Väkerrän aiheesta vielä yhden blogin, vaikka maahanmuuttokeskustelu jo tympäisee. Se on tyhjänpäiväistä jahnaamista, jossa ideologiansa vuoksi myöhäisääliöityneet syyttävät aitoja syntymä-ääliöitä tyhmiksi.  Kyseessä on pösilöiden valtakunnallinen mutapaini. Se käydään olkiukkoarmeijoiden voimin.

*   *   *

Silloin kun hallitsemattoman maahanmuuton valtavat taloudelliset ja inhimilliset ongelmat – ja jopa Brysselin verilöyly – aiheuttavat keskustelua vain suomalaisesta rasismista, ollaan niin syvällä typeryyden ytimessä, ettei sinne päivä paista. Ja nyt siellä ollaan ihan koko kansakunnan voimin.

Brysselin pamauksen seurauksena pääkirjoituksissa ja poliitikkojen kannanotoissa tehtiin uusi ennätys. Se tuli kansalaisten älyn aliarvioimisessa. Puheissa ja teksteissä ihmeteltiin sivistynein sanakääntein miten kotoutuminen voikin epäonnistua NOIN pahasti ja vedettiin johtopäätös: Syy on valtaväestön ennakkoluuloissa, syrjinnässä ja rasistisissa asenteissa.

No ei vittu ole.

Minä kerron teille, missä se syy on. Rautalankaa olkaa hyvä:

Kotoutuminen ei onnistu, jos EI HALUA kotoutua. Piste.

Mikä muu selittäisi etnisten ryhmien eristäytymisen valtakulttuurista vaikkapa 500 vuodeksi? Eikö siinä ole pidetty omasta kulttuuriperinnöstä kiinni niin tiukasti, että se on osaltaan estänyt integraation? Ja nimenomaan on pidetty kiinni oman kulttuurin niistä tavoista ja arvoista, jotka tehokkaimmin estävät integraation ympäröivään valtakulttuuriin.

Ja te, jotka taatusti jo nostitte limaisen rasistikorttinne esiin, huomatkaa: En sano onko tuo (eristäytyminen) hyvä vai paha. Minulle se on aivan se ja sama. Eristäytyköön jokainen juuri niin kuin haluaa. Etsiköön kukin oman perunakuoppansa aivan vapaasti. Vahinko on omansa.

Mutta eristäytyminen on myös yhteisön oma valinta. Sitä on turha kiistää. Se ei ole kaikilta osin valtakulttuurin syytä, sanokoot päivystävät ymmärtäjät ihan mitä tahansa. Eristäytyminen valitaan, koska omaa kulttuuria pidetään parempana kuin valtakulttuuria. Tuo on totuus, joka liian harvoin sanotaan ääneen.

Useimmiten vanhemmat valitsevat lapsensa puolesta kulttuurin, joihin nämä kasvatetaan. Ja se on siinä. Tulevaisuus on siltä osin lyöty lukkoon. Siihen ei enää syrjinnät tai hyväksymiset juuri vaikuta. Paras on muka valittu. Siinä pysytään ja sitä puolustetaan henkeen ja vereen, olkoon se kuinka taantumuksellinen tahansa.

Kun länsimaisen valtakulttuurin keskelle syntyy pysyviä eristäytymisen saarekkeita, joissa on oma kulttuurinsa, niin juuri tästä on kysymys: haluttomuudesta integroitua. Se on siis kulttuurinen valinta, ei välttämätön pakko. Vaihtoehto on aina tarjolla.

Tällainen eristäytynyt saareke on mm. Belgian pahamaineinen Molenbeek, eurooppalaisten jihadistien pääpaikka EU:n ytimessä. Siellä ei vallitse länsimainen kulttuuri, vaan jokin ihan muu. Ja se muu on jatkuvalla törmäyskurssilla ympäröivän valtakulttuurin kanssa, koska arvot ovat toiset. Silti se voi säilyä vaikka ne mainitut 500 vuotta. Omaa kulttuuria ei hylätä, koska se on OMA. Ja oma on parempi kuin toisen. Aina.

Varsinainen kulttuuri on syvällä ihmismielessä. Aivan sen apinakerroksissa. Kulttuuri on ihmisen minän sisältöä, olennainen osa identiteettiä. Se sisältää tavat, uskomukset, ennakkoluulot ja asenteet. Se ei ole jännittävästi maustettuja ruokia, värikästä pukeutumista ja mielenkiintoisten soittimien rämpytystä.

Tietääkseni yhtään sotaa ei ole sodittu oudosti maustetun ruuan vuoksi. Kulttuuriin kuuluvien hölmöjen jumaluskomusten puolustamiseksi sen sijaan soditaan tänäänkin – ja räjäytellään naulapommeja.

Kun kaksi kulttuuria, joiden perusarvot poikkeavat suuresti toisistaan, asuvat vierekkäin tai jopa sisäkkäin, törmäyksiä syntyy taatusti. Vaikka leikkisimme miten liberaalia tai suvaitsevaista tahansa, ennemmin tai myöhemmin ärsyynnymme tavoista ja asenteista, jotka poikkeavat täydellisesti omistamme. Joskus se ärsyyntyminen ylittää säällisen käytöksen rajat. Sellaista kutsutaan ensin konfliktiksi ja eskaloituessaan väkivallaksi, sodaksi tai peräti kansanmurhaksi.

Monikulttuurinen yhteiskunta on toki siinä mielessä viehättävän jännittävä paikka, että kahnauksia riittää.  Se itse tuottaa niitä. Sellaisessa yhteiskunnassa saa pöyristyä ja kiihottua tämän tästä.

Monokulttuurinen yhteiskunta taas on hieman tylsä. Aina samaa ennalta-arvattavuutta. Kiistellään lähinnä säätiedotuksista ja urheilutuloksista. Kuka jaksaa?

Hän, joka tykkää elää rauhassa, toivoo tietenkin järkeen, tieteeseen ja humanismiin perustuvaa tylsää monokulttuurista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on yhteiset arvot. Hän, joka haluaa pommien pauketta ja alituisen riitelyn tuomaa jännitystä elämäänsä, kannattaa monikulttuurisuutta – tuota pölhöuskontojen ja poliittisten ismien ikuista temmellyskenttää.

Niin simppeliä se on.   Minulle kelpaa kumpi tahansa, joko moni tai mono. Jotkut pärjäävät aina. Uskon kuuluvani heihin.

Rakastakaa toisianne – tai älkää sentään – sietäminenkin riittää.

Jussi Juhani