Rasismi-sanaa on ängetty joka paikkaan. Sanaa ryöstöviljelevät media, poliitikot ja päivystävät dosentit. Mikä tahansa voi muka olla rasismia.  Kuka tahansa eri tavalla ajatteleva tai vastenmieliseksi koettu yritetään leimata rasistiksi.  Hänen sanan- ja mielipiteenvapautensa kyseenalaistetaan vihjailemalla hitlerkloonista, joka jo virittelee polttouunejaan.

Ehkä mitään toista sanaa ei ole käytetty niin paljon väärin ja niin inhottavan tarkoitushakuisesti lyömäaseena kuin juuri rasismia.

Sen alkuperäinen merkitys lienee jotakin Wikipediasta poimitun kaltaista:

Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

Tuo kelpaa määritelmäksi, sillä sanan varsinaisella merkityksellä ei nykyisin ole väliä. Jokainen sosiologi, kielitieteilijä, toimittaja, poliitikko tai kuka-lie-vouhka, haluaa joka tapauksessa määritellä sen oman ajatusmaailmansa tukipönkäksi.

Vanhan homofobisen kulttuurin aikana varmin keino riistää mieheltä maine ja kunnia, oli kutsua häntä homoksi. Nuorempien ikäryhmien on ehkä vaikea käsittää sitä, mutta niin se vain oli. Homoksi leimautuminen oli pahinta, mitä miehelle saattoi tapahtua. Jopa rikolliset koettiin homoja kunniallisemmiksi. Nainen alennettiin yhteisön ulkopuolelle leimaamalla hänet huoraksi. Huoralla ei ollut ystäviä.

Tarvitsemme jonkin keinon – esimerkiksi sanan, jolla kykenemme nousemaan halveksiviemme ”huonompien” ihmisten yläpuolelle. Halveksittujen joukkoon pääsee ajattelemalla, tuntemalla ja toimimalla eri tavoin kuin yleisesti hyväksyttyä mielipidettä mielistelevä massa. Eri aikoina on vallalla erilainen yleisesti hyväksytty mielipide. Absoluuttisen oikeaa ei ole olemassa.

Nyt ylempää ihmisaateluutta korostetaan lyömäsananalla rasismi. Sellaiseksi kutsutaan ”roskajoukon” ajattelutapaa ja tämän sivistyksellisen paarialuokan kollektiivista typeryyttä. Se annetaan määritteeksi älyllis-emotionaalisille vajakeille; ali-ihmisille, jotka haikailevat naurettavaa paskamaailmaansa.

Kun nimeät jonkun rasistiksi, kohotat itsesi hänen yläpuolelleen. Pyrit sanomaan: Minä itse tietenkin olen avarakatseinen, ennakkoluuloton, suvaitsevainen, nykyaikainen, sivistynyt, empaattinen, viisas…  Korostamalla nimittelyllä omaa hyvyyttäsi, riistät samalla nuo ominaisuudet vastapuolelta, surkealta rasistipaskalta.

On lähes orgastisesti itsetuntoa hivelevää kutsua pusakkaan pukeutuvaa, amiksen kesken jättänyttä, naapurin mölöpoikaa rasistiksi. Hänhän ON sinua huonompi, eikö niin?

Minun vajavainen älykkyyteni pelastuu OMISSA silmissäni suureksi viisaudeksi, kun tuomitsen Jussi Halla-ahon ja kumppanit rasisteiksi. Ovat ehkä lukeneempia kuin minä, mutta lukeneet aivan vääriä kirjoja. Minä kun en koskaan alentuisi lukemaan sellaista roskaa (vaikkapa muinaista kirkkoslaavia ja muuta ihmisarvoa rienaavaa).

On niin ylevää tuntea itse kuuluvansa hyvien ja oikeudenmukaisten joukkoon. Niiden, joiden tehtävänä on sentään maailman pelastaminen. Keneltä? No rasisteilta tietenkin – ja niiltä muilta ajatusrikollisilta. Eihän ihmiskunnalla ole muita varteenotettavia vihollisia kuin rasismi ja liberalismi.

Rasismi-hysteria näyttää nyt kuitenkin saavuttaneen kliimaksinsa. Kolikon toinen puoli on kääntynyt. Joitakuita jossakin selvästi jo hävettää oma naiiviutensa – ja nimittelynsä.

Lukaiskaapa Helsingin Sanomien ansiokas juttu aiheesta (linkki alhaalla ja tässä). Paitsi, että juttu kertoo kaiken tarvittavan asiasta, se on lähes päinvastainen sille linjalle, jota mm. Hesari on jääräpäisesti vuosikausia noudattanut. Sanoma-konsernilla lienee nimittäin ennätys rasismikortin vilauttelussa.

Kun jutun lukee, päätyy johtopäätökseen, mikä on jo kauan muhinut ilmassa: suomalaisessa keskustelussa rasismi-sana alkaa pian olla synonyymi järkevyydelle.  Ainakin se kutistuu merkityksettömäksi. Ehkä sille käy kuin vittu-sanalle, jonka aiempi voima ja tehokkuus on liudentunut teinien välimerkiksi.

Oikeastaan harmi, sillä oikeitakin rasisteja on. Toki äärimmäisen vähän tässä maassa.

Jussi Juhani

Linkki Hesarin hämmentävän tasokkaaseen juttuun, jonka samalla voinee tulkita lehden havahtumiseksi kylmään todellisuuteen (viimeinkin). Siperia opettaa – ja muutama organisoitu joukkokopelointi:

Rasistiksi leimautumisen pelko estää keskustelua seksuaalirikoksista

Laitan tämän tekstini  näkyviin täälläkin. Julkaisin sen toisessa blogissani ja siitä tuli suosittu. Olivat näköjään kopsanneet sen lupaa kysymättä erään näissäkin blogeissa parjatun, kiistanalaisen (mutta porusta päätellen ilmeisen tarpeellisen), nettilehden sivuille. No, ei se minun mielenrauhaani häiritse, mutta kerroin, jos törmäätte siellä tekstiini.