Inhoan lässytystä. Siis small talkia. Hallitsen sen kyllä nykyisin jo jotenkuten, mutta nuorempana en lainkaan. Ihmettelen, kuinka jotkut pystyvät lätisemään tuntemattoman kanssa säästä varttitunnin. Itse en keksi mitään sanottavaa niin itsestään selvästä asiasta. En muista millainen sää oli vuonna 1984, enkä edes millainen se oli viime kesänä. Ja jos juuri parhaillaan sataa, niin se vittu sataa. Ainoa järkevä lause, jonka osaan siitä muotoilla, on: Sataa.
Tiedän kyllä small talkin perussäännöt: Hymyile. Puhu vaarattomista aiheista. Sellaisista, jotka kiinnostavat keskustelukumppania, eli heteromiehille jääkiekosta ja homoille baletista. Keksi naisille kulttuuriläppää tai ylistä Jari Sillanpäätä ja Antti Tuiskua. Mainitse sana ihana pari kertaa. Tuiskusta puhuessasi kolmesti.
Kuuntele riittävästi ja nyökyttele kiinnostuneen näköisenä. Kehu sitä toista; vaatetta, ulkonäköä tai jotain. Siitä se tykkää eniten. Ei se sinusta tykkää, vaan itsestään. Eikä koskaan kyllästy kuuntelemaan ylisanoja omasta erinomaisuudestaan.
Vihjailevat kiertoilmaisut, eli small talk –juorut, ovat pahimpia. Niihin pitäisi vastata samalla oveluudella, jonka perimmäisen tarkoituksen, eli hyväntahtoisuudeksi verhotun halveksunnan, molemmat ymmärtävät:
” On sillä Pirkolla huono tuuri miessuhteissaan. Itse niin ihana ihminen, mutta ei sattunut se oikea kohdalle tälläkään kertaa…”
” Voi harmi. Ja niin kuin se Pirkko on yrittänyt… ”
Tosi asiassa molemmat tietävät, että Pirkko on epävakaa horo, joka vaihtaa miestä kahdesti viikossa. Esittelee uuden kapakkalöydöksensä aina kihlattunaan, vaikka pokasi sen vasta aamupäivällä.
Se mitä sanot ja mitä ajattelet ovat small talk –tilanteessa liian usein räikeässä ristiriidassa. Sellainen nakertaa sielua ja aiheuttaa ääliömäisen olon.
” Aloitin kaksi viikkoa sitten joogan.”
Sanot: ” Upeeta! Ihmettelinkin mitä sinulle on tapahtunut. Liikut niin sulavasti ja näytät freesiltä.”
Ajattelet: ” Jos joku saa kaltaisesi hikoilevan köntyksen taipumaan keksikohdaltaan edes sentin, kyseessä on veden päällä kävelemiseen verrattava ihme. Että osanotot vaan jooga-opellesi. ”
Niinpä. Hän on tyytyväinen, sinä et. Tunnet itsesi alhaiseksi kahdesta syystä: Siksi, että valehtelit hänelle ja siksi, että ajattelit hänestä pahaa. Olisi ollut viisaampaa vain ynähtää itäsuomalaisittain: yhyh.
Entäpä, jos puhuisi rehellisesti:
”Eipä oo hääppönen tuo uusikaan takkisi.” Tai: ”No huh huh! Sitä on näköjään taas tullu syötyä muutama hodari.” Tai: ”Eipä vittu paljo kiinnosta koirasi tekemiset… eikä sen puoleen sinunkaan. Mutta haluat varmaan kuulla mitä minä…”
Riitahan siitä tulisi. Mutta toisaalta maailmassa riidellään jo niin paljon, että kyllä sinne vielä yksi tora mahtuu.
Bongasin oheisen seuranhakuilmoituksen eräästä nettilehdestä (jota ei small talk –tilanteessa saa missään nimessä sanoa lukevansa). Ilmoittaja on umpirehellinen – mutta vasta viimeisessä lauseessa:
”Haluaisin tavata jännittävän ja mielenkiintoisen naisen, jonka kanssa voisi keskustella kulttuurista, politiikasta ja nauttia taiteesta sekä jakaa elämän syvimmät tuntemukset. Mutta eniten haluaisin kuitenkin pillua.” Mies 48.
Jussi Juhani