[supsystic-social-sharing id='1']
Tiedän, ettei ole korrektia arvostella islamin uskontoa. Teen sen silti. Arvostelen samalla kaikki muutkin uskonnot: Ovat enimmäkseen ihmismielelle vahingollista mentaalijätettä. Vain sokea poliittinen aate pärjää vahingollisuudessa uskonnoille. Tosin nekin ovat oikeastaan uskontoja.
Uskonnot perustuvat jonkun ihmisen meille välittämiin ”jumalan” ilmoituksiin. Välittäjä, profeetaksi kutsuttu tai muu, kertoo millainen tämä kyseinen jumala on ja mitä hän meiltä haluaa.
Jos ”profeetta” elää parasta aikaa keskuudessamme, emme usko, vaan kutsumme häntä yksinkertaisesti hulluksi, mikä lienee osuvin nimitys kaikille profeetoille kaikkina aikoina. Myös heille, joiden nimi mainitaan päivittäin eri uskontojen yhteydessä ja joita emme rohkene kutsua tuolla kätevällä termillä.
Pohtikaamme seuraavaa uskontoa:
Sen profeetta on Taavi Pykäläinen Itä-Suomesta. Kova työmies ja tunnettu linnustaja. Kohtasi jumalan ollessaan aikeissa kyykistyä tarpeilleen katajapuskan juureen.
Silloin puskasta kuului ääni: Taavi, älä häpäise herrasi asuinsijaa, sillä minä olen se, mikä minä olen, eikä muita ole. Oitis Taavi käsitti, että Kaikkeudenvaltias, Elämän ruhtinas, Ikiaikojen Jumala puhui hänelle, mitättömälle pykäläiselle, katajapuskaksi naamioituneena.
Housut yhä puolitangossa Taavi heittäytyi maahan ja koki Ukko-Jumalan läsnäolon täydemmin kuin yksikään profeetta aiemmin on kokenut minkään toisen jumalan. Sillä siunaamalla Ukko jakoi kaiken tietonsa ja armonsa suoraan Pykäläisen aivoihin.
Sellaista ei kuvittelisi yhdenkään ihmisen kestävän. Ja tiukilla oli Taavikin: Kokonaista kaksi päivää ja yötä hän makasi takamus itikoiden armoilla puskan juurella syömättä ja juomatta, ennen kuin Metsähallituksen eläkkeellä oleva piiritarkastaja löysi hänet ja toimitti hoitoon.
Jo sairaalassa Taavi aloitti julistamisen. Olihan hänellä siihen Ukon antamat valtuudet. Ja niin palavat olivat hänen sanansa, että puolet huonetovereista tekivät parannuksen ja tupakkahuoneessa kaikki.
Uusi oppi oli syntynyt. Minäkin uskon siihen.
Ja olen varma, ettei yksikään pääse paratiisiin ilman Pykäläisen ilmoittamaa Ukon tahtoon taipumista.
Rukoilemme kuusi kertaa päivässä. Se on tehtävä aina katajapuskaan päin. Mutta selin. Pysähdymme kesken kiireittemme, seisomme hajareisin, kumarrumme ja katsomme jalkojemme välistä taakse päin.
Näin Ukko näkee yhdellä vilkaisulla sekä nöyryytemme ylösalaisin olevasta naamastamme, että kunnioituksemme hänen profeettaansa kohtaan takamuksestamme.
Varsinaista ehtoollista emme vietä, mutta pidämme katajanmarjoja osana Ukon ruumista. Niillä maustettuna savulahnasta tulee taivaallista. Viiniä litkimme aina, kun vain tarjoutuu tilaisuus. Paitsi minä en ota – Pykäläisen luvalla – koska minulla on huono viinapää.
Kuolleita emme hautaa. Poltamme heidät ja ripottelemme tuhkat katajapensaan juurelle. Kun oma aikamme koittaa, sielumme siirtyy ikimetsien syvään rauhaan, jossa ei viintä ja savulahnaa puutu. (Minun tosin ei tarvitse ottaa paratiisissakaan, koska edes Ukko ei kykene viinapäätäni parantamaan.)
Myös lintujen laulu on paratiisisissamme tauoton. Vaikka en ole aivan varma, onko se hyvä juttu.
En usko kohtaavani taivaallisessa ikimetsässä ainuttakaan epäuskoista. He joutuvat avohakkuualueelle, jossa hirvikärpäset, punkit, paarmat ja itikka-armeijat muistuttavat heitä ikuisuudesta ikuisuuteen pahoista teoistaan. Ja ennen kaikkea siitä, etteivät uskoneet Taavi Pykäläistä. Amen.
Kuulostaako uskontoni hölmöltä?
Ei pitäisi, koska se ei eroa valtauskonnoista muuta kuin profeetan ja jumaluuden nimen verran.
Jussi Juhani
[supsystic-social-sharing id='1']
