Nuori, kaunis nainen avasi minulle oven. Hän kiirehti edelleni ja hymyili kohteliaasti. Oijoi, ajattelin, teinpä vaikutuksen. Mukavaa huomata, että charmini puree.

Sitten iski totuus: Nuori nainen avasi oven, koska olin hänen mielestään jo niin vanha, että sellainen on kohteliasta. Perhana. Niinpä tietenkin. Vanhana oleminen nuorten joukossa on epätasa-arvoista. Jos kaikki suomalaiset olisivat yhtä vanhoja kuin minä, ei asiassa olisi ongelmaa, mutta…

Koko tasa-arvokäsite ylipäätään on lähinnä perverssi väärinkäsitys ja nolo valhe ihmisenä olemisen monimutkaisuudesta. Elämä ei tunne tasa-arvon käsitettä. Sellaista ei ilmene luonnossa. Se on vain ihmishuulten höpinää, teeskentelyä ja silmien ummistamista tosiasioilta. Tiedoksi pölvästeille: tosiasia on sellainen asiain tila, joka OIKEASTI ON juuri nyt. Sillä ei välttämättä ole yhtymäkohtia tilan kanssa, jonka joku HALUAISI olevan. Tasa-arvo on halua ja haihattelua, ei faktaa. Eikä se joiltakin osin tule koskaan muuttumaan faktaksi – eikä ole tarpeenkaan.

Jos olisin aikoinani pyrkinyt poliisikouluun, en olisi päässyt. Miksi? Olen liian lyhyt. Lyhyet ja hintelät poliisit näyttävät naurettavilta. Jos olisin pyrkinyt koripallojoukkueeseen, eipä olisi valittu siihenkään. Miksi? Katso edellä. Hyvä ystäväni, joka on tyhmä kuin mäyrä, olisi halunnut lapsena tiedemieheksi, lääkäriksi tai edes asianajajaksi, mutta lopulta ei voinut koskaan päästä mihinkään noista ammateista. Miksi? No, koska hän on…

En ole komea. Haluaisin kyllä olla. Eräs ystäväni on. Kun liikuimme teini-ikäisinä yhdessä, hän sai juuri ne tytöt, jotka minä olisin halunnut. Minulle jäi aina vain se paremman näköisen kaveri, joka ei niin hirveästi kiinnostanut. Itsekö hän, kaverini, komeutensa loi? Ei, hän sai sen ansiotta, syntymälahjana. Minä en. Missä tasa-arvo? Missä oikeudenmukaisuus?

Luen harrastuksekseni kvanttifysiikkaa ja kosmologiaa. Olen muka ymmärtävinäni niitä. Oikeasti en taida tajuta. Suuresti ihailemani fyysikko Kari Enqvist ja kosmologi Esko Valtaoja ymmärtävät. Miksi? Koska ovat minua älykkäämpiä. Se on vitun väärin – tai ainakaan se ei ole tasa-arvoista.

Herlinin suvun pennut (nyt jo ikäisiäni rahjuksia) saivat syntymälahjanaan miljoonaomaisuuden. Minä taas olen joutunut tienaamaan omat varani kovilla ponnisteluilla, siksi ne ovat jääneet vähäisiksi. Jouduin lähtemään taloudellisesti, en edes nollatilanteesta, vaan helkkarin pitkältä takamatkalta, koska tuhlasin nuoruusvuoteni paikassa nimeltä Hunninko. Olin siellä, koska se oli parasta, mihin siihen aikaan pystyin. Muut olivat muualla. He pystyivät siihen, muualla olemiseen. Pystymisten suhteen olin siis epätasa-arvoisessa asemassa lähes kaikkiin nähden.

Olen jopa syntynyt Suomen köyhimmässä ja kurjimmassa kunnassa, Rautavaaralla, eikä siellä anneta osakekirjoja, timantteja ja Mersun avaimia lapsille synttärilahjoiksi. On helkutin epätasa-arvoista ja väärin, ettei voi valita edes syntymäkuntaansa. Puhumattakaan vanhemmistaan, älystään, ulkonäöstään, ihon väristään… Ja kaikki nuo vaikuttavat elämään. Osa aivan ratkaisevasti.

Minulla on puolituttu, jota voi pitää psykopaattina. Hänellä on takanaan vankilatuomioita, alkoholismia ja huumeiden käyttöä. Nyt hän tekee suljetussa laitoksessa hidasta kuolemaa vammauduttuaan rajun elämänsä seurauksena kohtalokkaasti.

Älkää vain sanoko, että hän on pahuuttaan psykopaatti. Ei ole. Ei kukaan ole. Hänen aivojensa fyysinen rakenne vain on erilainen. Hänellä kävi hiton huono tsägä aivojenjakotilaisuudessa. Niin joillekin käy. Parasta aikaa onnellinen äiti jossakin tuudittaa tietämättään sylissään psykopaattia. Hänen pienestä, viattomasta ja suloisesta vauvastaan kasvaa sellainen. Tuosta vain. Tahtomattaan. Aivojen rakenteen vuoksi. Reilua?

Tieteellisissä tutkimuksissa on nimittäin vastaansanomattomasti todistettu, että psykopaattien aivoissa on merkittäviä fyysisiä eroavaisuuksia normaaleihin verrattuna. Ne (eroavuudet) saavat psykopaatin toimimaan niin kuin he toimivat. Tila on käytännössä peruuttamaton. He ovat siis omien aivojensa uhreja. Kaikki inhoavat heitä, vaikka he eivät lapsena itse päättäneet tulla psykopaateiksi. Tulivat silti. Kuka haluaa olla inhotuin ihminen? Joku on. Tasa-arvoista?

Kävin aikoinani armeijan. Se on pakollinen meille, joilla on kivekset. Siskoni ei käynyt. Isäni oli sotimassa neljä vuotta, sai loppuelämän traumat. Setäni kuoli sinne. Äitini ei ollut rintamalla. Hänellä oli kyllä muuten riittävän vaikeaa. Oli viisi lasta. Naapurilla vain yksi.

Kivesten perusteella toisen sukupuolen henki uhrataan ensimmäiseksi ja samalla perusteella häneltä napsaistaan korvauksetta rauhan aikanakin valtion hyväksi elämästään vuosi. Mutta ottiko edes tasa-arvon jumalatar Tarja Halonen presidenttikaudellaan tämän epäkohdan huomioon? Joo, ei. Jeesusteltuaan ensin jotakin hänelle tyypillistä kakkaa, teki tasa-arvoon vedoten epätasa-arvoisen päätöksen: Ei armahtanut armoa anonutta totaalikieltäytyjäparkaa, vaan passitti tämän vankilaan. Yksikään tasa-arvofanaatikko ei asialle korvaansa lotkauttanut. Olemme kollektiivisesti sitä mieltä, että nuorten miesten täytyy uhrautua tosipaikan tullen muiden edestä. Se kulkee evoluution tuloksena geeneissämme. Ja se on oikein. Luonnossa KAIKKI on oikein. Aina.

Pojanpoikani on kehitysvammainen, down-ihminen. Älkää uskotelko minulle, että hän on kanssanne tasa-arvoinen. Ei ole ja te tiedätte sen. Minä tiedän sen. En ole varma tietääkö pojanpoikani. Usein pelkään, että tietää. Totuus, se mikä OIKEASTI on, seisoo hänen kohdallaan sellaisessa asennossa kuin seisoo. Kauniit valheet eivät sitä muuksi muuta. Miksi siis valehdella tai jeesustella lainkaan? Faktat eivät naiivia silottelua salli. Niiden on kelvattava sellaisenaan, raakana – tai sitten ne muuttuvat valheeksi.

Hänen elämässään ei koskaan tule toteutumaan ne asiat, joita vanhemmat terveille lapsilleen haaveilevat ja pitävät itsestäänselvyytenä: koulumenestys, suosikin asema koulun pihalla, yhteiskunnallinen status, eteneminen uraputkessa, lapset ja perhe, itsenäinen matkustelu, hyvä terveys… Ei edes se helkkarin armeija. Jos väitätte, että tasa-arvohöpinä muuttaa tilanteen, niin… niin eipä taida Enqvist saada älyllistä haastajaa teistäkään.

Älkää siis löpiskö tasa-arvosta ihmisten välisissä suhteissa ja yhteiskunnallisessa asemoitumisessa. Sellainen ei tule koskaan toteutumaan. Tasa-arvopuheella ei niissä yhteyksissä tee juuri mitään. Se on pohjimmiltaan valhetta. Maailmassa, luonnossa (johon kuulumme halusimmepa tai emme) ei ole olemassa sellaista tasa-arvoa – eikä tarvitsekaan olla.

Puhukaa mieluummin erilaisuuden arvostamisesta, kunnioittamisesta ja hyväksymisestä. Ihmisarvosta sinänsä. Se on ihan toinen juttu. Se johtaa johonkin. Siitä näkökulmasta minä kivesten kantajana suostuin armeijaan, vanhana ukkona iloitsen nuorten neitojen avaamista ovista – ja katson liikuttuneen ylpeänä rakasta pojanpoikaani, jolla erilaisuudestaan huolimatta on edessään vähintään yhtä hyvä elämä kuin itselläni on ollut. Juuri erilaisuus, pakotetun tasa-arvon vastakohta, tekee maailmasta mukavan paikan. Ihastelkaamme siis erilaisuutta.

           *   *   *

Ihmisten tasavertaisuuden lain edessä kuuluu tietenkin olla itsestäänselvyys. Se on ihmisoikeus- ja ihmisarvokysymys. Ihmisarvo ja tasa-arvo eivät ole synonyymejä. Ihmisoikeuksien yhtäläinen toteutuminen on sivistyneen yhteiskunnan perusedellytys. Ihmisarvon on oltava pyhä – mutta vain ihmiselle. Luonto ei tunnusta sitäkään. Vaalikaamme ihmisoikeuksiin perustuvaa yhdenvertaisuutta lainsäädännössämme vaikka henkemme uhalla. Se olkoon asenteittemme ohjenuorana. Ylevän tasa-arvolöpinän ihmisten välisissä suhteissa taas voimme jättää niille, joiden elämä perustuu haihatteluun, ei tosiasioihin.

Jussi Juhani

PS. Maailman paras psykopaateista kertova kirja, Psykopaattikuiskaaja – ihmiset ilman omaatuntoa, löytyy täältä: www.lue.fi
Sen on kirjoittanut tiedemies, joka tutki satoja psykopaatteja vuosikymmenien ajan.