Olemme lirissä. Tai mitäpä tuota kaunistelee, ihan ehdassa kusessa tässä ollaan. Me suomalaiset. Ja perversseintä on, että haluamme olla. Viihdymme siinä.
Ainakin, jos uskoo asiantuntijoita, dosentteja, oppositiota ja mediaa. Tähän mennessä ovat tyrmänneet joka ikisen keinon, jota on esitetty ratkaisuksi ongelmiimme. Jos sopivaa dosenttia ei ole löytynyt, niin ainahan ovat kätilöt.
En jaksa luetella mitä kaikkea on jo tyrmätty ja kuka, mutta ihan viimeksi tuli tällainen:
”Vaikka ansiosidonnaista lyhennettäisiin, eivät ihmiset työllisty, sillä ongelmana on tällä hetkellä työvoiman heikko kysyntä” Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Merja Kauhanen (Iltalehti 14.10.2015)
Niin varmaan ja natkut natkut. Ei tuollaisen sanomiseen tarvita tutkimusjohtajaa, ihan tavallinen Antero riittäisi. Ja jos Antero on liian krapulassa mitään sanoakseen, niin minä voin sanoa hänen puolestaan, että ketuille menee Suomen pelastustalkoot joka tapauksessa. Menee siksi, koska kukaan ei näköjään edes halua pelastautua.
Oikeastaan se on meille oikein. Meitä on vaivaiset viisi miljoonaa ja emme silti pääse yhteisymmärrykseen mistään. Se on outoa – tai pikemminkin ääliömäistä. Minkäänlaista yhteistä tahtoa nousta suosta ei ole. Jokainen saa nautintonsa yrityksestä tyrmätä jokaisen toisen – ja kaikki yhdessä hallituksen.
Näin pieni kansa voisi koska tahansa ratkaista ongelmansa, jos itsekkyys väistyisi yhteisen pyrkimyksen tieltä. Se olisi helppoa, koska meitä on vain suuren kaupungin verran. Jos kaikki sitoutuisivat maan menestykseen ja lopettaisivat kitinän ja toistensa parjaamisen, niin pian kaikki menisi kuin kusilautaa. Mutta ennen loppuu kanilta potenssi kuin tästä maasta ruikutus, katkeruus ja kateus.
Olemme kollektiivisen neuroosin vallassa. Vaaleissa äänestimme rohkeasti määrättyjä puolueita, että nämä hoitaisivat asiat kuntoon, mutta nyt vastustamme kaikkea mahdollista mitä nämä samat puolueet esittävät. Koko kansa alkaa olla pelkkiä takinkääntäjiä. Piti muka jokaisen säästää. Nyt ”jokainen” tarkoittaa sitä toista, ja vain sen toisen pitää säästää – eikä sekään kelpaa.
Keskustelu ja teot ovat kuin jakomielitaudin oireistosta:
Eduskunnan puhemiehistö kehotti kansanedustajia luopumaan yhden viikon palkkioistaan merkkinä taloustalkoisiin osallistumisestaan. Yksikään ei ole toistaiseksi luopunut eurostakaan. Eräs edustajista piti jopa ”kuvottavana” moista vaatimusta.
Muutamat yritysjohtajat tekivät eleen ja lupasivat pienentää tulojaan kymmenellä prosentilla. Mitä hyvää se sai aikaiseksi? Ainoastaan kansallisen pottuilun ja ahneeksi haukkumisen, kun eivät antaneet kerralla kaikkia rahojaan.
PAM halusi kettuilla Sipilälle lähettämällä tälle surkean polkupyörän, Jopon. Sipilä palautti pyörän, vaikka olisi kannattanut palauttaa pelkkä satula vihjeeksi paikasta, josta PAMin asenne on peräisin.
Turvapaikanhakijat hellyttivät tuhansien vapaaehtoisten sydämet, vammaiset ja vanhukset eivät kenenkään.
Toisarvoisista asioista kiistellessä aikapommi tikittää.
Tämän lauseen kirjoittamiseen kuluneessa ajassa Suomi velkaantui 200 000 euroa lisää. Kun aamulla herään, Suomella on velkaa ainakin kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin nyt. Mitä tekisit kymppimillillä? Humputtelisit turhuuteen? Niin valtio tekee. Meidän pyynnöstämme.
Olemme ristiridassa oman päämme kanssa. Sitä sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Hieno nimi pöljyydelle. Perussuomalaisia äänestäneet ovat kaikista eniten sekaisin. He loukkaantuivat kun Soini ei itse henkilökohtaisesti seissyt rajalla stop-merkki kädessään, vaan maahan pääsi lauma turvapaikanhakijoita. Ja se on persuille tosi noloa, koska se oli vasemmiston unelma, joka toteutui kertarysäyksellä. Vastapuolen unelman toteutuminen on suomalaiselle liian katkera pala. Persuille oli. Tekivät Soinista syyllisen tappioonsa.
Kaikki on skitsofreenista. Maa on jakautunut kahtia: hölmöihin ja vielä hölmömpiin.
Asiantuntijat kimittävät rintamalinjan kahtapuolta puolta hallitukselle, että väärä sammutustekniikka, joten antaa palaa vaan. SAK uhkailee lakoilla, vaikka sai jo vesitettyä lähes kaikki työelämän uudistukset. Tuntevat näköjään vanhan taikatemppufilosofian: Siinä taikuri työntää naapurin pakaralihakseen kuuden tuuman rautanaulan tuntematta itse lainkaan kipua.
Yrittäjät (minä muiden joukossa) katsovat sivusta ja hiljaa päättävät, ettei näin kakofonisessa tilanteessa voi palkata ketään lisää. Ei uskalla, koska kukaan ei osta mitään, ei usko mihinkään, eikä suostu mihinkään. Ei uskalla palkata siksikään, koska lakkoja on tulossa, poliisit jahtaavat pitsakauppiaita ja kohta muitakin pienyrittäjiä – ja kaiken lisäksi Jari Tervon kaverit haukkuvat jokaista väärin ruokailevaa ja pukeutuvaa paskasakiksi, eikä paskasakin varaan ole koskaan bisneksiä rakennettu.
Masentavaa.
Nyt muistellaan kaiholla Nokian aikaa. Silloin maasta tihkui maitoa ja hunajaa. Leipäjonoissa olivat vain juopot ja ketaleet, ei muita. Kaikki oli nii-in hyvin… oi joi…
Hei dementikot, lopettakaa menneistä höperehtiminen! Palautan mieleen mistä tämä kansa oikeasti keskusteli silloin, kun Nokia takoi maahan rahaa ja hyvinvointia: Optioista!
Vain nokialaisten optiot kiinnostivat sairaalloisesti kaikkia, yrityksen tuoma kansallinen vauraus ei tippakaan. Niin outoja mulkvisteja me olemme.
Jopa presidentti paheksui palkkioita, vaikka niistä maksettiin 60 prosenttia veroja valtiolle ja optioiden maksajina olivat rikkaat amerikkalaisrouvat. Kaikki oli siis silkkaa voittoa meille jokaiselle, mutta ei kelvannut sekään. Ohjaaja Jouko Turkka jopa teki Ollilasta pilkkanäytelmän, jossa ivattiin hänen kapeita harteitaan. Voiko mulkumpaa tekoa olla? Vähän kuin Jeesusta kivittäisi.
Että sellaista oli jo silloin, kulta-aikana. Nyt ei ole Nokiaa, eikä kukaan tolkuissaan oleva uskalla enää sellaisia maahan perustaa. Mutta ehkä hirttonaruihin erikoistunut nettikauppa voisi hyvinkin pärjätä… ja paskojen polkupyörien vuokraamo.
Mikä meitä vaivaa? Olemmeko syöneet vääränlaisia sieniä, vai olemmeko vain kaikki Pöljältä?
Jos olisin Sipilä, jota luojan kiitos en ole, löisin pillit pussiin ja sanoisin: Te kielteiset, itsekkäät ja kateelliset natkuttajat, pitäkää tunkkinne ja Joponne, minä lähden Portugaliin.
Jussi Juhani