulleet psykologisesta ilmiöstä nimeltä valkoinen valhe? Sitä on oikein tutkittukin. Lopputulos oli hyytävä: Rehellisyys erottaa, valehtelu yhdistää.  Toki tuon olen aina tiennyt, mutta tutkittuna se näyttää karmeammalta kuin itse ajateltuna.

Alpakkavalhe – sen paremmin kuin menneillään oleva suurmoskeijavalhekaan – ei tule erottamaan jyviä ” parempien ihmisten ” akanoista niin, että yhdenkään silmät aukenisivat. Ideologian vuoksi yhteisesti hyväksytty valkoinen valhe ei koskaan tee niin.

Ainoastaan valheen ominaisväri lopulta muuttuu. Vitivalkoisesta (alun perin jopa hyvää tarkoittavasta) valheesta tulee lopulta pikimusta – ja silloin katuminen on myöhäistä. Sellainen on valheen evoluutio: pikkuvalhe – emävalhe – valheen aiheuttama katastrofi. Olemme siirtymässä pikkuvalheesta emävalheeseen.

Eli suurmoskeija siis tulee Helsinkiin kaikkine rujoine seuraamuksineen ja alpakkaopetus ei opettanut yhtään mitään. Marginaali-ilmiöihin vetoamalla tullaan entistä kiivaammin ja kovenevin keinoin ajamaan määrättyä ideologiaa, josta ei koskaan ole seurannut hyvää missään.

Samapa tuo. Kongi pelastaa. Ikäiseni suomalaiset ovat siinä onnellisessa asemassa, että iltahuuto on jo alkanut. Oman kulttuurinsa (joka kiistatta rakensi tämän hyvinvointivaltion) luhistumista ei silloin ehkä ennätä nähdä. Sillä se luhistuu taatusti. Mikään mahti maailmassa ei sitä enää pysäytä.

Meitä on viisi vaivaista miljoonaa. Olemme prikulleen samassa asemassa kuin mikä tahansa alkuperäisväestö on historian saatossa ollut. Lopulta meidät jyrätään. Edistyksen nimissä. Osa geeneistämme jää toki jatkamaan, se on selvä, mutta sosiaaliset saavutuksemme, rehellisyyskulttuurimme, teeskentelemättömyytemme ja tasa-arvoon perustuva hyvinvointimme ei.

Liukenemme maailman velloviin massoihin sekä itsenäisenä kansakuntana, että etnisesti erityisenä ihmispopulaationa. En sano onko se hyvä vai huono, onnittelen vain itseäni, etten tarvitse sitä nähdä. En halua enää sopeutua. Olen sopeutunut jo liikaa.

Löydettyäni itseni ja todellisen mielenlaatuni, olen niin saakelisti tykännyt olla ihan tavallinen savolainen metsäläisjuntti. Se on alkuperäiskansan ylpeyttä omista juuristaan. Sellaiselle ei enää ole tilausta. Se on ehkä ihan vähiten trendikästä. Muutaman sadan vuoden kuluttua viimeiset metsäsuomalaisten jälkeläiset huutavat turhaan menetettyjen oikeuksiensa perään samoin kuin saamelaiset ja intiaanit nyt.

Jussi Juhani