Kerron teille vitsin. Se on vanha ja lähes varmasti olette jo sen kuulleet, mutta kerron silti. Minulla on siihen syyni. Noo…
Vanhempi kantasuomalainen aviopari meni terapeutin juttusille, koska vaimo koki, ettei ollut tyytyväinen parin seksielämään. Terapeutti oli jo kyllästynyt pariskuntaan, koska he olivat käyneet vastaanotolla saman syyn vuoksi useita kertoja ilman tuloksia. Niinpä terapeutti antoi pelleillessään oudon neuvon:
- Ostakaa suuri pyyhe ja palkatkaa roteva musta mies heiluttamaan pyyhettä sängyn vierellä, samalla kun te rakastelette.
Pariskunta otti neuvon vakavissaan. Hommasivat sekä pyyhkeen että rotevan mustan miehen.
No, mies rakasteli vaimoaan ja musta mies heilutti pyyhettä sängyn vieressä. Mutta ei. Vaimo ei ollut sen tyytyväisempi kuin aikaisemminkaan.
Niinpä he menivät taas terapeutin luo. Tämä oli entistä kyllästyneempi ja sanoi pariskunnan miehelle:
- Vaihtelu virkistää. Tehkää seuraavalla kerralla niin, että se roteva musta mies rakastelee vaimoa ja sinä itse heilutat pyyhettä sängyn vieressä.Terapeuttia on viisainta uskoa. Niinpä makuhuoneessa oli seuraavalla kerralla tällainen asetelma: roteva musta mies rakasteli vaimoa ja pariskunnan mies heilutti ahkerasti sängyn vieressä pyyhettä.
Melkein heti vaimo alkoi äännellä kiihkoissaan eikä mennyt kauan, kun jo voihki silkasta nautinnosta. Aviomies hihkui rotevalle mustalle:
- No niin! Näin sitä pyyhettä pitää heiluttaa. Tällä tavalla!
Heh. Minua tuo vitsi naurattaa aina kun kuulen sen. Se on mielestäni hiton hyvä. Mutta miksi kerroin sen, vaikka oli vanha ja miksi osa teistä nauroi niin vapautuneesti?
Tuollaisen vitsin voi vielä nykypäivänä kertoa missä vain. Siinähän pilkataan valkoista heteromiestä. Se ei sen vuoksi loukkaa ketään. Valkoinen heteromies on immuuni loukkaantumisille.
Mutta jo nyt juttuni varsinainen pointti:
Yletön ja liioiteltu poliittinen korrektius vähemmistöjä (paitsi valkoisia heteromiehiä ja savolaisia) kohtaan on pilannut huumorin. Kunnon vitsejä – niitä, joille aiemmin kaikki tasapuolisesti nauroivat – ei enää kerrota missään, eikä tilalle ole juuri tullut uusia.
Ei voi tulla, koska emme ole varmoja läpäisevätkö ne korrektiusseulan. Niinpä huumori on henkitoreissaan. Korrektius kuristaa sen.
Joudumme alati varomaan sanojamme, etteivät nais- tai miesoletetut feministit, rodullistetuksi itsensä kokevat, alkuperäiskansat, kielivähemmistöt, homot, lesbot, trans- tai muunsukupuoliset, eri uskontojen tai kulttuurien edustajat, mitkä tahansa äänekkäät vähemmistöt, tai vain pelkät hihhulit pahastu.
Kun emme ole sata varmoja loukkaako tietty vitsi jotakuta vai ei, tai nostaako kaupungin ainoa kolmannen aallon feministi äläkän, niin varmuuden vuoksi emme enää kerro vitsejä lainkaan ja kontrolloimme puheitamme muutenkin lähes naurettavasti. Se on sääli.
Ennen juttu lensi ja vitsejä kerrottiin. Naurettiin yhdessä selät keikassa sille härskeimmällekin – ja poliittisesti epäkorrekteille tietty myös. Tosin tuota sanaparihirviötä ei vielä ollut suomen kielessä. Ilmeisesti joku vitsiniekka keksi sen pilkallaan.
Siihen aikaan (ennen vanhaan) kukaan ei pahastunut pelkästä vitsistä. Niin teennäisiä ihmisiä ei yksinkertaisesti ollut. Nykyään pahastutaan jopa toisten puolesta – mikä on jo vitsi sinänsä.
Otan riskin vihapuhekäräjistä ja kerron seuraavaksi erään vanhan ja kuluneen vitsin. Sitä ei enää saa kertoa. On jo tiukinta tabuosastoa. Kyseistä vitsiä kerrottiin vielä kymmenen vuotta sitten kenelle vain, viitisen vuotta sitten ainoastaan luotetuille sisäpiiriläisille, mutta nykyään ei uskalla edes omille sukulaisille. Jopa ystävien ja sukulaisten välinen keskinäinen luottamus ja lojaalius on korrektiuspellejen toimesta onnistuttu rikkomaan.
Tässä nyt viimeinkin se tabuvitsi:
- Niin kuin tiedät, mustalaiset ovat levittäytyneet melkein jokaiseen maahan maapallolla.
- Niinpä taitaa olla…
- On kuitenkin yksi maa missä heitä ei näy.
- No mikä?
- Työmaa.
Heeheeh… Anteeksi. Nauroin tottumuksesta. Karkasi siis. Vitsin sanomahan ei missään nimessä tietenkään ole totta, vaan kyseessä on siis, no, pelkkä vitsi. Ehkä juuri se nauratti, ettei ole edes totta ja silti vitsaillaan. Tai jotain. Hemmetti…
Puolustelen lisää (niin kuuluu tehdä): Kerroin tuon vain esimerkin vuoksi. Blogitekstini hengessä. Enhän minä nyt muuten. Ja myönnän, ehkä kyseinen vitsi itsessään ei edes ole kovin hyvä, vaikka nauroinkin. Mutta se, ettei moisia enää voi kertoa, on jo vitsien vitsi. Se taas ei jostakin syystä jaksa naurattaa tippaakaan.
Te, jotka jo loukkaannuitte vitsin kohderyhmän puolesta, olkaapa kerrankin rehellisiä: Eikö vitsi ollut sentään aika viaton?
Ei vai? Siinä tapauksessa diagnoosini on, että liika korrektius on tappanut huumorintajunne, enkä usko teidän enää koskaan toipuvan – ja se on paljon suurempi vahinko, kuin huonojen vitsien kertominen.
Mustalaisystäväni muuten nauravat tuolle edelliselle lähes aina. Yleensä heillä on parempi huumorintaju kuin meillä ns. kantiksilla. On oltava. Kun elämä menee tosi vaikeaksi, huumori tuo lohtua. Itselle nauraminen eniten.
Miksi muuten kutsun mustalaisia mieluummin mustalaisiksi, enkä romaneiksi? Koska kulttuurineuvos Veijo Baltzarkin tekee niin. Lisäksi hän on samaa mieltä kuin minäkin: ”Romani-nimitys on valtaväestön keksimä keino, jolla mustalaiset halutaan laittaa lokeroon ja pitää siellä."
Vaikka joskus kerron edellä kuvatun kaltaisia mannevitsejä, kunnioitan mustalaisia. Jopa hieman ihailen. Niin kuin kaikkia, jotka uskaltavat elää itsensä näköistä elämää. Korrektiuteensa tukehtuvat nykykantasuomalaiset eivät juuri uskalla enää.
Kun kerran aloitin, sukellan aivan sysimustiin vesiin ja teen blogistisen itsemurhan. Kerron melkein homovitsin, joka samalla pilkkaa sairaita ja on kaikin puolin muutenkin kieroutunut. Yhdellä sanalla sanoen: perverssi.
Mies tykkäsi anaaliseksistä. Mutta hänen Anuksensa (perse siis) ei tykännyt. Sitä paitsi Anus oli varma, että siihen ennen pitkää tarttuisi aids, jos anaalihommat jatkuisivat. Niinpä Anus irtosi miehestä ja lähti omille teilleen. Mutta kuinka ollakaan lähiseudulla oleillut Aids huomasi loittonevan Anuksen ja juoksi perään.
Anukselle tuli pakokauhu. Se pintteli pensaikossa Aidsia karkuun henkensä hädässä. Mutta vaikka Anus kuinka juoksi ja juoksi, Aidsin läähätys läheni. Yhtä äkkiä Anus huomasi Hyvän Haltian.
- Rakas Haltia, auta minua, Anus rukoili, - hirmuinen Aids jahtaa minua ja saa kohta kiinni.
Niinpä Hyvä Haltia heltyi ja taikoi Anuksen pikkulinnuksi puun oksalle, ettei Aids tuntisi tätä.
Aids saapui hengästyneenä paikalle ja oli näkevinään vilauksen Hyvästä Haltiasta. Se herätti Aidsin epäluulot ja hän tivasi oksalla istuvalta linnulta:
- Ettet vain sittenkin olisi Haltian pikkulinnuksi taikoma perse, tuota… siis Anus?
Anus oksalla hätääntyi:
- En varmasti ole Anus! Olen vain ihan tavallinen pikkulintu, joka istuskelen tässä oksalla ja laulelen kesäiltaan. Kuuntele vaikka!
Ja niin lintu alkoi laulaa:
- Ptrööö, prrööö, pröööt..
Ette ymmärtäneet? Ette nauraneet? Outoa. Minä hekotan aina itsekseni metsässä, kun tuo tulee mieleen. Metsä onkin nykyään ainoa paikka, missä epäkorrekteja vitsejä saa kertoa edes itselleen. Siksi viihdyn siellä. Tykkään nauramisesta.
Ai, miksi en kertonut vitsejä islamista? Päättömänä olisi hankala kirjoittaa blogeja. Siksi.
Jussi Juhani
Tästä linkistä muuten voit tilata uusimman vitsikirjamme, PLÄJÄYKSEN.
[supsystic-social-sharing id='1']
